Sarjassa seurataan Ruotsin
kruununprinsessa Victorian ja
prinssi Danielin vierailua
Turussa 19.–20.9.2011
Helsingin Sarjakuvafestivaalit alkavat jäädä taakse. Keskustelu taide- ja käyttösarjakuvan eroista sekä sarjakuvataiteen ylivertaisuudesta on jo lipsumassa yleiseksi krapulahöröttelyksi Korkeajännitys-sarjakuvien homoeroottisesta latauksesta ja muumipuvun sisällä harjoitetusta seksistä.
On lähdettävä vielä kun voi.
Toimittajamme imaisee viimeiset hörpyt siideristä entisen linja-autoaseman tiloihin avatussa, paistorasvalta ja lämpimältä majoneesilta löyhkäävässä baarissa. Kohta jo juoksuaskelet käyvät kohti rautatieasemaa. Pitää ostaa lippu.
Pitää ostaa lippu.
Valtionrautateiltä.
Aikoinaan Image-lehden vuosikatsauksessa lueteltiin epäonnisesta Suomenlinna II -lautasta kertovia uutisia otsikolla ”Jos Matti Nykänen olisi lautta”. Nykyään Matti Nykänen käyttäytyy melko siivosti ja Suomenlinnan yhteysalus liikennöi ilman havereita, mutta otsikko voisi yhä olla validi tietyin muutoksin: ”Jos Jussi Parviainen olisi lipunmyyntijärjestelmä…”
Asiakaspalvelussa jonotusnumerolaitteen päällä on paperi, jossa todetaan koko lipunmyynnin olevan pois pelistä, ostakaa tikettinne konnarilta. Asia olisi toki sillä selvä, mutta entäpä jos mukana on polkupyörä? Ympäristöystävällistä vaihtoehtoa vitsikkäästi imitoiva VR on varannut juniinsa maksimissaan kolme fillaripaikkaa, joten ennakkovaraus on välttämättömyys.
Kaikkialla maleksii eksyneitä ihmisiä, jotka ovat vailla junalippujaan. Kukaan ei osaa auttaa ketään.
Epätoivon hetkellä tapahtuu ihme. Hallelujaa! Elektroniikan jumalat siunaavat kaasuputkimiestä ja lipunmyyjä pystyy omaksikin hämmästyksekseen viemään loppuun asti koko transaktion. Nelisenkymmentä euroa muuttuu kahdeksi junalipuksi. Yksi blogistille, yksi hänen vintage-Helkamalleen.
Ravittuna kuvottavalla ja lähes syömiskelvottomalla sosiaalisen median suunnittelemalla hampurilaisella prinsessaturistimme asettuu junaan, joka jyskyttää rivakasti matkoihinsa. Unelias vaunullinen ihmisiä kilkuttelee kukin omalla tietokoneellaan mitä kilkuttelee. Pari levyarvostelua pitäisi itsekin kirjoittaa, mutta hyödynnetäänpä ensin junan etevää nettiyhteyttä kertaamalla uutisia vierailusta.
Ilmeisesti Turun Sanomat oli saanut vertauskuvalliseen päähänsä ajatuksen, että Victoria ja Daniel olisivat jo saapuneet kulttuuripääkaupunkiin. Epäselvyys kruununprinsessan sijainnista ehätettiin selvittää perinpohjaisesti: pariskunta lehahtaa vasta aamuksi Itämaan puolelle.
Ohjelmassa olisi muistolaatta, seminaari ja muuta kuolettavan tylsää. Toimittajille sentään on tarjolla lounasta ja illallista, mikä on äärettömän tärkeää. Onneksi tuli tännekin akkreditoiduttua.
Prinsessapohdinnat katkeavat Salon jälkeen. Juna jarruttaa äkisti ja seisahtuu keskelle vakkasuomalaista kulttuurimaisemaa. Käy ilmi, että junan ja öisen kulttuurimaiseman välissä on ihminen.
Hups.
Konduktööri kuuluttaa lakonisesti, että ”pahasti kävi”. Onnettomuusko? Keskellä maaseutua keskiyön kynnyksellä sunnuntaina? Mahdollista, jopa luultavaa, mutta on aina olemassa myös toinen, karumpi selitys.
Ja tässä on morbidin ajatuskokeen paikka. Ehkä, ja vain ehkä julkisen vallan tulisi tarjota kansalaisille mahdollisuus siistiin itsetuhoon. Kuntakeskuksiin voisi sosiaaliviraston ja terveysaseman väliin sijoittaa itsemurhaamon, jossa elämäänsä kyllästyneet saisivat käydä lopettamassa itsensä ilman, että heidän tarvitsee aiheuttaa elinikäisiä traumoja veturinkuljettajille ja viattomille sivustakatsojille.
Luoja nähköön, Suomessa sille palvelulle riittäisi käyttäjiä. Vihainen maa ja vihainen kansakunta. Ehkä Suomelle tekisi hyvää saada hiukan enemmän prinsessameininkiä?
Kolmen vartin miettimisen jälkeen juna ampaisee taas matkaan ja saapuu vain puolisen tuntia myöhässä Kupittaan asemalle.
Fillari ulos ja laukut selkään. Niin toimittajamme katoaa Turun syntiseen yöhön. Aamulla odottaa sitten Tre Kronor -priki ja Hennes Kunglig Höghet Victoria, Sveriges Kronprinsessa, Hertiginna av Västergötland.