Journalismiin pitää aina välillä palata jos kerran itseään jonkimmoisena journalistina pitää…
Ilkka Pirttilä, dosentti Tampereelta kirjoitti keväällä agricolaan kirja-arvion teoksesta:
Heikki Luostarinen & Pentti Raittila (toim.): Journalistin vapaus. Vastapaino, 2014. 172 sivua.
Silloin se meni ohi korvieni.
Arvio olisi voinut olla paljon kriittisempikin. Kirjan nimi on melkein sama kuin legendaarisen, jo edesmenneen Pertti Hemanuksen opuksella vuonna
1983 – Journalistinen vapaus (1983). Mutta: ihmettelen missä sfääreissä teoksen kirjoittajat oikein liikkuvat? Ehkäpä juuri siksi en ole törmännyt, ainakaan yleisimmillä foorumeilla ja mediassa teoksen perusteelliseen kritiikkiin. Ilkka Pirttilä sentään yrittää.
Miksi teoretisoida?
Journalistin vapaus-teos liikkuu niissä sfääreissä, joissa perusjournalisti , puhumattakaan minun kaltaisestani freelancer-journalistista, ei liiku. Luostarisen ja Raittilan journalistin vapaus on ylen treoreettinen eikä käsittele kovinkaan paljon niitä ongelmia, joiden parissa nykyajan journalisti oikeasti kamppailee. Puhun toimeentulo-ongelmista, vaikuttavuudesta ja oikeasta sananvapaudesta. Vähän on Journalistin vapaudessa oikeasti sanan-ja työnvapaudesta kysymys, vaikka yhä useamman irtisanomisuhan alla toimivan journalistin kohdalla kysymys on juuri työpaikasta ja hintojen polkemisesta. Kohtuudella olisi voinut odottaa, että Luostarinen ja Raittila & co olisivat tähänkin kysymykseen puuttuneet?
Ei kun ei, toimittajat näkevät journalistin suorastaan kylpevän vapaudessa, joka Suomessa ja somessa vallitsee. Ei siinä paljon ajatella, kuka journalisti sitten oikeasti saa mielipiteensä / asiansa näkyviin. Sananvapaus voi olla…mutta missä se näkyy? Siinäkö, että myy juttunsa kolmeen lehteen ilman tekijänoikeuksia? Sananvapaudessa ja erityisesti journalistin vapaudessa on kysymys myös hegemonia-käsitteestä: onko meillä muilla kuin Suomen Pravdan toimittajilla oikeasti sananvapaus, voimmeko vaikuttaa yleiseen mielipiteeseen? Julkaistaanko meitä isoilla foorumeilla…kutsutaanko seminaareihin? vai onko foorumit jaettu vain niille, joilla on valta ja Sanoma?
Mitä meiltä vaaditaan? Moniosaamista , notkeutta, sopeutuvaisuutta… Voi herranen aika! Miettikää nyt vähän mitä journalismi joskus oli, miettikää nyt vähän mitä Erno Paasilinna tai Hannu Taanila tästä ajasta sanoisivat…, Taanila joskus vielä sanookin.
Perkele, kuvia Suomesta ja somesta. Minä en ole notkea enkä todellakaan taivu, en edes valokuvaa. Minä kirjoitan mitä luen, koen, näen ja välillä analysoinkin. Haluan sen vapauden, vaikka tiedän kuinka vähän juttujani julkaistaan, jos niitä yritän vaikka muualle kuin ilmaiskanaville. Onneksi on blogi. Sinne kirjoitan nytkin freelancer-journalistin aina vain kurjistuvasta asemasta.
Pari esimerkkiä
Miksi journalismi on köyhtynyt? Kirjoitan isoilla kirjaimilla, sen verran aina välillä vituttaa!
1) MEDIA SUPISTAA TEKIJÄJOUKKOJAAN, ERITYISESTI LEHDET irtisanovat
jengiä jatkuvasti.Juuri vanha kaarti savustetaan ulos, koska paperilehti taistelee ja sähkö syö, mainos ei enää tuo.
2) KOKO MEDIAKENTTÄ KIERRÄTTÄÄ SAMAT UUTISET KANAVALTA JA LEHDESTÄ
TOISEEN, RADIOSTA TELEVISIOON, TELEVISIOSTA MAAKUNTIIN.
Tottavie, halvemmaksihan se tulee kun kerralla menee jonkun puhelimeen tai spostiin pikapikaa saadun ”asiantutntijan”/”teeveekasvon” lausunnot koko Suomeen ja puheenaiheet määrittyvät someen. Ei aina ajatella, että näin muokataan myös yhdensuuntainen keskusteluilmapiiri.
3) ASIANTUNTIJOITA / FREELANCEREITA JA AVUSTAJIA KÄYTETÄÄN ENTISTÄ
VÄHEMMÄN. Näin siksi, että kiireessä tehdään näkyvyyttä ja sensaatiota pikapikaa niilläkin pienillä voimilla, joilla ei välttämättä minkään valtakunnan asiantuntemusta.
Journalistit ovat edelleen ammattikunta, jonka pitää opiskella, kehittyä, hankkia syvällisempää tietoa eri lähteistä koko ajan – kukaan ei voi olla kaikkien alojen asiantuntija.
4) JA VIELÄ KESKEINEN SYY: pienet kulttuurilehdet esimerkiksi saavat valtiolta mitättömiä murusia toimintaansa,
joten sisällöntuotanto perustuu lähinnä vapaaehtoistyöhön ja avustajien intoon! Paradoksi on se, että laatulehti on usein juuri se pieni eikä sitä lue juuri kukaan!…tai aivan marginaalit.
5)KUKAPA HALUAISI OLLA FREELANCER NYKYISILLÄ TAKSOILLA:
Aika iso ongelma on nykyisin myös se, että freelancer on sen verran toisen luokan työläinen, että hänen palkkioitaan voidaan tiputtaa, pidättää ja pimittää reippaasti vaikka pari kuukautta. Kuvitelkaa! Kirjoitat jutun heinäkuun alussa, se julkaistaan heinäkuun puolivälisssä ja saat siitä korvauksen…. lokakuun alussa. TÄMÄ EI OLE TEORIAA, VAAN ÖISINAJATTELIJAN FREE-FAKTAA. Palkanmaksut viivästyvät yhtä lailla lehtien toimituksissa kuin yliopistoissa. Käsittämätöntä! Voisi kuvitella, että nykyisen tietotekniikan aikakaudella palkkion saisi suunnilleen sen kuukauden lopussa, milloin juttu julkaistaan…tai ainakin seuraavan kuukauden puolivälissä, jolloin usein myös muitakin palkkioita maksetaan. Miksi Free joutuu penäämään pientä palkkiota useampaan kertaan. Ihmettelen ja kiroan. Olen nimittäin joutunut sen tekemään: en vain kerran vaan useamman!
Kolme alaryhmää
Dosentti Pirttilä kirjoittaa Journalistin vapaus-arviossaan näin ja panee miettimään:
”Tunnettu professiotutkija Robert Freidson on jakanut yhteiskunnallisesti vakiintuneen asiantuntija-ammattikunnan kolmeen alaryhmään: ”akateemikoihin” (alan tutkijat ja kouluttajat, kuten esimerkiksi journalismin tutkijat ja media-alan kouluttajat ), ”praktikoihin” (alan kenttätyötä tekevät ammattilaiset, kuten työsuhteessa olevat toimittajat tai freelancerit) ja ”administraattoreihin” (alan ammattiorganisaatioiden johtajat, kuten toimitusten ja mediatalojen johtajat). Jokaisessa professiossa alaryhmillä on keskinäisiä ristiriitoja; mutta kuitenkin heitä yhdistää usko ammattikunnan merkitykseen. Vaikka journalismi professiona on osin rapautumassa muun muassa sosiaalisen median mahdollistaessa ”jokanaiselle ja – miehelle” toimittajan statuksen, niin usko median tärkeään ja korvaamattomaan merkitykseen ja journalistin työn erityisyyteen asiantuntijatyönä yhdistänee edelleenkin suomalaista journalismin kenttää”
Mutta hei! – Mikähän usko meitä journalisti-akateemikkoja, praktikkoja ja administraattoreita oikeasti yhdistää? Mikä on usko ammattikunnan merkitykseen? Olisi tämä analyysi kyllä vaatinut muutaman esimerkinkin. Erkkikin sen tietää (?().
Mutta Rakkahin FREE, älä luovuta!
Öisinajattelija