Suomi ryömii. Suomalainen urheiluhulluus naurattaa tänä viikonloppuna entistä enemmän. Suomi ryömii alamaissa ja se näkyy vaikkapa ”kauan odotetun” USA-Suomi-koripallo-ottelun ja Ruotsi-Suomi-maaottelun jälkeen. Suomalaisten aivan surkuhupaisa urheilumenestys on aallonpohjassa, niin kansallisesti kuin maailman mitassa.
Olemme entinen urheilun suurvalta, piskuinen pyristelijä yhä ammattilaisemmaksi käyvän kilpaurheilun verisillä kentillä. Doping ei enää auta sekään, edes talviurheilussa. Verenvaihto tarpeen. Ja siis tarkoitan tällä muuta kuin kestävyysjuoksuvalmennuksen vippauskonsteja 1970-luvulla…
Myös valmennusmenetelmät pitää pistää uusiksi. Arthur Lydiardiakin kannattaisi muistella (?). Mutta: ennenkaikkea perusliikunta kunniaan. Kouluissa, seuroissa, kansalaistoiminnassa. Kansalaisten ja siinä sivussa lasten LIIKKUMATTOMUUS muodosttaa sen vankan perustan, miksi Suomi ei menesty. Olemme älypuhelimien ja pelien kautta päätyneet umpikujaan – hyvinvoivaksi kännykkä- ja facebook- & angrybird-liikkumattomia lajeja harrastavaksi tasavallaksi. Perse pysyy penkissä ja vain äänijänteet ja etusormi kehittyvät kuvaruudun ääressä, katsomon olutteltassa. Niin lapsilla kuin aikuisilla.
Suomi todella ryömii! Ruotsi-Suomi-maaottelussa selostaja intoutuu kun kymppitonnin suomalaisjuoksija tulee toiseksi ja taittaa matkan vähän alle puolen tunnin. Voi aikojen aikoja ja herttaset hupijuoksijat! Tähän on tultu, sanoisi kauko kare jos eläisi… Tuossa vauhdissa suomalainen pysyisi nippa nappa kansainvälisen kovan luokan maratonjuoksijan matkassa ensimmäiset kymmenen kilometriä (?!). Väätäistä, Vireniä, Kuhaa ja jopa Kannus-Eskolan omaa poikaa, Mikko Ala-Leppilampea ikävä!
Tietysti voi kysyä, miksi pitäisi pyrkiä kansainväliselle huipulle, miksi toitotetaan olemattomista kisamenestyksistä. Eikö vähempi riitä? Eikö olisi parempi palata ruohonjuuritasolle ja aloittaa kiipeäminen huipulle perusliikunnasta – siitä, missä oikeasti olimme hyviä, mihin panostimme kunnon koululiikunnassa. Ennen formuloita ja tietokonepelejä.
Paluuta menneeseen maineeseen ei varmasti enää ole. Turha silloin on hehkutella missään kisoissa – kun Ruotsikin on vuosi vuodelta aivan toista luokkaa urheilu- ja liikuntamaana kuin läskistyvä ja taantuva Suomi… Heja Sverige! Kannattaisiko enää järkätä näitä häpeämaaotteluita ihan joka vuosi
Öisinajattelija