Vantaalla järjestettiin maanantaina suuri yleisötilaisuus, jossa tavalliset vantaalaiset saivat kysyä suoraan korkealta virkamiesjohdolta kaupungin massiivisesta leikkaus- ja saneerausohjelmasta. Toinen samanlainen on luvassa keskiviikkona. On erinomainen periaate, että korkeimmat virkamiehet jalkautuvat näin kuuntelemaan kuntalaisia.
Peruskysymykseksi silti jää, miksi tällaisia tilaisuuksia pohjimmiltaan järjestetään, jos mihinkään ei enää voi vaikuttaa. Kaupunginjohtaja Kari Nenonen (sd.) kertoi julkisuudessa (Vantaan Sanomat 1.-2.9.2012), että kaupungin palveluiden saneerausohjelma on kokonaisuus, josta pidetään kiinni. Selvitykset on laitettu liikkeelle ja kaikki leikkausohjelman toimenpiteet leivotaan sisään toimialojen esityksiin ensi vuodelle. ”Valtuusto voi puuttua vain lillukanvarsiin”, otsikoi Vantaan Sanomat.
Itse kysyin maanantain velkakinkereillä kaupunginjohtajalta, eikö olisi reilumpaa pitää ensin vaalit ja tehdä sen jälkeen päätöksiä leikkauksista? Silloin kaupunkilaiset saisivat suoraan sanoa sanansa asiasta, joka vaikuttaa kaupungin tulevaisuuteen vielä vuosia eteenpäin.
Vastauksen mukaan näitä asioita ei voi päättää sen mukaan, milloin vaaleja on. Taloussuunnittelua pitää lain nojalla tehdä niistä riippumatta.
Näin varmaan onkin eikä kukaan ole vaatimassa lain rikkomista. Mutta mikä idea on kunnallisessa demokratiassa, jos vaalien kautta ei voi mihinkään vaikuttaa? Miksi ihmisiä ylipäätään vaivataan äänestämään?
Vielä hätkähdyttävämpi oli Vantaan ylimmän virkamiesjohtajan toinen vastaus. Yleisöstä kysyttiin, missä kohtaa kalvosulkeisia on huomioitu pieni ihminen. Kaupunginjohtajan mukaan pienen ihmisen näkökulma on tarkoituksella unohdettu. Nyt vedetään suuria linjoja.
Mutta ketä varten suuria linjoja vedetään, jos ei pieniä ihmisiä varten? Pienen, keskisuuren ja suuren ihmisen määrittely on jo toinen kysymys – myös lyhyellä ja keskipitkällä aikavälillä.
Silti suomalaisessa demokratiassa on kai joitain periaatteita. Yksi niistä on, että kuntalaiset valitsevat valtuutetut ja he valitsevat kuntien ja kaupunkien virkamiesjohdon. Silloin myös virkamiesten työnantaja on kuntalainen, jolta kannetuista verovaroista myös heidän palkkansa maksetaan. Eikö silloin päätösten vaikutusten tavallisiin kuntalaisiin pitäisi olla kaiken keskiössä? Tämän kysyminen ei voi olla populismia.
Nyt pöydälle tuodussa säästöohjelmassa on paljon riskejä. Koulu- ja sosiaalitoimen leikkauksilla saatetaan luoda isoja, pysyviä vaurioita, jotka maksatetaan palveluiden käyttäjillä. Lasku kaupungille saattaa myös olla näin suurempi. Turhaan eivät koululaisten vanhemmat ja opettajat ole olleet liikkeellä vastustamassa koulusäästöjä.
Silti aina ei voi puhua vain rahan ehdoin. On uskallettava myös sanoa, että joku asia on väärin.
Lehtitietojen mukaan kaupungin leikkauspaketti on kaikella todennäköisyydellä sulkemassa kaksi vanhusten palveluyhteisöä, jotka ovat monelle yksinäisyydestä ja mielenterveysongelmista kärsivälle vantaalaiselle seniorille viimeinen tuki ja turva. Tällä säästettäisiin 200 000 euroa. Näinkö kaupungin velkaongelmia todella ratkotaan?
Vantaan päättäjät panevat seniorikansalaiset kantamaan osansa velkaohjelmasta myös toista kautta.
Tästä osoituksena on se yksityistämisinto, jonka seurauksena kaikki kaupungin kahdeksan vanhusten palvelutaloa siirretään markkinoiden hoidettavaksi.
Vantaan vanhus- ja vammaispalveluiden vs. johtaja Juha Jolkkonen on julkisuudessa perustellut päätöstä ”puhtaasti kustannustehokkuudella”. Hänen mukaansa palvelun laatu ja työntekijöiden määrä ei laske, mutta hinta tippuu. Kysymys kuuluu, mistä säästö revitään, jos mikään ei muutu, mutta päälle lätkäistään vielä yksityisen yrittäjän voitto?
Velkaohjelmalle on myös painavia perusteita eikä kaupungin talousongelmia pidä vähätellä. Eikö silti olisi reilua, että ensin käydään vaalit ja sen jälkeen tehdään päätöksiä? Jos kaupungin virkamiehiä on uskominen, näin ei tehdä.
Olen itse seurannut valtakunnan politiikkaa vuosikausia ja osallistunut siihen aktiivisesti viimeisen vuoden verran. Kunnallispolitiikassa on nähtävästi vielä paljon opeteltavaa.