Sunnuntaisin Kaasuputki-blogissa julkaistaan hersyviä anekdootteja Suomen marsalkka Gustaf Mannerheimin elämästä.
Ensimmäinen teko, jonka Mannerheim teki ’vapautettuaan itsensä päällikkyydestä’ itärintamalla ja otettuaan vastaan ylipäällikkyyden Suomessa, oli valtiomiehen teko. Se oli vaatimus, että ulkomaiseen apuun ei turvauduttaisi. Virheellinen on luulo, että tämä vaatimus olisi syntynyt omakohtaisesta kunnianarkuudesta; hän oli siksi kokenut sotilas, että ymmärsi ottaneensa epätoivoisen urakan. Hän osasi katsoa asiaa historiallisesti eikä vain sen hetken ongelmana; katsoa sitä kansakunnan jatkuvan olemassaolon näkökulmasta – hän, kolmekymmentä vuotta vieraalla maalla palvellut soturi, oli itsenäisyysmiehempi kuin ansioituneet itsenäisyysmiehemme. Ei ole epäilystäkään siitä, etteikö Snellman, joka meillä syvimmin on oivaltanut kansakunnan olemassaolon edellytykset, olisi ollut samaa mieltä kuin hän. – Tottahan kyllä on, että Mannerheimin vaatimukseen suostuttiin, mutta Svinhufvud, joka oleskeli Etelä-Suomessa, pehmeni ja kutsui saksalaiset apuun. Inhimillistä – mutta todistaa vain, että kaikesta jyryydestään huolimatta Ukko-Pekka oli liian melto luonne valtiomieheksi.”
(Lähde: Suomen marsalkka tuokiokuvina. Toim. Yrjö Kivimies. Kustannusosakeyhtiö Karhu, Helsinki. 1952.)