Verotus on aina ollut tärkeä ja oleellinen osa järjestäytyneen yhteiskunnan toimintaa. Joskus verot on kerätty oravannahkoina, viljana, rautaplootuina, sotamiehinä ja niiden varustamisena jne.
Vielä 1950-luvulla puolet Suomen kansasta sai toimeentulonsa maataloudesta. Sitten alkoi kiivas teollistumisen aika, jolloin väestö siirtyi maalta joustavasti tehtaisiin. Silloin tehtaat olivat mustanaan väkeä ja oli aivan luonnollista, että verotuksen painopiste siirtyi pääosin työntekijöiden verottamiseen – silloin kaikilla oli töitä.
Tuolloin työpaikat kasvoivat samassa tahdissa kuin tuotanto. 70-luvun puolivälissä automaatio tuli kohottamaan tuottavuutta. Silloin työpaikkojen- ja tuotannon kasvukäyrät erkanivat lopullisesti toisistaan. Väki alkoi vähetä tehtaista ja pienen viiveen jälkeen alkoi pysyvä massatyöttömyys.
Tuottavuuden kasvu nosti työnsä säilyttäneiden palkkoja ja ostovoimaa, joten tehdastyöstä ”vapautetut” siirtyivät seuraavaksi palvelutuotannon pariin. Kaikki työelämän tutkijat ja talouspapisto vakuuttivat, että ei huolta työttömyydestä, koska palveluyhteiskunta luo uudet työpaikat.
Nyt internetpohjaiset itsepalvelut ovat tulleet pilaamaan tätäkin illuusiota. Melkein kaikki työllistävät palvelualojen yritykset ovat hävittäneet työpaikkoja ja jatkossa yhä kiihtyvällä vauhdilla, kuten pankit, vakuutusyhtiöt, matkatoimistot, lippu- ja varauspalvelut, verotuspalvelut, terveyspalvelut, nettikauppa ja kaupan kassapalvelut jne. Loppua ei ole näkyvissä.
Työelämän kehitys on digitalisaation seurauksena aikaansaanut pahan verotuksen järjestelmävian, josta poliitikot ovat olleet aivan hiljaa. Tuotanto voi kasvaa reippaastikin, mutta työn määrä (=työtunnit) ei enää kasva TUOTANNON KASVUN SUHTEESSA.
Poliitikot eivät ole huomanneet, että vaikka BKT on 90-luvun alusta lähes kaksinkertaistunut, ei ole syntynyt uutta työtä (= työtunteja). Silti kaikki poliitikot, puolueisiin katsomatta, lupaavat vastuuttomasti kasvun luovan uusia työpaikkoja.
Työttömyystilastoilla ja työvoimatilastoilla on erehdytetty tahallisesti kansalaisia, koska paikallaan pysyneet työtunnit jaetaan vain epätyypillisillä osa-aika- ja muilla kepulityöpaikoilla (kuten esim. nollatuntisopimuksilla joita on 83 000).
Näistä palvelualojen ns. ”paskatyöpaikoista” ei enää kerry verotuloja eikä ostovoimaa, vaan niistä tulee – päinvastoin – tulonsiirtojen kohde eli menoja yhteiskunnalle. Robotit eivät maksa veroja vaan – niistä työantaja saa tehdä vähennyksiä, jotka ovat pois yritysverotuksesta. Ihmistyön kilpailukyky robottiin (koko digitalisaatioon) on tehty verotuksellisesti toivottomaksi.
Vielä 80-luvulla valtion budjetti kasvoi kolminkertaiseksi (50 mrd-150 mrd. markkaan) kun sekä työntekijät (myös rikkaat) että yritykset maksoivat vielä veroja. Siis huomattavasti enemmän kuin BKT kasvoi. Silloin vielä tuotannon kasvu kasvatti myös verotuloja.
90-luvun alusta valtion budjetti on verotulojen hyytyessä junnannut lähes paikoillaan.
Budjetin vaatimaton kasvu ei tapahtunut enää verotulojen kasvun seurauksena vaan valtio on joutunut turvautumaan velan kasvattamiseen. Kriisin puhjetessa 1990-luvun alussa valtionvelka oli tuolloin vain 10 prosenttia bruttokansantuotteesta. Suomen julkisyhteisöjen velkataso suhteessa vuotuiseen bruttokansantuotteeseen oli vuoden 2016 päätteeksi 63,1 prosenttia.
Vaikka tuotanto kasvoi 90-luvun laman jälkeen kolme kertaa nopeammin kuin EU-maiden keskiarvo melkein 15 vuotta, verotulot eivät verotuksen järjestelmäviasta johtuen riittäneet enää hyvinvointipalveluiden ylläpitoon.
Kokoomus on koko ajan toitottanut, että ”suu säkkiä myöten”, mutta muutkaan puolueet eivät ole ihmetelleet, miksei säkki enää täyty.
Yksikään kansanedustaja (edes vasemmiston) ei ole ihmetellyt julkisuudessa tätä kummallista ilmiötä. Ei myöskään yksikään talousprofessori, ay-liikkeen ekonomisti eikä edes tutkivat toimittajat.
Digitalisaation ja tekoälyn esiinmarssi on aikaansaanut peruuttamattoman muutoksen työelämään ja sitä kautta verotusjärjestelmään. Ihmistyö on katoavaa kansanperinnettä ja silti siihen kohdistuu suurin osa verorasituksesta ja sosiaalikustannuksista, joilla ylläpidetään hyvinvointipalveluja.
Pitäisikö poliitikkojen, ay-liikkeen ja äänestäjien herätä narkoosista ja vaatia talouden ja verotuksen pelisääntöihin perustavaa laatua olevia rakenteellisia muutoksia? Verotus on vieläkin kehruujennyjen aikakaudelta.
Veromuutosten pitäisi olla sellaisia, että tuotantoelämä hyödyttäisi myös tuotantomaan kansalaisia eikä vain sijoittajia. Siis tuottavuuden ja tuotannon hedelmien verotuksellista uusjakoa, joita ovat esittäneet talousprofessorit Thomas Piketty ja Hans Werner Sinn. Vasta sitten kehittyneiden maiden työväestöllä olisi edes jonkinlaista toivoa tulevaisuudesta.
Piketty suosittaa rikkaitten ja pääoman progressiivista verotusta ja ottaa esimerkiksi Yhdysvallat. Vuosina 1932-1980 siellä veroprosentti ylimmässä tuloluokassa oli keskimäärin 81 prosenttia. Myös kiinteistö- ja perintöverossa vastaava luku oli 70 ja 80 prosentin välissä. Vaikka Kokoomus uskottelee, että tällainen verotus tappaa yrittäjyyden ja työnteon, USA:ssa tuo aika oli sen parhaimman kasvun ja kansalaisten hyvinvoinnin aikaa.
Suurin syyllinen tähän nykyiseen verotuskehitykseen oli markkinoiden ja erityisesti pääomien vapauttaminen. Se teki veroista kirosanan. Pikettyn lääkkeet ovat ihan oikean suuntaista, mutta epäjohdonmukaisia. Tällöin verotus kohdistuisi vain rikkaiden maitten miljonääreihin. Se jättäisi heidän rikastumistansa edesauttaneet hikipajojen työntekijät ja hikipajamaiden verottajat nuolemaan näppejään.
Itse olen suositellut jo lähes 30 vuotta sitten (kirjassani: ”Lisääkö automaatio kilpailukykyä vai työttömyyttä? (Tammi 1989)” tuotannon jalostusarvon verottamista riippumatta digitalisaatioasteesta. (laitan pieniä otteita lihavoitettuna 30 vuotta vanhasta kirjastani).
Silloin senkin maan työntekijät, jotka tekevät työn, hyötyisivät tuotannon kasvusta ja markkinoille syntyisi uutta ostovoimaa. Samoin tuotannosta hyötyisivät myös matalapalkkamaiden valtiot. Samalla se estäisi voittojen (edes näytettyjen) piilottamisen veroparatiiseihin. Vain yksi prosentti rikkaimmista kerää kansantalouksien kasvun hedelmät, eivätkä ne enää maksa progressiivisesti veroa.
Jalostusarvon verottamista ovat ehdottaneet myös sosiaalipolitiikan asiantuntija Kati Peltola ja verojohtaja Pirkko Melender vuonna 2008 ilmestyneessä kirjassaan ”Reilu verokirja”. Siinä ehdotetaan uutta oikeudenmukaisempaa veromallia, jossa jokainen kantaa vastuunsa hyvinvoinnistamme ja ympäristöstämme voimavarojensa mukaan.
Tarvitaan siis täydellinen verotuksen muutos. Se tapahtuisi korvaamalla nykyiset työn sivukulut tuotannon jalostusarvon perusteella perittävällä verolla. Näin kulurasitusta siirretään työllistäviltä pienyrityksiltä sinne, missä maksukykyä on enemmän ja missä tuotanto on pisimmälle automatisoitu.
Työpaikkoja voitaisiin saada merkittävästi lisää nykyisinkin arvonlisäverovelvollisuuden alarajan nostolla jolla helpotettaisiin erityisesti pienten palveluyritysten asemaa ja aloittamista.
Lähes 30 vuotta sitten: Mielestäni pitäisi aloittaa keskustelu siitä, mikä on tällaisen miehittämättömän tuotannon ja robottien yhteiskunnallinen merkitys. Yhteiskunnan olisi korkea aika ruveta soveltamaan yrityksiinkin päin ns. katetuottoajattelua. Yrityksen kaikki verot, mukaan lukien työntekijöiden tuloverot ja sosiaalimaksut, olisi laskettava yhteen, ja niitä peilattava yrityksen liikevaihtoon ja jalostusarvoon.
Kun siis yrityksen tuotanto ja jalostusarvo nousee, niin sen tulisi samassa suhteessa hyödyttää valtiota ja siinä eläviä ihmisiä, riippumatta siitä, tekevätkö työn tietokoneet, robotit vai ihmiset. s. 121
Professori Sinn (Tax Harmonization and Tax Competition in Europe) on yritysten jalostusasteen verottamiseksi kehitellyt ajatusta ns. ”kassavirtaverotuksesta”, jolloin verotettaisiin yrityksen sisään- ja ulosmenevän rahavirran erotusta. Tällöin digitalisaatio ei olisi pelkkä laillistettu veronkiertomahdollisuus, jolloin tuottavuushyödyt menevät pelkästään pienelle pääoma- ja sijoittajajoukolle sekä pankeille. Sieltä ne eivät ohjaudu enää kansalaisten ostovoimaksi – ainakaan vapaaehtoisesti.
Sinn oli todella harvinaisuus 90-luvun alussa kun hän esitti tätä kassavirtaverotusta. Digitalisaation aiheuttamaan verotuksen järjestelmävikaan ei ole yksikään suomalainen talousprofessori uskaltanut puuttua. Esimerkit on aina haettava muualta.
Jalostusarvon verottamista ehdotin jo 30 vuotta sitten: Teoriassa tämän ongelman ratkaisu on hyvin yksinkertainen. Verotuksen muuttaminen ihmistyön verottamisesta tuotannon jalostusarvon verottamiseksi. Verotettaisiin sitä arvonnousua, mikä syntyy kun tuote jalostetaan raaka-aineista lopputuotteeksi. – Riippumatta siitä tekeekö työn ihminen tai kone. Ja poliitikot jakaisivat osan tuotosta myös putoajille. s. 279
Paras lääke eriarvoisuuden poistamiseen on Pikettyn mukaan kansainvälinen pääomavero, joka olisi progressiivinen. Vero olisi asteikon alapäässä vaatimaton, mutta nousisi 5-10 prosenttiin, jos on miljardeista kysymys.
Piketty on esittänyt rikkaille kohdistuvan poikkeuksellisen veron. Koska he ovat hyötyneet pankkijärjestelmän kautta valtavista korkotuotoista osinkoina, hän ehdottaa, että otetaan heiltä pois veroina se raha, jolla kuitenkin maksamme heille velkoja takaisin. Se on yksi tapa hoitaa velkojen mitätöinti. Siihen tarvitaan kuitenkin läpinäkyvä pankkijärjestelmä ja automaattista tietojenvaihtoa pankkien kesken.
Jo 30 vuotta sitten olin jo Pikettyn linjoilla: Tämäkään verotuksen painopisteen muuttaminen (jalostusarvon verotus) tuskin riittäisi. Jossain vaiheessa tulee eteen kysymys puhtaan pääoman ja tuotantovälineen verottamisesta – tai kuten vihreät ovat jo ehdottaneet – energia ja saasteverojen käyttöönottoa. Mikä, tai mitkä uudet verotusmuodot tullevatkin käyttöön, jo nyt olisi korkea aika siirtyä asteittain pois kehruujennyjen aikaisesta pelkästä ihmistyön verottamisesta . s. 280
Näin arvioi valtioministeriön ylijohtaja Martti Hetemäki tuolloin ehdotusta
Poliitikot eivät ole puuttuneet verotuksen järjestelmävikaan. Poliitikot ovat keskittyneet vain säästöihin, eivätkä ollenkaan huolehdi tulopuolesta. Maksajiksi kaavaillaan vain palkansaajia. Pääministeri Juha Sipilä puhuu koko ajan talkoista kestävyysvajeen kuromisessa.
Kuitenkin STTK:n pääekonomistin Ralf Sundin laskelman mukaan työantajien etu Sipilän säästöpaketista on 4,2 miljardia ja he osallistuvat muutosturvan parantamiseen 30 miljoonalla. Palkansaajien kukkarolle mennään 2,7 miljardilla eurolla ja vastineeksi saadaan 30 miljoonaa muutosturvaa. Näihin talkoisiin työnantajat siis osallistuvat siis 30 miljoonalla ja palkansaajat 2 700 miljoonalla.
Sipilän hallituksen kilpailukykyhyppy rapauttaa hyvinvointivaltion. Leikkauksilla romutetaan subjektiivinen päivähoito-oikeus, työttömyysturvaa leikataan ja kaikkien pienituloisimpien sosiaali- ja terveyspalveluja leikataan noin 30 prosenttia, (ostovoimaa katoaa).
Verotuksen järjestelmävikaan Sipilän hallitus ei ole ymmärtänyt puuttua.
Varoittelin verotuksen järjestelmäviasta jo 30 vuotta sitten: (Yritysten verohelpotusten) kierre on valmis. Kun markkinat eivät juuri kasva, kilpaillaan markkinaosuuksista ja itse asiassa siitä, mikä valtio pystyy vähiten hyötymään teollisesta tuotannostaan! s. 260
Tämä järjestelmävika ja veronkierto on todettu jo muualla, paitsi Suomessa. Nyt jopa rikkaiden maiden Taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestö (OECD) on tiedostanut ongelman ja aloittanut alustavat toimenpiteet sen ratkaisemiseksi.
OECD yrittää tukkia suuryritysten verotuksen porsaanreikiä. Muutama vuosi sitten tunnettujen kansainvälisten suuryritysten, esimerkiksi Applen, McDonald’sin, Amazonin, Fiatin ja Starbucksin verosuunnittelu nousi etusivun uutiseksi.
Kävi ilmi, että nuo yhtiöt eivät maksa joko lainkaan tai vain minimaalisen vähän, muutamia tuhansia euroja, yhteisö- eli yritysveroja.
Syynä oli se, että lukuisiin eri maihin levittäytyneet yritysjätit pystyivät omissa sisäisissä hinnoittelujärjestelmissään (siirtohinnoittelu) käyttämään eri maiden verojärjestelmiä hyväkseen. Tällöin eri maiden poikkeavia verolakeja pystyttiin ”laillisesti” tulkitsemaan niin, että saatuja voittoja ei verotettu sen enempää emoyhtiöiden kuin tytäryhtiöidenkään kotimaissa.
Julkisuus, kansalaispaine ja verotuottojen nopea hupeneminen sai eri maiden valtiovarainministerit (paitsi Suomen) puuttumaan asiaan. ”Näytti siltä, että järjestelmä on rikki”, OECD:n verojensiirtohinnoittelujohtaja Andrew Hickman kuvaa parin vuoden takaista tilannetta. Syynä oli se, että lukuisiin eri maihin levittäytyneet yritysjätit pystyivät omissa sisäisissä hinnoittelujärjestelmissään käyttämään eri maiden verojärjestelmiä hyväkseen.
Kuva: siirtohinnoittelu
OECD:ssa on jo huomattu verotuksen järjestelmävika. Milloin Suomen kansanedustajat heräävät? Nykyisen verotusjärjestelmän vallitessa he ovat pääoman edustajia eikä kansanedustajia. Olen yrittänyt tuoda esille ongelmaa jo 30 vuotta.
Tiedonvälityksen nanosekuntti -aikakaudella joidenkin asioiden ymmärtäminen on meidän kansakuntamme ”valioyksilöille” ilmeisen vaikeaa. Jotta koko hyvinvointiyhteiskunta ei kokonaan romutu, jotain pitäisi tehdä nopeasti ja globaalisti.
- Jutussa käytetyistä graafeista on osa uunituoreesta kirjastani: ”Kasvun loppu – ilman ostovoimaa ei ole kasvua”.