Olen lainannut tätä lausetta aikaisemminkin:
”Lukeminen on ihmiselämän inhimillisin akti ja älyllisin teko”,
tokaisi elokuvaohjaaja Aleksandr Sokurov häntä haastatellessani. Siitä on jo neljännesvuosisata, mutta totuus ei pala tulessakaan. Sitäpaitsi, kirjallisuuden ja elokuvan suhde on edelleen sama eli ”sokurovilaisittain”:
”Elokuvataiteen aakkosista on käytössä vasta muutama ensimmäinen kirjain. Kirjallisuus on kaiken perusta”.
Ahaa-elämysten maailma
Muistan ensimmäisen katsomani elokuvan (Pikku-Ilona ja hänen karitsansa) kuten myös ensimmäisen lukemani kirjan (Muumipeikko ja pyrstötähti). Moni muukin muistaa sen ahaa-elämyksen kun huomaa osaavansa lukea. Pian tulivat poikakirjat (Pertsa ja Kilu) ja sitten avartui myös maailmankuva, brittiläisittäin (Viisikko-sarja). Kerran lainasin vahingossa alle kymmenvuotiaana Dostojevskiä (Rikos ja rangaistus). ”Rikosromaani” jäi silloin kesken.
Kun murrosikä ja kulttuuriradikalismi iskivät 1960-luvun puolessa välissä, yritin lainata Kannuksen kirjastosta Marxin Kommunistisen puolueen manifestia ja Leninin Valtiota ja vallankumousta. Kirjastonhoitaja kohautti kulmiaan todetessaan kuivasti: ”Ei meillä ole sellaista kirjallisuutta”. Onneksi naapurin isännältä, maailmaa kiertäneeltä Oiva Maunulta löytyivät molemmat ja paljon muutakin. Kotona lukuharrastustani tukivat äidin puolelta Herätkää ja Vartiotorni ja isän puolelta, poliittista heräämistänikin, lähinnä Kansan Uutiset ja Neuvostoliitto-lehti. Jälkimmäisen upeat värikuvat traktoreista, leikkuupuimureista, avaruusaluksista ja sotilasparaateista tekivät vaikutuksen. Toivoin (ehkä jo silloin?) salaa joskus vielä pääseväni tuohon yltäkylläisyyden ja ihmeiden valtakuntaan…
Marx-Engels-Lenin
Koska pian murrosiän myllerryksessä tajusin olevani sosiaaliselta asemaltani ryysyköyhälistöä ja isän puolelta poliittisesti ”geneettinen vasemmistolainen”, piti ottaa statuksestaan selvää. Manifestin jälkeen en tosin juuri innostunut Marxista. Pääomakin jäi ykkösosaan. Nyt voisi olla aihetta paikata aukkoja: Pääoman uusi painos on ilmestynyt ja oma ymmärrys (toivottavasti) ”kasaantunut”, vaikka pääoma ei. Maailman mitassa sitä on kyllä reippaasti muutamilla harvoilla ja virtuaalirahakin liikkuu vikkelästi sekunneissa. Engelsiltä luin Perheen, yksityisomaisuuden ja valtion alkuperän – ja sitten 10 vuotta myöhemmin Työväenluokan aseman Englannissa (venäjäksi). Ne ovat perusteoksia oman vasemmistolaiskehitykseni ja luokkayhteiskunnan tajuamisen kannalta. Jorma Mäntylä on näköjään suomentanut nyttemmin tuon Engelsin todellisen pääteoksen Työväenluokan asema Englannissa (Into Kustannus 2015). Vihdoinkin, kulttuuriteko! Kapitalisti Engels osasi nähdä Manchesterin tekstiilitehtaassaan jo vuonna 1845 vähän syvemmälle kuin monet aikalaiset samaan luokkaan kuuluvat.
Entä sitten Lenin? Suomeksi luin Valtion ja vallankumouksen ja loistavan globaalikapitalismin analyysin Imperialismi kapitalismin korkeimpana vaiheena. Se on virkistävän tuore tietokirja nykyisessäkin maailmantilanteessa. Paljon muutakin Marxia ja Leniniä tuli sittemmin Pietarin opiskeluvuosina tankattua, alleviivattua ja konseptoitua hiki hatussa (venäjäksi) , koska nämä yläluokasta lähteneet kansansivistäjät kuuluivat opinto-ohjelmiin historiallisessa tiedekunnassa. Välillä kyllästytti ja tuo hankittu ”immuniteetti” kesti vuosia.
Aimo Minkkisen Lenin
Suomen monipuolisin ja kenties paras Lenin-tuntija on nyttemmin eläköitynyt ja pitkään Lenin-museota Tampereella johtanut Aimo Minkkinen. Sain häneltä äskettäin luettavakseni artikkkeli-kokoelman Lenin. Helmirasia (Juttuapaja. Wanhatkirjat 2014). Koska Lenin-museo täyttää tammikuussa 2016 jo 70 vuotta, pistän tähän muutaman mietteen Minkkisen kirjasta.
Tekijä on koonnut Lenin-kirjaansa monenlaisia näkökulmia Vladimir Iljits Uljanovista (1870-1924). Ne antavat kuvan harvinaisen sivistyneestä ja kielitaitoisesta intelligentistä, joka oli kiinnostunut niin vallankumouksen organisoinnista, venäläisten sivistämisestä kuin taloudesta ja maailmanpolitiikasta. Leninillä oli syvällinen näkemys eurooppalaiseen todellisuuteen – vietettyään maanpaossa, osin Suomessakin yli 15 vuotta! Minkkinen keskittyy monissa lyhyissä artikkeleissa Leninin kansallisuuspolitiikkaan ja siinä Suomen itsenäistymisvaiheisiin. Käy ilmi, että Lenin oli puheissaan ja artikkeleissaan yksiselitteisesti Suomen ja Puolan itsenäistymisen ja Venäjästä eroamisen kannalla jo aivan 1900-luvun alussa. Leninin pakeilla jo paljon ennen vuotta 1917 käyneet vanhan sosiaalidemokraattisen työväenliikkeen johtajat (Sirola, Gylling, Manner, Rovio, Salin, Tokoi, Wiik, Kuusinen) ajoivat myös selkeästi Suomen itsenäisyyttä. Lenin oli heidän kanssaan samaa mieltä, jopa kehotti tarttumaan tilaisuuteen. Suomalainen ”myöntyväisyysporvaristo” sen sijaan yritti kekkuloida vielä Kerenskinkin ehdoilla alkuvuodesta 1917 ja oli sittemmin valmis Svinhufvudin johdolla hakemaan itsenäisyysjulistukseen allekirjoituksen bolshevikeilta ja Leniniltä vasta kun muut valtiot asettivat sen tunnustamisen ehdoksi.
Minkkinen muistuttaa, että presidentti Urho Kaleva Kekkonen on myös omissa puheissaan tuonut näitä vuoden 1917 seikkoja ja Leninin roolia päivänvaloon, mutta kukapa UKK:ta nykyisin siteeraisi… . Kaiken kukkuraksi Venäjälläkin monet kuvittelevat, että Suomi itsenäistyi vasta vuonna 1945, koska meillä joulukuun kuudentena omituisesti ”juhlistetaan” hävittyjä talvi- ja jatkosotia. Saapa nähdä millaiset sotaisat pönötyskekkerit ovat vuorossa vuonna 2017?
Leninillä ja Stalinilla oli huomattavia ristiriitoja kansallisuuskysymyksessä, koska yllättäen georgialainen Stalin osottautui keskusvallan rakentajaksi ja tulevan Neuvostoliiton ajajaksi, venäläiseksi sovinistiksi. Minkkisen siteeraamien lähteiden mukaan Lenin ei missään vaiheessa ”Neuvostoliiton” perustamista (1922) esittänyt ja varoitti useaan otteeseen bolshevikkeja sovinismista, pienten kansojen sortamisesta tsaarivallan tapaan. Leninhän oli vuonna 1922 jo vakavasti sairas. Viimeisissä kirjoituksissaan hän myös tuomitsi Stalinin rajut otteet ”puoluevihollisia”kohtaan ja varoitti tämän julmista luonteenpiirteistä. Lenin olisi (ehkä) mieluusti nähnyt intelligentti Trotskin Stalinin sijalla puoluejohdossa. Sanottava on silti, että ”permanenttivallankumouksellinen” Trotski olisi mitä luultavimmin vienyt Venäjän täydelliseen tuhoon maailmanvallankumous-ajatuksineen ja sotakommunismeineen.
Aimo Minkkisen Lenin-kirjassa on paljon toistoa, mutta sirpaleisetkin katkelmat Leninin elämänvaiheista ja ajatuksista tuovat tervettä uutta näkemystä suomalaiselle lukijalle.
Lukemislupaus 2016
Vuonna 2015 ilmestyneistä kirjoista vielä muutama rivi. Tietokirjojen vuoden ykköseksi rankkaan Ilkka Kippolan & Jari Sedergrenin mammuttityön Dokumentin utopiat. Suomalaisen dokumentti- ja lyhytelokuvan historia 1944-1989 (SKS 2015). Se paikkaa kiitettävästi mustia aukkoja unohdettujen dokumenttien ja lyhärien saralla. Käännösten puolella innostuin myös Mihail Gorbatshovin puolivirallisesta elämäkerrasta Näin sen muistan.
Esseekokoelmista syvällisimmän vaikutelman teki Liisa Enwaldin Kesken. Proosaa taiteesta ja elämästä (ntamo 2015). Sen ilosanomaa lukemisen ja kirjojen eri merkityksistä ihmiselämän ja -kehityksen kannalta pitäisi levittää kouluihin ja kaikkiin oppilaitoksiin! Lukeminen kun on monenlaista vuoropuhelua, keskustelua, seurustelua ja peräti sosiaalista toimintaa ihmisten ja tekstien välillä. Käännösesseistä jäi mieleen venäläisen Vladimir Jermakovin kokoelma Tolstoin varjo. Ahdistuksen ja toivon esseet (Idiootti 2015). Tottavie, kyllä Venäjän syrjäseuduillakin osataan ajatella ja filosofioida.
Fiktioista / romaaneista en nyt sano tässä yhtikäs mitään, koska blogi näyttää venyvän ja venyvän. Ehkä myöhemmin? Tai olkoon menneeksi – Ljudmila Ulitskajan Tyttölapsia oli ainakin vuoden 2015 käännösteko!
Lopuksi se lukemislupaus 2016. Olen tämän vuoden aikana lukenut keskimäärin pari kirjaa viikossa, joten VUODEN 2016 LUKEMISLUPAUS pitää pistää pikkasen matalammaksi, jotta tulisi täytetyksi. Mikäli henki pihisee jatkossakin, lupaan lukea vähintään kirjan viikossa. Onneksi meillä on vielä ilmaiset kirjastot, joten kaikille blogini seuraajille toivon myös pysähdyttäviä, hiljaisen viihtyisiä ja viisastuttavia kirjastokäyntejä ja lukuhetkiä vuonna 2016!
Öisinajattelija