Suomen eduskuntavaalikamppailuun on heitetty sen viimeisillä viikoilla uusi puruluu nimeltä Nato-selvitys, jota me ehdokkaat olemme päässeet kommentoimaan. Selvityksen pitäisi kertoa, mitä hyötyä ja haittaa Suomelle voisi olla sotilaallisesta liittoutumisesta.
Käytännössä Nato-selvitys vaikuttaa yhä enemmän jäsenyyden kannattajien yritykseltä saada uutta pohjaa hankkeelleen. Valtiolla selvitysten perimmäinen idea on edistää uusia avauksia. Vai nimitettiinkö esimerkiksi sote-tai kuntauudistukseen selvittäjiä toteamaan, ettei tästä kuitenkaan mitään tule? Toisaalta eivät selvittäjät hankkeita pysty pelastamaankaan, kuten soten ja kuntien lakkautushankkeen myöhemmät, onnettomat vaiheet kertovat.
Nato-selvitystyötä vaativat kiivaimmin ne, joilla tuntuu olevan jo selvät sävelet siitä, mitä Nato on. Lisäksi heillä on kirkas tavoite. Kokoomuksen puheenjohtaja Alexander Stubb sanoi tämän julki puoluejohtajien EU-väittelyssä Helsingin yliopistolla.
Hänen mielestään selvitys on yksi askel sotilaalliseen liittoutumiseen. Muita askelmerkkejä ovat se, että jäsenyyttä ei suljeta pois, että poliittinen eliitti kääntyy sen taakse ja että lopulta kansa hyväksyy ratkaisun.
Vielä viime syksynä Stubb oli erillistä Nato-selvitystä vastaan. Mikä on tällä välissä siis muuttunut? Onko Natossa tapahtunut jotain uutta vai sittenkin Suomen pääministerin linjassa?
Mitä sellaista informaatiota selvityksellä saataisiin, jota ei ole jo nyt käytettävissä? Voisiko selvityksestä löytyä sellainen tiedonmuru, joka kääntäisi kannattajat jäsenyyttä vastaan – tai toisin päin?
Jo olemassa olevan tiedon perusteella voi sanoa, että Nato-jäsenyys vähentäisi, ei lisäisi Suomen turvallisuutta. Se lisäisi myös merkittävästi jännitteitä, vastakkainasettelua ja siitä aiheutuvaa turvattomuutta Itämeren alueella.
Tästä esimerkiksi käy vaikka vain Venäjän viime joulukuussa hyväksymä sotilasoppi, joka määrittelee Naton lähenemisen sen rajoille ykkösluokan ”sotilaalliseksi vaaraksi”.
Mikäli Suomen maaperästä tulisi osa sotilasliittoa, tämä ”vaara” ilmaantuisi suoraan omalle itärajallemme. Venäjän ja lännen kiistat tuotaisiin näin suomalaisten etupihalle. Tämäkö todella lisäisi turvallisuutta?
Suomi tarvitsee oman puolustuksen, joka on itsenäinen ja uskottava. Koska olen myös kansanedustajaehdokas, sanon että se vaatii rahaa. Armeija ei tarvitse mitään ohituskaistaa määrärahoissa, mutta ei sen pidä olla erityisten leikkaustenkaan kohde.
Suomen Nato-suhdetta ei tietenkään ratkaista Venäjän sotilasdoktriinissa. Päätösvalta siitä kuuluu vain ja ainoastaan Suomen kansalle ja sen valitsemille edustajille. Siksi asia pitääkin viime kädessä alistaa kansanäänestykseen.
Valintoja ei silti tehdä tyhjiössä. Eikä niitä ole viisasta tehdä muiden turvallisuuden kustannuksella.
Juuri kansa taitaakin olla ainoa isompi kivi Suomen polulla sotilasliittoon. Nato-myönteisen poliittisen eliitin vuosia jatkunut miekkalähetys ei oikein tunnu uppoavan.
Nato-selvitys onkin nähtävä uutena yrityksenä tässä jo epätoivoisessa käännytystyössä.