Pidän Wilhelm Reichin FASISMIN MASSAPSYKOLOGIAA erinomaisena teoksena, vaikka se ei niin muodissa enää olekaan – ja sisältää toki paljon huuhaata. Tutkija Jouko Jokisalo viittaa siihen kuitenkin ohimennen loistavassa tutkimuksessaan EUROOPAN RADIKAALI OIKEISTO (INTO, 2016).
Asialla, oikeistolla ja terrorismilla on kuitenkin kääntöpuolensa ja selityksensäkin. Yksikään terroristi ei elä tyhjiössä ja yhteiskunnan ulkopuolella. Tai sitten juuri ulkopuolella, vastoin omaa tahtoaan. Jostakin kumpuaa se vakaumus tai viha, joka kannustaa jopa itsemurhaiskuun aatteen tai läheisten puolesta. Iskuun, joka muistuttaa samanlaista tekoa, minkä suorittaa lentäjä ohjatessaan epätoivoissaan koneen kohti vuorenrinnettä. Hän on ulkopuolinen, vailla tulevaisuutta eikä ajattele siinä vaiheessa enää muiden kärsimyksiä.
Äitini ja mustat lesket
Olen joskus nuoruudessa iskenyt naapurin poikaa turpaan – syystä että hän ampui lintuja kotipihani läheisestä koivikosta. En kadu, mutta en tekoani puolustelekaan. Toisinkin olisi voinut menetellä. Kiihdyin ja reaktio tuli ennen ymmärrystä. Olen myös joskus mielikuvissani ajatellut kostaa niille, jotka rääkkäsivät ja kaltoinkohtelivat äitiäni hänen lapsuudessaan. Mirja-äitini oli huutolaistyttö, joka koki sellaista, mille mielikuvitus ei enää yllä.
Entä se ”Musta leski” Tsetseniassa, jonka mies on juuri tapettu ”terrorismin vastaisessa operaatiossa”, jolla ei ole juuri tulevaisuutta hyljeksittynä terroristin vaimona Venäjällä, Kaukasiassa. Mitä hän miettii? Lapsiaanko, joita ei ole vielä edes synnyttänyt? Miestään, jota rakasti? Kansaansa, jonka itsenäisyys oli hänen perheelleen ja suvulleen yli kaiken? Jos jihad ja usko kuoleman jälkeiseen elämään ja marttyyrin roolin nousee ajatuksena ensimmäiseksi, ei pidä ihmetellä sorretun kansanosan tekoja. Franz Fanonin SORRON YÖSTÄ on edelleen jonkimmoinen perusteos, joka on hyvin ajankohtainen kun tuhannet sortoa, sotaa ja väkivaltaa pakenevat hukkuvat Välimereen.
Tuntematon pakolainen ja GULag
Kaikki pakolaiset eivät huku ja heidän psykologiansa voi olla Euroopan reunalla toinen kuin Sinun. Tämän osoitti vastaansanomattomasti esimerkiksi Hamy Ramezanin ja Ali Jahangirin dokumentti
TUNTEMATON PAKOLAINEN, joka palkittiin Tampereen elokuvajuhlilla. Ihmiset etsivät turvaa ja rauhaa, ja tämä on kiihkottoman seurantadokumentin sanoma. Mutta jos ja kun heitä väärinkohdellaan syntyy tilanteita, joita esimerkiksi Michel Houellebecq kuvaa Ranskan tasolla hyvin teoksissaan, vaikkapa ALISTUMISESSA.
Niin, mitä miettii se pommikärryä lentokentällä työntelevä terroristi, joka tietää kuolevansa minuutin kuluttua? Mikä on hänen motiivinsa, psykologiansa ja psyykkinen tilansa?
Voiko siihen samastua? Olisiko häntä voitu auttaa tai hoitaa? Kohdella jotenkin muuten? Onko hän pelkkä julma murhaaja, jonka teko on yksityinen ja kiihkoislamin aikaansaannos? Vai onko hän sittenkin vain sen kaltoinkohdellun yhteisönsä ja kansanryhmänsä tuote? Elääkö keskuudessamme, Suomessakin, paljon potentiaalisia terroristeja tai kouluampujia ? Milloin seuraavan kerran pamahtaa?
Entä voiko julmuus kostona tai valtiollisena toimena johtua joskus yksittäisistä sattumista ja henkilökohtaisista kokemuksista? Miten lähipiirin kohtalot vaikuttavat omaisten ja sukulaisten mielialoihin? Vaikkapa niin, että Vladimir Iljitsh Leninille rakas vanhempi veli oli narodnikki-terroristi, joka aikoinaan hirtettiin? Seurasiko siitä Solovetsk ja sittemmin GULag?
Öisinajattelija