Vantaan kaupunginvaltuusto pani tällä viikolla kannet kiinni kiihkeässä koulukeskustelussa, joka on syksyn ajan kuohuttanut koko kaupunkia. Äänin 37-28 valtuusto päätti, että ison kiistan kohteena olleet Hevoshaan ja Tuomelan lakkautetaan. Päätös jyrättiin läpi Vantaan valta-akselin sosialidemokraattien ja kokoomuksen äänillä. Enemmistöpäätös ei sinällään ole jyräämistä. Tässä tapauksessa näin taisi kuitenkin käydä.

Lopullisessa äänestyksessä vain kaksi valtuutettua kummastakin valtaryhmästä uskalsi uhmata puoluekuria. Mielenkiinnolla odotamme, joutuvatko he nyt rangaistus- ja kostotoimenpiteiden kohteiksi.

Juuri ryhmäkuri johti koulujen lopettamiseen. Jos kaikki demarit ja kokoomuslaiset olisivat voineet äänestää niin kuin sydän ja järki sanoo, äänestystulos olisi ehkä ollut toinen. Vantaan 67-jäsenisessä valtuustossa enemmistö muodostuu 34 äänestä.

Enemmistö näyttikin löytäneen yhden yhteisen vihollisen ja se oli ”koulujen seinät”. Pääargumentti oli, että nyt säästetään seinistä, jotta vältetään leikkaukset itse opetuksessa. Vasemmistoliitossa me emme uskoneet tällaiseen, muiden asettamaan keskustelukehikkoon. Oli sellainenkin vaihtoehto, että koulutuksesta ei säästetä.

Suomalaisessa peruskoulussa opetus tapahtuu pääsääntöisesti seinien sisällä ja katon alla. Ehkä koulujen lakkauttajat kävivät itse aikanaan koulua taivasalla tai ehkä heille kertyi erityisen paljon luvattomia poissaoloja. Vai miksi juuri koulujen seinät niin paljon ahdistavat?

Kaiken leikkaamisen, säästämisen, heikentämisen, vähentämisen ja poisottamisen taustalla on Vantaan kaupungin talous- ja velkaohjelma, jonka tavoitteena sanotaan olevan kaupungin velkaantumisen pysäyttäminen. Ohjelma on muuten hyvä, mutta A) se ei näytä hidastavan velkaantumista, B) se on tosiasiassa jo murentunut. Esimerkiksi sosiaali- ja terveyspuolella on leikkauksia, joiden läpivieminen on todettu mahdottomaksi. Itse elämä näyttää näin asettuvan ohjelman tielle.

Yhtäältä oli sääli, että koulukysymys vei käytännössä kaiken huomion kymmenen tuntia kestäneessä budjettikokouksessa. Käsillä oli paljon muitakin tärkeitä asioita. Koulujen lakkauttajat olivat silti se porukka, joka tämän tilasi. Asia oli pakko katsoa loppuun saakka.

Jos syksyn koulusodasta hakee myönteisiä puolia, niitä on ehkä kaksi. Yhtäältä: tavalliset vantaalaiset lähtivät liikkeelle puolustamaan oikeuksiaan. He eivät tyytyneet huutamaan vain ”ei”, vaan esittivät konkreettisia vaihtoehtoja ja tuottivat uutta tietoa koulujen tilanteesta.

Toisaalta: toivottavasti on käynyt selväksi, että päättäjät Vantaalla eivät ole samasta muotista puristettuja. Kaikki puolueet eivät nielleet tehtyjä esityksiä. Politiikassa on vaihtoehtoja.

Joskus vaihtoehtojen esittäminen on yksinäistä puuhaa – ainakin aluksi.

Budjettikeskustelussa Vasemmistoliitto esitti, että Vantaa hylkäisi niin sanotun monituottajamallin, joka mahdollistaisi julkisten palveluiden ulosliputtamisen markkinoille. Tässä äänestyksessä me jäimme yksin.

Muihin esityksiimme kuului se, että erityisesti sosiaali- ja terveyspuolelle päätösten sosiaaliset vaikutukset pitää aina arvioida köyhyyden, syrjäytymisriskin, tulo- ja terveyserojen vähentämisen sekä palveluiden yhdenvertaisen saavutettavuuden näkökulmasta.

Lisäksi esitimme varsin kohtuullisia määrärahalisäyksiä. Olimme valmiita lisäämään 100 000 euroa mielenterveystyöhön ja koulukuraattoreihin ammatillisissa oppilaitoksissa, 70 000 euroa lukioille, jotta niiden kurssitarjontaa ei olisi leikattu ja vielä 60 000 euroa, jotta kirjastopalveluita ei olisi tarvinnut heikentää.

Tukea tuli lähinnä vihreiltä, mutta kyllä myös perussuomalaisilta ja keskustalta. Meiltä löytyi tukea myös heidän esityksilleen. Tältä epäpyhältä pohjaltako syntyy Vantaan uusi vaihtoehtokoalitio?

Minulle budjettikäsittely oli ensimmäinen. Vaikutelma oli erikoinen. Ensi vuoden talousarvioon ja valtuustokauden taloussuunnitelmaan tehtiin nimittäin vain yksi – siis yksi – muutos. Sen mukaan hallintokäytäntöjä kehitetään yhdessä henkilöstön kanssa. Tärkeä ja hyvä tavoite, mutta yhteen muutokseenko todella rajoittuu kaupunkilaisten valitsemien edustajien valta?

Näinkö Vantaa on siirtynyt täydelliseen virkamiesvaltaan? Vai onko demarien ja kokoomuksen valta-akseli vain virkamiesvallan jatke?