Täällä Pohjois-Karjalan rajamaakunnassa on ollut menneinä vuosisatoina välillä ronskistikin rautaa rajalla. Nyttemmin on rauhallista. Loppuvuodesta atmosfääri on monesti jopa uinuvaa, pimeää, kostean utuista ja märkää: aivan kuin esimerkiksi kotikaupunkini, vaskivilkas Lieksa mököttäisi ja asettuisi talviunille (?). Kun ei ole täällä pimeyden ytimessä edes vielä mieltä kirkastavaa lunta!
Kenkää rasismille
Onneksi – tai joskus onnettomuudeksikin, valitettavasti – sentään sattuu ja tapahtuu. Kristalliyön merkeissä Lieksassa annettiin 10.marraskuuta ”Kenkää rasismille” – keräämällä vanhoja kenkärajoja tulevaa mahdollista taiteellista käyttöä tai taidetapahtumaa varten. Kenkää rasismille -tapahtumaa järjestivät Lieksan nuorten yhteisöteatteri NYT ja musiikkiopisto. Se olikin mitä ajankohtaisin: loka-marraskuun vaihteessa Lieksassa pahoinpideltiin työtehtävissä somali, joka työskentelee opintojensa ohella taksinkuljettajana.
Ja minä kun luulin, että näistä väkivallanteoista olisi jo päästy? Ennakkoluulot kyllä jylläävät, sen tiedän, mutta kuvittelin jo, että jonkimmoinen suvaitsevaisuus-aste olisi saavutettu. Kun toinenkin somali ajaa koulutaksia, jotkut vanhemmat ovat päättäneet kuskata lapsensa itse kouluun. ”Eihän se musta mies hallitse talviajoa?” Huhhuh, sanon minä! Somali ei kelpaa koska elää sossun rahoilla, somali ei kelpaa koska vie työpaikat suomalaisilta jne jne…
Rajankäyntiä
Kansalaisopisto järjestää pimeän syksyn virkistämiseksi perinteisiä ilmaisia yleisöluentoja kaikille halukkaille. 10. ja 11. marraskuuta aiheena oli ”Lieksa ja raja”. Maanantain ja tiistain tilaisuudet juonsi kansalaisopiston rehtori Asko Saarelainen. Asiantuntevasti ja rennosti, tuttuun tapaansa. Alustajiksi hän oli saanut mahdollisimman pätevän joukon tohtoristutkijoita Joensuusta.
Jukka Kokkonen piirsi pitkän kaaren rajaseudun, sotien ja rauhojen historiaa 1600-luvulta 1800-luvulle. Siis Täyssinää, Stolbovaa, Uuttakaupunkia ja mitä niitä onkaan, jos merkkipaaluina pidetään erilaisia rauhansopimuksia Ruotsin ja Venäjän välillä. Hyödyllistä historiaa, havainnollisten karttojen siivittämänä. Aina välillä unohtuu, että ei mitään ”Ruotsi-Suomea”, saati Suomea noina vuosisatoina ollut olemassakaan: kansakunta ja valtakunta alkoi hahmottua paremminkin Suomen sodan jäljiltä 1808-09 Venäjän yhteydessä. Hitaasti sittenkin, mutta varmasti kuitenkin.
Ismo Björn, Rajan maakunta -tietoteoksen (2014) toimittaja pisti koko raja-käsitteen halki ja poikki ja pinoon. Siinä ei liikoja teoretisoitu, vaan kansanomainen herjojen heittely nauratti yleisöäkin. Osaavat ne tutkijatkin. Ihminen kun on sen verran ennakkoluuloinen eläin, että aina rajaa itsensä joistakuista ”toisista” ulkopuolelle. Ellei muuta rajanvetoa löydy, niin ainakin murteet ja kielet ja ihonväri. Kuten karjalaiset ja savolaiset, suomalaiset ja venäläiset, lieksalaiset ja somalit, hämäläiset hitaat ja savolaiset vääräleuat, nurmeslaiset ja lieksalaiset ”sote-uudistajat”-kuntaliittäjät.
Björn taisi esittää puolivakavissaan kuntakeskukseksi Nurmeksen ja Lieksan välimaastossa sijaitsevaa kuolevaa Viekin kylää; siellä kun olisi nurmettunut lentokenttäkin valmiina! Hän myös ihmetteli termin ”susiraja” käyttöä. Sillä voidaan ylvästellä tai vähätellä maakunnan sijaintia, mutta kas kummaa – se oikea susi ei saisi susirajan maastossa vaellella (?).
”Rautaesirippu” vuoti kuin seula
Rajavartioinnin historiaan perehtynyt Juha Pohjonen todisteli monin esimerkein, että Suomen ja Neuvostoliiton raja ”vuoti kuin seula” eikä ollut mikään ”rautaesirippu” Suomen itsenäistymisen jälkeen eikä vielä 1930-luvun alussakaan. Rajan yli liikkuivat ensin vuoden 1918 keväällä ja kesällä punapakolaiset, joita oli ainakin 10 000. Suomeen tulivat sitten vuoden 1921 Kronstadtin kapinan venäläiset pakolaiset, ainakin 6000. Ja jo seuraavana vuonna he palailivat vaivihkaa takaisin Venäjälle. Rajalla oli liikettä suuntaan ja toiseen.
Tarton rauhakaan 1920 ei rajaa sulkenut. Heimopataljoonat kävivät koukkaamassa vihollisen puolella useita kertoja karjalaisten kapinaa ”auttamassa”. Myös punapakolaiset yrittivät kostoretkiä ja revanssia Suomen puolelle. Praasniekkoja pidettiin Salmin kylärajoilla ja juhliin tultiin rajan yli vapaasti. Seka-avioliitot kukoistivat ja rajan yli kulkivat monet hämärämiehet ja salakuljettajat: ruokaa ja aseita, viinaa, kahvia ja tupakkaa – tukinuittokin Lieksa-jokea pitkin oli tuottelias bisnes. Björnin tavoin myös Pohjonen osasi ottaa yleisönsä hyvin epäakateemisella puheenvuorollaan.
1930-luvun alussa sitten ainakin 5000 vasemmistolaista lähti ”sosialistiseen paratiisiin” työn ja elannon toivossa, vapaaehtoisesti – tai pakottamalla. Kymmeniä ellei satoja itärajalle muilutettiinkin Lapuan liikkeen toimesta. Edelleen rajaliikenne siis toimi. Vasta maailmantilanteen kärjistyessä rajavalvonta tehostui, kun 1932-36 laillistettiin virallisestikin Pohjois-Karjalan ja Karjalan kannaksen rajavartiostot.
Pohjois-Karjalan rajavartiosto: ”Poikas valveil on!”
Pohjois-Karjalan rajavartioston komentaja Olli Lampinen esitteli hyvin havainnollisin luvuin ja taulukoin rajavartioston tehtäväkentän. Vaativuus on kasvanut, henkilöstöä vähennetty ja toimipisteet kutistettu minimiin. Tyydyttävä valvonta pystytään silti hoitamaan myös liikkeellä ollen ja teknisesti. Lampinen rauhoitteli pariinkin otteeseen kuulijoita, jotta yön saa edelleen nukkua rauhassa: ”Poikas valveil on!”. Toisaalta, susirajan pitkillä erämaarajoilla ei juuri laittomia rajanylityksiä, ihmiskauppaa tai huumesalakuljetusta ole havaittukaan. Tätä rikollista toimintaa yritetään organisoida eri tavoin huomattavan paljon laajemmin varsinaisilla rajanylityspaikoilla. Siksipä rajavartiolaitoksen, tullin ja poliisin yhteistyö on korostunut. Samoin kansainvälinen yhteistyö ja ennaltaehkäisy.
Yleisö oli rajakeskustelussa aktiivisesti muka. Huolta kannettiin esimerkiksi Onttolan tilanteesta nyt kun Kontiorannan varuskunta on jo lakkautettu. Myös suhtautumista tavan venäläisiin ei pitäisi arvottaa ”putinismin” ja Ukrainan kriisin varjolla. Henkilökohtaiset ystävyyssuhteet ja myös seka-avioliitot lisäävät ymmärrystä ja suvaitsevaisuutta. Harva tosin uskoi Ismo Björnin tavoin, että itäraja ylitettäisiin jo ensi vuosikymmenenä yhtä luontevasti kuin Suomen ja Ruotsin raja Haaparannassa…
Öisinajattelija