Istuvan hallituksen yhtenä suurena tavoitteena on ollut kokeilujen edistäminen. Kokeilut voivatkin olla aivan erinomaisen hyvä tapa tehdä politiikkaa. Oikein toteutettuina niiden kautta on mahdollista saada konkreettisia tuloksia ja tietoa erilaisten poliittisten ratkaisujen toimivuudesta ja vaikutuksista.
Kokeilujen edistämisen ei kuitenkaan pitäisi tarkoittaa sitä, että heitetään vuosien valmistelu- ja asiantuntijatyö romukoppaan omien poliittisten tavoitteiden edistämiseksi. Tätä opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen on nyt tekemässä suomalaisen lukiokoulutuksen kohdalla.
Tammikuun 30. päivänä Helsingin Sanomat uutisoi hallituksen aikeista aloittaa “valinnaisemman lukion kokeilun”. Ministeri Grahn-Laasonen esittää, että jo ensi syksystä 50 lukiossa käynnistyy kokeilu, joissa oppilaat voisivat keskittyä vain osaan reaaliaineista. “Uusi lukio – uskalla kokeilla” –ohjelma tarkoittaa, että pakollisia kursseja olisi enää 32-37 nykyisestä 47-51 kurssista lukion yhteensä 75 kurssista. Valinnaisuutta lisätään tuntuvasti reaaliaineissa. Reaaliaineista pakollisia olisivat enää vain yhden kurssin verran terveystieto ja uskonto tai elämänkatsomustieto.
Muut reaaliaineet jaoteltaisiin kahteen ryhmään: ympäristö- ja luonnontieteisiin sekä humanistis-yhteiskunnallisiin tieteisiin. Kummastakin ryhmästä opiskelijan olisi valittava yhteensä yhdeksän kurssia. Käytännössä tämä tarkoittaa, että oppilas voisi jättää joitakin reaaliaineita kokonaan opiskelematta. Jos vaikka yhteiskuntaoppi tai historia ei lukioikäisenä kiinnosta, voi sen jättää kokonaan väliin.
Ministerin esityksestä tekee erityisen käsittämättömän se, että lukion tuntijako juuri on uudistettu. Edellinen hallitus päätti lukiouudistuksesta 13.11.2014 ja uuteen tuntijakoon pohjautuvat opetussuunnitelmat on määrä ottaa käyttöön viimeistään ensi syksynä. Yksi keskeisimpiä kysymyksiä lukion tuntijako-uudistuksessa oli juuri valinnaisuuden laajuus ja kaikille pakollisten kurssien määrä. Uudistuksessa päädyttiin ratkaisuun, jossa haluttiin vahvistaa yleissivistystä ja samalla mahdollistaa laaja-alaisemman osaamisen kehittämisen. Lukion suorittaminen edellyttäisi sen päätöksen mukaan jatkossakin “kaikkien lukion oppiaineiden opiskelua”. Muutokset tuntijakoon olivat lopulta tästä syystä suhteellisen pienet, mutta muun muassa oppiainerajoja ylittäviä teemaopintoja ja pakollista opinto-ohjausta tuotiin uutena elementtinä. Tähän ei kokoomuksessa oltu tyytyväisiä.
Nyt ministeri on tuomassa kokeiluehdotuksen, joka rikkoisi radikaalisti lukion yleissivistävyyden periaatetta. Mikäli ministerin esitys toteutuu, on jopa syytä kysyä, voidaanko lukion kohdalla enää ylipäätään puhua yleissivistävästä koulutuksesta. Helsingin Sanomien haastattelussa ministeri perustelee esitystään sillä, että suomalaisille taataan riittävä yleissivistys jo peruskoulussa. Samassa haastattelussa lukion opinto-ohjaaja arvioi, että vain noin 10-20 prosenttia opiskelijoista hänen koulussaan tunnistaa omat vahvuutensa niin hyvin, että “reilumpi syventyminen” ja joidenkin aineiden kokonaan pois jättäminen olisi mielekästä.
Valinnaisuuden lisääminen on myös aluepoliittinen kysymys. Pienissä lukioissa valinnaisia kursseja on hankalampi järjestää ja niihin ei välttämättä löydy päteviä opettajia. Tämä lisää koulutuksen alueellista epätasa-arvoa. Näyttää siltä, että keskusta ja perussuomalaiset ovat täysin luovuttaneet koulutuspolitiikan kokoomuksen käsiin.
Esitetyn kokeilun aikataulutus on myös kummallinen. Käytännössä ministeri aikoo käynnistää kokeilun ennen kuin edellinen uudistus on edes astunut voimaan. Se osoittaa, että kokeilussa on kyse pikemminkin kokoomuslaisen koulutuspolitiikan toteuttamisesta kuin lukiokoulutuksen kehittämisestä.
Yleissivistävyyden tulee olla toisen asteen koulutuksen keskeinen periaate. Kyse on sivistyksellisestä tasa-arvosta ja kaikkien oppilaiden tasavertaisista jatkokouluttautumismahdollisuuksista, mutta myös siitä, minkälaiseksi koulutuksen roolin näkee. Valinnaisuuden lisääminen tukee putkitutkinto-ajattelua, joka suosii niitä oppilaita, jotka jo varhaisessa vaiheessa tietävät, mihin haluavat erikoistua ja mihin haluavat hakeutua lukion jälkeen.
Liian varhainen erikoistuminen rajoittaa tulevaisuuden valintoja ja luo oppilaille turhia esteitä tuleviin opintoihin ja työelämään. On tärkeää, että lukion tuntijaossa huomioidaan koko toisen asteen koulutuksen kehittäminen sekä joustavat mahdollisuudet yhdistellä lukiokoulutusta ja ammatillista koulutusta.