Kävimme Pietarissa. Retkue oli pieni, mutta innokas, kaikesta erikoisohjelmasta kiinnostunut. Matkanjohtajalle sellainen on aina miellyttävä yllätys. Ohjelmasta ja matkajärjestelyistä vastasivat allekirjoittaneen ohella pieni mutta tehokas matkanjärjestäjä, Outokummun matkailu – ja Pietarissa loistava asiantuntija, sujuvaa suomea puhuva matkaoppaamme Tatjana Pavlova.
Retken teemana oli PIETARI-UNDERGROUND . Maan alla liikuttiin monessa mielessä.
Kaupunkikierroksen jälkeen pistäydyimme tsaarinajan vankilassa, Pietari-Paavalin linnoituksessa. Täytyy sanoa, että 1800-luvun poliittisilla vangeilla – ellei heitä teloitettu – oli huomattavan viihtyisät kopit linnoituksen Trubetskoi-Bastionissa. Kiersimme 70 tyrmää (ven. tjurma) ja ne näyttivät varsin siedettäviltä, koon ja hygieniatason puitteissa. Siis 1800-luvun mittapuulla. Saunaankin vanki pääsi kerran viikossa. Kun olen kerran, ehkä 10 vuotta sitten, vieraillut Krestyn yhä toimivassa tutkintovankilassa, istuisin itse mieluummin Pietari-Paavalin linnoituksessa. Krestyssä saattoi asustella 12-18 nuorta miestä samassa 16 neliön kopperossa, tuomiota odottelemassa. Usein jouduttiin / joudutaan ehkä yhä?, nukkumaan vuoroissa ja ulkoilua oli vain tunti päivässä eikä saunasta tietoakaan. Tuoksu sen mukainen. Nuorimmat vangit olivat tuolloin 16-vuotiaita ja odotusaika venähti monen kohdalla vuoteen jos toiseenkin. Sitten pakkotyöhön, ”luontoleirille” Siperiaan.
Muuta maanalaista ohjelmaa edustivat teemamatkalla tutustuminen Pietarin metroon. Se suoritettiin todella ”syvältä”, melkein sadasta metristä. Metro on se Pietarin liikennettä hillitsevä kulkuväylä, jota ilman kaupunki hukkuisi tätä nykyä liikennekaaokseen. Vanhat asemat ovat todella komeita ja ensimmäinen linja avattiin työläisasema Avtovasta keskustaan, Moskovski Vokzalin eli Moskovan aseman suuntaan vuonna 1955.
Maanalaista Pietaria edusti myös käynti osoitteessa Pushkinskaja 10 eli 25-vuotta juuri täyttäneessä Art Centerissä, maineikkaassa taidepaikassa. Se tunnetaan vaihtoehtoisen avantgarden keskuksena ja nuorison rock-paikkanakin. Vuonna 1989, kansalaistoiminnan huippuvuonna, valloitettu talokortteli on kasvanut mahtaviin mittoihin ja kompleksia alusta saakka aatteellisesti johtanut toisinajattelija, sittemmin poliitikko Juli Rybakov on edelleen virkeänä mukana kuvioissa. Pushkinskajan tiloissa toimii myös aito Beatles-hippikeskus eli John Lennonille omistettu ”Rakkauden temppeli”. Siitä seuraavassa blogissa.
Yellow Submarine
Monen mielestä Pietari-Underground-matkamme huipentuma oli vierailu venäläisessä sukellusveneessä. Vaitiolovelvollisena ilmoitan sen nimeksi nyt vaikka ”D2”, ja se on toinen niistä saman sarjan veneestä, joka säilyi ehjänä II maailmansodasta.
Oppaana veneessä oli ”Gospodin N.N.”, vuosikymmeniä sukellusvenemiehistön päällikkönä toiminut virkeä veteraani. Selostus oli hyvin tietopuolinen ja avartava. Ryömiminen pyöreiden luukkujen kautta sukellusveneosastolta toiselle vaati meiltäkin ketteryyttä. Viisi-kuusi osastoa olivat erillisiä, luukuilla suljettuja. Miehistöön kuului noin 50 urhokasta, jotka sukelluksissa oleskelivat todella ahtaissa oloissa. Jo peruskoulutuksessa karsiutuivat monet ja loppukoulutus vedenalaisiin tehtäviin oli tiukkaa. Voin kuvitella psyykkisen paineen määrän, sukelluksissa, näkymättömissä ja tuntemattomissa vihollisvesissä. Miehistö teki töitä 4 tunnin vuoroissa, minkä jälkeen lepovuoro kesti aina 8 tuntia. Yksi kokki hoiti parin kolmen neliön keittiössä muonituksen koko miehistölle. Jääkaappia ei ollut, muona koostui säilykkeistä ja oli luultavasti aika yksipuolista.
Vuonna 1931 valmistunut ”D2” osallistui II maailmansotaan ja tuhosi muutaman vihollislaivankin. Nykyisin se on museolaiva (, …jolla tietenkin tuntuman saadaksemme pistäydyimme pikapikaa Turun saaristossa…).
Huippunopeus veden alla oli noin 20 km ja pisin aika minkä ”D2” pystyi olemaan sukelluksissa, oli pari vuorokautta. Veden päällä sukellusvene kulki dieselin voimalla, sukelluksissa sähköllä. Torpeedoja oli kuusi – ja ne veivät akkujen ohella valtavan ison tilan 70 metrin veneestä: jokainen torpeedo kun oli muutaman tonnin painoluokkaa… . Varustukseen kuuluivat myös sukelluspuvut, joilla hädän hetkenä periaatteessa olisi voinut pelastua ainakin 40 metrin syvyyksistä. (Sota-ajan laivat eivät olleet tietenkään ydinkäyttöisiä eivätkä liikkuneet satojen metrien syvyyksissä.).
”Gospodin N.N.” vastaili avoimesti kysymyksiimme. Hän kertoi myös Kurskin sukellusveneonnettomuudesta ja kielsi ehdottomasti sen, että venäläiset veneet olisivat tänä vuonna liikkuneet Tukholman saaristossa. Kun kysyin miten usein naisia otettiin sukellusvenemiehistöön, vastaus oli tyly: ”Ei koskaan meillä – tänä päivänä maailmassa ainut naismiehistö sukellusveneessä on Israelin merivoimilla”.
Öisinajattelija
PS. Pietari marraskuussa -blogin toinen osa ”Erarta ja John Lennon Temple” ilmestynee huomenna.