Tällä viikolla on jälleen päästy lukemaan mielenkiintoisia uutisia, kun mediassa on julkaistu tietoja edellisen vuoden tuloista ja veroista. Jääkiekkovalmentaja Sami Kapasen mukaan tämä on vuoden epämiellyttävin päivä. Hellin käsin on elämä taputellut kiekkotähteä, jos juuri verotiedoista kertominen tekee päivästä vuoden pahimman.

Sanotaan, että kyse on kansallisesti kateuspäivästä. Läppänä se on yhtä väsynyt kuin paikkansa pitämätön. Kateutta syntyy silloin, kun tuntee mielipahaa siitä, mitä toisella on ja haluaa sen itselleen. Tästä ei ole kyse ollenkaan.

Veropäivän taustalla on laki verotustietojen julkisuudesta. Sen pykälistä tai hallituksen esityksestä vuodelta 1999 ei löydy yhtään kohtaa, jossa mainittaisiin kateus. Sitä vastoin esitystä perusteltiin sillä, että ”verotuksen julkisista tiedoista voi tehdä havaintoja verotuksen tasosta ja sen kohdentumisesta sekä hallinnon toimivuudesta”

Kautta aikojen on syytetty kateudesta niitä, jotka arvostelevat suuria ja perusteettomia tuloeroja. Tai haluavat tasata niitä. Kateudesta puhumalla tämä leimataan moraalisesti alhaiseksi ja pahantahtoiseksi. Voi joukossa joku kateellinenkin olla. Mutta niinkö herkkiä ovat Suomen hyvätuloiset ja -osaiset, ettei heidän hipiänsä tällaista kestä?

Sitä paitsi kateus on pieni synti verrattuna ahneuteen. Verotiedot kertovat myös tästä. Ahnehtijoista ja rahalle persoista oman eduntavoittelijoista maalaavat kuvaa erityisesti ne nimet, jotka puuttuvat tiedoista. Yksi esimerkki on pankinjohtaja Björn Wahlroos, joka perintöverotukseen liittyvistä syistä siirsi kirjansa Ruotsiin.

Todellisten verojänisten porukan muodostavat entiset pörssiyhtiöiden johtajat, jotka nakertavat porkkanaansa Portugalin auringon alla. Näin heidän ei ole tarvinnut maksaa Suomeen veroa jättimäisistä, satojen tuhansien eurojen vuosieläkkeistään. Joukkoon kuuluvat Keskon entinen johtaja Matti Halmesmäki, Rautaruukin ex-toimitusjohtaja Sakari Tamminen sekä Nokian Renkaiden entinen ykkösmies Kim Gran.

Joukkoon pitää myös liittää pääministeri Juha Sipilä, jolla ei viime vuonna ollut lainkaan verotettavia pääomatuloja, vaikka hänellä on ministerin sidonnaisuusilmoitusten mukaan ”merkittävä rahoitusomaisuus” Nordean ja Osuuspankin sijoitusinstrumenteissa. Kyseessä ovat kuuluisat vakuutuskuoret, jonka tuotoista maksetaan veroja vasta, kun rahaa otetaan kuoresta ulos.

Iso kuva on silti se, että verotiedot kertovat tulojen keskittymisestä ja rikkaiden rikastumisesta. Tuhannen isotuloisimman suomalaisen tulot ovat kaksinkertaistuneet viidessä vuodessa.

Tiedot kertovat myös sen epäoikeudenmukaisuuden, että kaikkein suurimmilla tulonsaajilla veroprosentit ovat huomattavan matalia. Tämä johtuu siitä, että he saavat palkkatuloihin nähden aliverotettuja pääomatuloja. Tunturipuron raikkautta edustavia poikkeuksiakin on. Tästä paras esimerkki ovat Supercellin isorikkaat, jotka nostavat mammuttimaiset tienestinsä kovemmin verotettuna ansiotulona. Heitä on julkisuudessa kiitetty ja syytä onkin.

Verotiedoissa on kuitenkin rakenteellinen virhe, jonka takia ne eivät anna oikeaa kuvaa esimerkiksi yrityskauppojen voitoista. Mikäli on omistanut pois myymänsä yrityksen osakkeet yli kymmenen vuotta, saa myyntihinnasta vähentää niin sanottuna hankintameno-olettamana puolet kaupan hinnasta.

Ennen verokalentereissa oli suuntaa antavaa tietoa myös kaikkein rikkaimpien kanssaihmistemme varallisuudesta. Tämä tieto katosi sen jälkeen, kun varallisuusvero Suomessa poistettiin vuonna 2006 silloisen valtiovarainministeri Eero Heinäluoman (sd.) esityksestä. Varallisuusvero pitäisikin ottaa uudestaan käyttöön, myös siksi, että auttaisi hahmottamaan varallisuuden kertymistä ja keskittymistä yhteiskunnassa.

Edelleen verotiedot kertovat meille siitä, että vaikka eläkkeet Suomessa ovat keskimäärin pienet, ei tämä kurjuus suinkaan koske kaikkia. Suuryritysten entisten johtajien täysin kohtuuttomat eläkkeet voivat nousta jopa kymmeniin tuhansiin euroihin kuussa. Oma possukerhonsa ovat myös ne eduskunnan sopeutumiseläkeläiset, joille eläke kelpaa, vaikka pääomatuloja olisi huomattavakin määrä.

Vähäinen yleinen merkitys ei ole silläkään tiedolla, että osa pikavippiyhtiöiden omistajista ja johtajista osa on rikastunut huomattavasti. Pikavipit ovat merkittävä syy sille, miksi jo nuoret ihmiset tuhoavat loppuelämänsä ylivelkaantumisella. Veren imeminen ja koron kiskominen ovat Suomessa laillisia tapoja tulla miljonääriksi.

Oleellista yhteiskunnallista tietoa on sekin, paljonko kaikkien muiden veroista päättävät puoluejohtajat itse maksavat veroja. Tai se, millaisilla tienesteillä työmarkkinajohtajat neuvottelevat kaikkien muiden palkoista ja työehdoista.

Koko hyvinvointivaltion kannalta ehkä merkittävin tieto on silti se, miten yksityisten sote-yritysten johtajat ja omistajat tienaavat. Rikastumisen taustalla on se, että julkisia palveluita on yksityistetty, ulkoistettu, palvelusetelistetty ja ostopalveluna hankittu näiltä firmoilta. Heidän ylisuuret tulonsa rahoitetaan siis myös julkisista varoista.

Uusia sote-miljonäärejä onkin luvassa, jos hallitus saa läpi sote-hankkeensa. Sen kova ydin, että julkiset palvelut avataan yksityisten sairaus- ja sosiaalijättien bisnesalustaksi. Todennäköistä on, että suomalaiset haluavat enemmän kunnon julkisia palveluita kuin uusia sote-miljonäärejä ihmeteltäväksi jälleen ensi vuoden verokalentereissa.