Suomalaisen kvartaalikapitalismin suurideologilla Björn Wahlroosilla on ollut runosuoli jälleen löysällä. Wahlroosin ”räväköihin”, mutta itseään toistaviin niin sanottuihin avauksiin olisi turtunut jo kauan aikaa sitten, ellei media niitä jatkuvasti monistaisi. Onkin erikoista, miten yksi suomalainen pankkikapitalisti pystyy hyppyyttämään tiedotusvälineitä mielensä mukaan.

Wahlroosin uusin viesti on, että demokratia ja niin sanottu vapaa markkinatalous eivät edellytä toisiin vaan voivat olla ristiriidassa keskenään. Hyvän yhteiskunnan keskeinen arvo on taloudellinen tehokkuus ja sen ainoa mittari on raha. Siksi kansanvalta voi väistyä, jos se on ristiriidassa markkinoiden kanssa.

Wahlroos on yksinkertaisesti väärässä. Elämässä on rahan rinnalla onneksi vielä muitakin arvoja.

Wahlroos alkaa silti mielipiteineen etääntyä yhä kauemmas kaikesta todellisuudesta. Tai sitten kyse on jostain muusta. Ei kai tuollaisia kukaan selvin päin kirjoittele. Juopua voi ilmeisesti myös rahasta ja omasta kaikkivoipaisuuden kuvitelmista.

Vielä mielenkiintoisemman on tarjonnut kirjailija Janne Kuusi suomalaisesta rahaeliitistä tekemässään satiirissa Banksteri. Sen päähenkilönä seikkailee Otso Nalle Tiitinen – niminen Wahlroosia muistuttava suurkapitalisti. Kuusen mukaan kaiken taustalla on salaliitto. Tiitinen ei koskaan luopunutkaan kommunismista. Uudessa roolissaan hän vain ajaa maata kohti vallankumouksellista tilannetta, jossa tavallisen kansan kuppi vuotaa yli. Samalla hän rahoittaa vallankumouksellista vasemmistoryhmää.

Tämä olisikin mielenkiintoinen selitys oikeassa elämässä suomalaisen julkisuuden vitsaukseksi muodostuneesta Wahlroosista.

Samalla on hyvä muistaa, että omaan rikastumiseensa Wahlroos on tarvinnut ennen kaikkea sitä demokraattista yhteiskuntaa, jota hän nyt ottaa asiakseen moittia.

Kuten tunnettua Wahlroos kaappasi todellisen jättiomaisuuden silloin, kun valtion omistaman Leonian (eli entisen Postipankin) tähteet fuusioitiin vakuutusyhtiö Sammon ja Wahlroosin omistaman investointipankki Mandatumin kanssa. Tästä kaupasta Wahlroos sai runsaan 700 miljoonan markan potin ja valta-aseman suomalaisen talouselämän ytimessä. Järjestelyn esitteli maan hallitukselle muuan Suvi-Anne Siimes, joka toimi tuolloin toisena valtiovarainministerinä. Hän myös puolusti ratkaisua julkisuudessa. Itse Siimes on sanonut, että neuvotteluja asiasta kävi Sauli Niinistö.

Siksi ei olisi outoa, että Wahlroos on jonkun verran harrastanut myös kapitalistipäivinään halveksimaansa demokratiaa. Hän on nimittäin ainakin jossain vaiheessa ollut uskossa, että erityisesti kokoomus Suomessa ajaa juuri hänen ideologiaansa. Vaikka Wahlroos on julkisuudessa rahoittanut puoluetta, jostain syystä hänen nimeään ei kuitenkaan löydy Sauli Niinistön yksityisten vaalirahoittajien listalta. Tämän voi sanoa olevan kunniaksi tasavallan presidentille, vaikka muuten hänen tukijoidensa lista on kuin 2000-luvun 20 perhettä.

Rikkaus voi myös olla vaiva. Wahlroosin omituisessa fantasiamaailmassa köyhät ovat itse syyllisiä omaan huono-osaisuuteensa. Näin heitä sopii rangaista sosiaalitukien leikkauksilla.

Mutta Wahlroos todistaa, että rikkaillakin on omat ongelmansa. Kirjassaan hän kantaa huolta muun mustan kaviaarin saannista ja varoittelee vuosikertaviinien netistä ostamiseen liittyvistä vaaroista. Elämä on joskus yhtä vastamäkeä.

Wahlroosin ilmeisin tragedia ei kuitenkaan liity nautintoaineiden saatavuuteen. Kun Wahlroos kirjoittaa, miten hän on koonnut teostaan Åminnen kartanossa Gustaf Mauritz Armfeltin työpöydällä katsoessaan Kustaa III:n muotokuvaa, hän paljastaa sen, ettei rahallakaan saa kaikkea.

Wahlroos on ostanut jo miltei kaiken mitä isolla rahalla saa, mutta suomenruotsalaisesta virkamiehen pojasta ei voi koskaan tulla aatelista. Ruotsin kuninkaan metsästysseurueessa Wahlroos kantaa aina vain titteliä herra, siinä missä muut ovat vapaaherroja, kreivejä ja monenmoisia muita aatelisia. Ja se on hirveä tilanne se, sillä asiaa ei voi muuksi muuttaa millään maailman rahalla.

Elämä ja syntyperä voi kohdella ihmistä kaltoin niin monella eri tavalla – ja turhautuminenkin ilmeisesti saada kovin monenlaisia muotoja.