Suomen kansa palasi tällä viikolla edustajiensa välityksellä hyvin ansaitulta kahden ja puolen kuukauden kesälomaltaan. Ministereillä ja avustajakaartilla työt ovat tosin alkaneet jo monta viikkoa aiemmin. Ja toki moni kansanedustajakin on valmistautunut syksyyn hyvissä ajoin, vaikka itse istunnoissa on pidetty taukoa. Toisaalta moni voisi luulla, että hiukan lyhyemmälläkin lomalla ehtii virkistäytyä.

Politiikan syksystä on tulossa raskas ja mahdollisesti kallis. Jo liki kaksi vuotta veivatusta eurokriisistä ei edelleenkään päästä eroon. Päinvastoin, todennäköistä on, että kriisi vielä laajenee ja syvenee. Se tarkoittaisi uusien tukipakettien tuomista eduskuntaan. Tästä varoitti julkisuudessa myös puhemies Eero Heinäluoma.

Kaikella todennäköisyydellä on tulossa sekä yksi iso että jokunen pienempi ruumis, joista osaa on jo Suomessakin päästy pesemään. Mahdollista on, että Espanja joutuu talousvaikeuksissaan kääntymään Euroopan vakausmekanismin (EVM) puoleen. Se tarkoittaisi, ettei maalle luvattu sadan miljardin (100 000 000 000) euron pankkitukipaketti enää riitäkään. Taustalla on maan aluehallinnon ongelmat, jotka uhkaavat nyt kaatua valtion syliin. Näin valtion rahat eivät enää riittäisi ja Espanjan oikeistohallitus joutuisi hattu kourassa menemään EU:n toimeentulotukiluukulle.

Myös Kreikan ongelmat kärjistyvät ja voi hyvin kysyä, voiko sitä pelastaa enää mikään. Sikäläinen oikeistohallitus on anellut jo lisää aikaa velanmaksuun, mikä tarkoittaa käytännössä lisää tukea. Jopa pääministeri Jyrki Katainen, joka muiden kokoomuslaisten kanssa on eurouskossaan vankkumaton, on julkisuudessa pohtinut auttaako apu enää autettavia.

Myös Kypros lähettänee muiden EU-maiden pääkaupunkeihin avunpyynnön. Mahdollista on, että sellaisia tulee vielä Sloveniasta ja uuden kierroksen verran Irlannista ja Portugalista.

Siksi pitäisi hallituspuolueissakin vihdoin nostaa esiin kysymys siitä, missä menee raja. Kuinka paljon suomalaisten vastuita muiden aiheuttamista ongelmista voidaan kasvattaa? Auttaako apu enää autettavia? Onko näin ollut missään vaiheessa?

Erinomaista taustalukemista liittyen käsissä olevaan kriisiin on ex-europarlamentaarikko Esko Seppäsen tuore kirja ”Emumunaus”.

Seppänen kiinnittää huomiota myös EU:sta tuloillaan olevaan, lisääntyvään budjettikuriin. Se tarkoittaa, että eurokriisin varjolla ja tulevien ongelmien välttämisen nimissä, Suomi joutuu luovuttamaan yhä enemmän suvereenille valtiolle kuuluvaa budjettivaltaa Brysseliin. Siis Suomen eduskunnasta Olli Rehnille ja muille virkamiehille EU-komissioon, jonka omia tilejä ei ole hyväksytty viimeiseen 17 vuoteen. Teemaan pitää palata vielä myöhemmin.

Elämä ei kuitenkaan ole pelkkää eurokriisiä, edes politiikassa. Myös kotimaan asioissa eteen tulee isoja kysymyksiä, joihin kuuluvat ainakin kunnallisvaalit, kuntauudistus ja vanhuspalvelulaki.

Iso vääntö käydään myös salamyhkäisesti toistaiseksi käsitellystä hallituksen turvallisuuspoliittisesta selonteosta. Juuri mitään tietoa siitä ei ole tihkunut julkisuuteen. Vasemmistoliiton kanta on ollut selkeä: tällä hallituskaudella ei valmistella Nato-jäsenyyttä. Siksi kotoisten liittoutumisintoilijoiden toiveet kiinnittyvät todennäköisesti tämän hallituskauden jälkeiseen aikaan vuodesta 2015 eteenpäin.

Puhetta eduskunnassa riittää varmasti myös vaalipiirien yhdistämisestä, pankkiverosta, siviilipalveluksen pituudesta ja kunnallisten palveluiden pakkoyhtiöittämisestä.

Oppositio kiusaa hallitusta kahdella välikysymyksellä: kepu koskien vanhuspalveluita ja persut kuntauudistukseen liittyen.

Varsinkin vanhuspalveluissa kokoomus on hallituksesta käsin jakanut aseita opposition käsiin. Hallituspuolueiden selvä enemmistö – SDP, Vasemmistoliitto, vihreät, kristillisdemokraatit ja RKP – olivat lakiin tulevan sitovan hoitajamitoituksen kannalla. Vain vähemmistössä oleva kokoomus vastusti asiaa, mutta sai tahtonsa läpi. Onko kokoomukselle siis periaatekysymys, että vanhusten asioita ei hoideta kuntoon? Nyt oppositio pääsee riekkumaan tällä hallituksen eripuralla.