Viime päivien aikana on ilmennyt, etteivät kansalaiset tienneet edes niin yksinkertaista asiaa kuin hullunkurisen Hetero Pride -tapahtuman järjestäjien äärioike...
Suomen kielen vaarallisin lause on tämä: ”Hei, se oli vain koira.”
Koiraharrastaja rakastaa lemmikkiään kuin itseään ja paljon enemmän kuin puolisoaan ta...
Maanantaina 27.5. koko sosiaalinen media loikkasi metrin verran ilmaan, kun Helsingin Sanomain päätoimittaja Mikael Pentikäinen sai yllättäen kenkää pestist...
Maailman toiseksi vanhin lapsinero, Pekka Himanen, ilmestyi Suomen kansalle. Hän oli kietonut kurkkunsa ympärille ohuen valkean kaulahuivin kuin osoittaakseen o...
Oletettavasti lähinnä fiktiivisistä jäsenistä koostuva Taajamasusi-niminen organisaatio on lähtenyt komeassa etunojassa ajamaan agendaa, joka kertoo syvimmä...
Vuotta 2012 on jäljellä enää hiukan yli toista viikkoa , ellei sitten maailma lopu tänään, kuten luvattu on. Sitä odotellessa on hyvä heittäytyä nostalgisek...
Valokuvataiteessa ei enää kumarrella nuhjuista 1970-luvun mustavalkoestetiikkaa, vaan pureudutaan 2010-luvun ajankohtaisiin kipukohtiin. Kohubloggaaja Jami Järv...
Perjantai-ilta koittaa. Kolmas adventtisunnuntai on nurkan takana. Aivot ovat siirtyneet vapaalle jo torstaina. Siksi tänään on tyydyttävä vain pohtimaan se...
Cheek yritti räpätä tasavallan presidentin itsenäisyyspäivän vastaanotolla, kun toimittaja pyysi. Jare Tiihonen – kuten artistin oikea nimi kuuluu – itsekin...
Helsingin Sanomain toimittaja Jussi Pullinen kirjoitti 22.11. kolumnin, jossa hän toivoi ironian kuolevan, koska aitous. Ei, tämä ei ole läppä.
Esimerkiksi...