Selvitysmies Roope Uusitalon raportti opintotuesta on nyt luettu.
Sinänsä raportti ei tarjonnut mitään suurempia yllätyksiä. Ehdotukset on laadittu hallituksen antamien reunaehtojen puitteissa. Nämä reunaehdot ovat kaikista suurin ongelma. Jos pitää säästää vuoden 2019 mennessä 70 miljoonaa ja pitkällä aikavälillä 150 miljoonaa, on aika lailla mahdotonta rakentaa mallia, joka ei kurittaisi opiskelijoita nykyistä huomattavasti enemmän. Tällä hetkellä opintorahan ja asumislisän yhteenlaskettu summa on korkeakouluopiskelijoiden osalta 544 miljoonaa. Leikkaus on siis yli neljännes.
Uusitalo esittää seuraavia heikennyksiä nykyjärjestelmään: opintorahan tason laskeminen 250 euroon nykyisestä 336,76 eurosta, opintotuen enimmäiskeston rajaamista 45 kuukauteen yhden tutkinnon osalta, opintotuen enimmäismäärän rajaamista kokonaisuudessaan 54 kuukauteen, kuukausittaisen opintopiste-edellytyksen nostamista viidestä kuuteen opintopisteeseen sekä lainahyvityksen pienentämistä 40 prosentista 30 prosenttiin. Tämän lisäksi Uusitalo esittää tulorajojen sitomista indeksiin ja korkosuojauksen rakentamista opintolainaan. Nämä kaksi esitystä ovat varmasti suurimman osan mielestä myönteisiä muutoksia. Opintolainan valtiontakausta esitetään nostettavaksi 400 eurosta kuukaudessa 650 euroon.
Mitkä tässä asetelmassa sitten on pielessä?
Opiskelijat ovat jo tällä hetkellä Suomen pienituloisimpia väestöryhmiä. Tilastokeskuksen vuosi sitten julkaistussa tulonjakotilastossa todetaan, että nuorten aikuisten pienituloisuus on muita ikäryhmiä syvempää ja yleisempää. Tilastokeskus toteaa, että nuoret aikuiset ovat ”muita ikäryhmiä useammin kaikkein pienituloisimpia ja heidän tulonsa ovat muita etäämpänä pienituloisuusrajasta”. Käytännössä tämä tarkoittaa, että kun pienituloisuutta verrataan eri ikäryhmissä, on nuorten aikuisten kohdalla kaikista pienituloisimpien pienituloisten osuus suurin. Tämä koskee 18-24-vuotiaita nuoria työttömiä ja juuri opiskelijoita.
Opiskelijoiden opintotuen reaaliarvo on myös kehittynyt negatiiviseen suuntaan, sen jälkeen kuin nykymuotoiseen opintotukijärjestelmään siirryttiin vuonna 1992. Järjestelmän käyttöönoton jälkeen opintotukeen on tehty yksi ainoa tasokorotus (vuonna 2008) ja tuki sidottiin indeksiin vasta 2014, kunnes Sipilän hallitus poisti indeksisidonnaisuuden syksyllä 2015.
Uusitalon raportissa todetaan, että euroissa laskettuna korkeakouluopiskelijoiden keskimääräinen opintoraha ja asumistuki lukuvuonna 92/93 oli 335 euroa, mikä muunnettuna elinkustannusindeksillä vuoden 2014 tasoon olisi 528 euroa. Lukuvuotena 2014/2015 keskimääräinen opintorahan ja asumislisän summa oli kuitenkin pienempi, 494 euroa. Sitä reaaliarvon laskeminen tarkoittaa, ja se on suoraa seurausta päättäjien haluttomuudesta huolehtia opintotuen tasosta.
Sipilän hallituksen tekemien päätösten jälkeen Suomessa on tällä hetkellä vain kaksi etuutta, jotka eivät ole sidoksissa mihinkään indeksiin. Ne ovat lapsilisät ja opintotuki. Opintotuki on ainoa näistä, joka on tarkoitettu ensisijaisen toimeentulon takaajaksi.
Todettakoon vielä sekin, että opiskelijoiden asumislisän vuokrakattoa on korotettu viimeksi kymmenen vuotta sitten, vaikka vuokrien nousu vuositasolla on ollut noin kolme prosenttia. SYL:n uusimman opiskelijabarometrin mukaan opiskelijoiden keskimääräiset asumiskustannukset ovat 512 euroa, kun asumislisää voi saada korkeintaan 201,60 euroa kuussa.
Tämä on se tausta, jota vasten Uusitalon raporttia ja hallituksen säästötavoitetta tulee lukea. Opiskelijat kuuluvat jo nyt pienituloisimpien joukkoon, ja opintotuen taso on riittämätön. Tästä riittämättömästä tasosta aiotaan leikata massiiviset 150 miljoonaa. Tämän jo valmiiksi pienituloisen väestöryhmän toimeentulosta aiotaan leikata 28 prosenttia, enemmän kuin miltään toiselta väestöryhmältä tähän asti.
Tämä on hallituksen poliittinen arvovalinta, ja jatkaa sivistys- ja koulutusvihamielistä linjaa. En usko, että Suomen historiassa on koskaan aikaisemmin nähty niin totaalista ja niin törkeää vaalilupauksen pettämistä kuin mitä niin sanotun koulutuslupauksen osalta.
Jokseenkin ironiselta tuntuu Uusitalon esitys tulorajojen sitomisesta indeksiin, kun hallitus viime syksynä poisti opintotuen indeksisidonnaisuuden. Yksi keskeinen opintoja viivästyttävä tekijä on tällä hetkellä opiskelijoiden työnteko. Nyt sidotaan tulorajat indeksiin mutta ei tukea, eli ilmeisesti halutaan viestittää, että opiskelijoita kannustetaan tekemään enemmän töitä ja valmistumaan hitaammin?
Tämän kanssa ristiriidassa on myös esitys opintotuen ehtojen kiristämisestä entuudestaan niin, että jokaista tukikuukautta kohtaan jatkossa pitää suorittaa kuusi opintopistettä. Opiskelijoiden mielenterveysongelmat ovat viime vuosien aikana olleet kovassa kasvussa. Opintotuen ehtojen jatkuva lisäkiristäminen, erityisesti tilanteessa jossa tukea vielä ollaan leikkaamassa, lisää opiskelijoiden stressiä ja paineita. Se ei ole mitään muuta kuin kiusantekoa, joka kohdistetaan ihmisryhmään, joka jo tällä hetkellä joutuu taistelemaan niin toimeentulo-ongelmien kuin opintojen etenemisen kanssa päivittäin.
Sitten vielä siitä lainasta.
Kuulen jo mielessäni, kuinka hallituspuolueiden edustajat Sanni Grahn-Laasosen johdolla tulevat puolustautumaan sillä, että tässä nyt ollaankin oikeastaan parantamassa opiskelijoiden toimeentuloa nostamalla lainaosuutta 650 euroon. Silloin opintorahan, asumislisän ja opintolainan kokonaissummaksi tulee 1100 euroa. Viime viikkojen aikana on käyty julkisuudessa keskustelua siitä, mikä opintotuen funktio loppujen lopuksi on: onko se opiskelijan sosiaaliturvaa vai investointi omaan tulevaan palkkatasoon?
Opiskelijoiden tulee olla oikeutettuja riittävään toimeentuloon. Opintotuen tehtävä on turvata opiskelijoille mahdollisuus elämiseen riittävään toimeentuloon opiskelun ajaksi, ja sitä kautta myös mahdollisuus keskittyä päätoimisesti opintoihin. Koulutuksen hankkiminen on toki yksilön kannalta järkevä investointi, mutta niin se on myös yhteiskunnan näkökulmasta. Koska yhteiskunnan kokonaisedun kannalta on varsin järkevää, että ihmiset hakeutuvat koulutuksen piiriin, on myös järkevää, että on järjestelmä joka mahdollistaa tämän ja kannustaa siihen.
Opintolainan osuuden kasvattaminen tarkoittaa suomalaisen koulutuksen kaupallistamista. Sen sijaan, että koulutukseen ja sivistykseen panostaminen nähtäisiin koko yhteiskuntaa hyödyttävänä politiikkana, aletaan koulutusta tarkastella yksilön näkökulmasta, “yksilön investointina itseensä”. Tässä suhteessa opintolainan merkityksen kasvattaminen sopii hyvin yhteen SSS-hallituksen koulutuspoliittisten näkemysten kanssa, joissa koulutus, tutkimus ja sivistys nähdään tärkeänä ainoastaan välineellisesti, kaupallisen ja taloudellisen hyödyn tuottajina.
Opintolaina ei tällä hetkellä ole suosittua opiskelijoiden keskuudessa, ymmärrettävistä syistä. Raportissa todetaan, että kaikista yliopisto-opiskelijoista lainaa nosti lukuvuonna 2012/2013 vain 18 prosenttia. Opintorahaa saavienkin keskuudessa osuus on alle 40 prosenttia.
Vastahakoisuus on täysin ymmärrettävää aikana, jolloin työmarkkinoiden rakenteen ja työn luonteen muutos on tuonut epävarmuuden pysyväksi osaksi nuorten suomalaisten elämää. Korkeakoulututkinto ei enää ole tae työpaikasta tai hyvästä palkasta. Siksi monet eivät halua kartuttaa merkittävä velkataakka jo opiskeluvaiheessa.
Suomessa tällä hetkellä opiskeleva sukupolvi on lapsuudesta saanut kuulla kauhutarinoita suomalaisten pienyrittäjien ja asuntovelallisten kohtalosta 90-luvun lamassa sekä useamman vuoden ajan kuinka ylivelkaantuminen saattaa ajaa kokonaisia valtioita ja kansantalouksia polvilleen.
Maksuhäiriömerkintäisiä on tällä hetkellä enemmän kuin 90-luvun laman aikana ja erityisesti nuorten maksuhäiriömerkintöjen määrä on ollut kasvussa. Tämä on se sukupolvi, jonka vastuulle leikkausvimmainen hallitus nyt haluaa siirtää velanoton. Ilmeisesti hallitus arvioi, että yksittäisen pienituloisen opiskelijan velkakestävyys on parempi kuin Suomen valtion, joka tällä hetkellä saa lainaa negatiivisella korolla.
Uusitalon raportissa käydään melko tarkkaan läpi niin Suomessa kuin muissa Pohjoismaissa tehtyjä selvityksiä pienituloisesta taustasta tulevien opiskelijoiden lainanottohalukkuudesta. On totta, että tutkimukset eivät sinänsä osoita, että pienituloisesta taustasta tulevat opiskelijat välttäisivät opintolainaa enemmän kuin muut opiskelijat. Lainapainotteisen mallin ongelma koulutuksellisen tasa-arvon näkökulmasta piilee sen sijaan eri taustoista tulevien opiskelijoiden riskinottohalukkuuteen ja -kykyyn.
Kuten raportissa todetaan, voi “pelko velkaantumisesta opiskeluaikana olla suurempi pienituloisista perheistä tulevilla opiskelijoilla, jotka eivät voi luottaa vanhempien mahdollisuuteen tai halukkuuteen tukea opiskelijoita taloudellisesti siinä tapauksessa, että opinnot jäävät kesken tai opintojen menestyksellisen suorittamisen jälkeenkään työllistyminen ei onnistu”.
Suomessa koulutus on jo nyt voimakkaammin periytyvää kuin muissa Pohjoismaissa. Siirtyminen opintotukimalliin, jossa opiskelijoiden odotetaan rahoittavan yhä suuremman osan toimeentulostaan itse lainan muodossa, uhkaa vahvistaa tätä kehitystä entuudestaan.
Lopuksi kannattaa muistaa, että tämä esitys on vasta selvitysmiehen raportti. Hallitus käsittelee opintotukea maaliskuun aikana, ja antaa vasta myöhäisemmässä vaiheessa oman esityksensä. Joidenkin arvioiden mukaan opintotuki tulisi vasta kesän jälkeen eduskunnan käsittelyyn. Nyt on siis aivan oikea aika luoda painetta hallituksen suuntaan näiden suunnitelmien muuttamiseksi.
Ei ole oikein, että jo valmiiksi pienituloisiin opiskelijoihin suunnataan näin mittava heikennys, eikä ole oikein, että koulutuksellista tasa-arvoa heikennetään lainaosuuden kasvattamisella.