Osa valtamediasta on ehtinyt tänään olla jo onnesta soikeana, kun se pääsi kertomaan viikon eräänlaisen epäuutisen. Sen mukaan ulkomaankauppa- ja Eurooppa-ministeri Alexander Stubb lähtee ehdolle europarlamentin vaaleihin.

Muunlaista ilmoitusta ei kai ollut odotettavissakaan. Jokainen näkee, että Stubbin ohjuksen lailla edennyt ura on jo pidemmän aikaa tähdännyt EU-tehtäviin, mieluiten komission jäseneksi.

Stubbin ehdokkuus tarkoittaa sitä, että EU-kriittisen vasemmiston päävastustaja on nyt kehissä. Stubbin ajama Euroopan unioni onkin negatiivi, eräänlainen vastakuva siitä EU:sta, jota vasemmisto tavoittelee.

Stubb kuuluu siihen eurouskovaiseen eliittiin, jonka mukaan ”enemmän Eurooppa” eli lisää ylikansallista päätösvaltaa EU:lle on lähde kansojen onnelle ja hyvinvoinnille. Stubb – samoin kuin kokoomuksen europuolue Euroopan kansanpuolue EPP –  on federalisti, liittovaltion suuntaan johtavan kehityksen kannattaja.

EU-yhteyksissä federalismi ei silti ole mikään valmis malli liittovaltiosta. Ennemmin se tarkoittaa ideologiaa ja päämäärää siitä, että EU:n eteen tulevat ongelmat ratkaistaan aina vain lisäämällä unionin valtaa. Se tarkoittaa paitsi vallan keskittämistä, myös suurten maiden valtaa yli pienten.

Vasemmiston mielestä päätösvaltaa pitää voida myös palauttaa jäsenmaille.

Stubbin mukaan euroalue on nyt saatu vakautettua ja että EU on vakauden, vaurauden ja turvallisuuden paras tae. Tästä vauraudesta ja vakaudesta on saatu nautiskella erityisesti euroalueen kriisimaissa. Kreikassa, Portugalissa, Irlannissa, Espanjassa tai Latviassa ihmisten palkkoja, eläkkeitä, sosiaaliturvaa ja työehtoja on leikattu tavalla, joka on johtanut nämä yhteiskunnat sosiaalisen romahduksen partaalle. Yhteisvaluutta euro voi olla vakaa, mutta tavallisten, kriisiin syyttömien ihmisten elämästä se on viety.

Siksi kriisipolitiikka tarvitsee suunnanmuutoksen, jossa tavallisten ihmisten etu asetetaan rahoituslaitosten pelastamisen edelle.

Samalla meidän osaksemme on tullut kantaa taloudellista vastuuta kriisistä sekä luovuttaa yhä enemmän päätösvaltaa Brysseliin. Tämä ei tietenkään poista sitä tosiasiaa, että nykyisen hallituksen aikana kriisipolitiikka on ollut kireämpää kuin edellisellä hallituksella. Tästä voi syyttää erityisesti hallituksen vasemmiston negatiivista ja hyvin hankalaa asennetta. Onko tämä osoitus siitä kielteisestä ilmapiiristä, josta meitä on korkeilta tahoilta varoitettu?

Edelleen Stubb haluaa EU:ssa ”keskittyä vapauksien vaalimiseen”. Juuri markkinavoimien ja finanssikapitalismin vapaus on aiheuttanut ne ongelmat, joista erityisesti euroalue nyt kärsii. Maat, jotka ovat euron ulkopuolella, eivät kärsi? Vasemmisto haluaa suitsia markkinoita.

Kokoomuksen ja Stubb kannattavat myös Suomen Nato-jäsenyyttä ja tiiviimpää sotilasyhteistyötä EU:lle. Vasemmisto taas ajaa turvallisuuspoliittisten vastakkainasettelujen ja militarististen rakenteiden purkamista.

Muuten Stubbin ehdokkuus sopii hyvin valtamedian jo rakentelemaan eurovaaliasetelmaan. Siinä vastakkain ovat EU-uskovainen markkinaliberaali eliitti – jotka ruumiillistuvat Olli Rehniin ja Alexander Stubbiin – ja ummehtunut arvokonservatiivinen nationalismi, joka tahtoo vetää letkut irti kansainvälisestä kanssakäymisestä rakentamalla muureja maahanmuutolle ja lakkauttamalla kehitysavun.

Blogissaan Stubb mainitsee, että vastakkainasettelu liittovaltion kannattajien ja EU-vastustajien välillä on tahallista harhaanjohtamista ja että ”täyteen jäsenvaltioiden väliseen yhteisvastuuseen perustuvaa tulonsiirtounionia ei halua Suomessa kukaan”. Näin onkin.

On kolmaskin tie – vasemmisto on vaihtoehto sekä markkinoiden edusmiehille että vähemmistöjen vastaiselle oikeistopopulismille.