Ruotsiin syntyi helmikuussa kruununperillinen, Estelle Silvia Ewa Mary, Itä-Göötanmaan herttuatar. Iloinen perhetapaus sai kansalaiset jopa svealaisvaltakunna...
Renessanssista lähtien eurooppalaista yhteiskuntaa ovat rakentaneet yksityinen yritteliäisyys ja sen pönkittämä tarve itsemääräämisoikeuteen. Kun talous liberal...
Oulussa menehtyi tiettävästi somalialaistaustainen mies pudottuaan kuudennen kerroksen ikkunasta. Poliisi tutkii asiaa toistaiseksi ilman ääneenlausuttuja epäil...
Ilta-Sanomat uutisoi näyttävästi, että Timo Soinin lupsakka presidentinvaalikampanja oli liiankin leppoisa. Infamöösistä jytkystä on hämäräperäisen tu...
Tämä blogimerkintä on kirjoitettu monella tavalla painavan valokuvateoksen alla. Kookkaassa, seinälle ripustetussa kuvassa kaksi vanhaa miestä istuu nurmikentän...
Jami tutki raha-asioitaan verkkopankissa. Klikkaukset eivät olleet suotuisat. Tili oli ylittynyt ja ensimmäinen huomautusmaksu oli jo veloitettu. Opintolain...
Eräänä päivänä H:n torin kulmalla, H:n kaupungissa eräs henkilö – ei aivan nuori, muttei järin vanhakaan – pujahti sisään nuoren älymystön suosimaan tavernaan...
23
Joulukalenteri 2011
Ihmiset, te juhlitte joulua väärin.
Jos ulkona ei ole lunta, joulu on pilalla. Miksi ei oteta mallia juhannuksesta? Jos jussina on l...
22
Joulukalenteri 2011
Solvaukset ja loukkaantumiset ovat jatkuneet muuttumattomina siitä lähtien, kun maailma oli nuori ja Jeesus ratsasteli dinosauruksell...
Suomalainen, 21-vuotias nainen putosi viisikerroksisen talon parvekkeelta Alanyassa ja menehtyi vammoihinsa. Syytä ei tiedetä, mutta tilanne vaikuttaa onnetto...