IN MEMORIAM: Kari Tapio oli musiikkimies alusta loppuun ja lauloi itsensä monen sukupolven sydämiin.
Jos Kari Jalkasesta poistaisi Kari Tapion, jäljelle jäisi pitkätukkahippi, viinaan ja naisiin menevä liehuletti, joka ei koskaan hankkinut oikeaa ammattia. Nettipalstojen paremmintietäjien keskuudessa ei paljon rakkautta tunnettaisi mokomaa kohtaan. Maailmankaikkeuden Kari Tapiot eivät koskaan tee kännyköitä tai paperikoneita – itse asiassa he eivät tee mitään hyödyllistä, vaan lurittelevat lauluja fiiliksen mukaan surusta tai rakkaudesta. Eikä se ole oikein. Tämän päivän Suomessa hyödyttömyys on synneistä raskain.
Onnekseen Klabbi syntyi Suonenjoella jo vuonna 1945. Hän sai kasvaa viihdetaiteilijaksi aikana, jolloin muusikoita tarvittiin pitkin maata ravintoloissa ja tanssilavoilla. Ja hän täytti paikkansa, aloitti uransa laulamalla kaljapalkalla tai palkatta kaikkea, mitä eteen kannettiin: sietämättömiä euroviisurenkutuksia ja riipaisevan kauniita romansseja.
Lavan takana otettiin hapanta, joskus niin paljon, että lavalle asti ei päästy.
”Oikein käytettynä ihan hyvää”, sanoi Kari Tapio viinasta vielä keväällä 2010. ”Mutta minä en ole sitä aina osannut käyttää.”
Mutta tässä ei muisteltaisi Kari Tapiota, ellei hän olisi – toisin kuin lukemattomat kollegansa – kieltäytynyt hukkumasta alkoholiin. Ei hän silti pannut korkkia kiinni. Hän opetteli uimaan. Usein piti mennä käsipohjaa, mutta tarpeeksi matalassa sekin riitti.
65-vuotiaana Kari Tapio olisi voinut jo jäädä eläkkeelle. Selkävaivaisen miehen ei toimeentulonsa takia olisi tarvinnut ajella Suomea ympäri. Mutta savolaisukon juna kulki sinnikkäästi.
Kunnes viimein kuulutettiin pääteasema. Tiistaina 7. joulukuuta 2010 Kari Tapio menehtyi kotonaan sairaskohtaukseen. Musiikki onneksi jäi eloon.