Kuntavaalit 2017 olivat selvästi eräänlainen kansalaisyhteiskunnan vastaisku markkinamyönteiselle ja sote-sotkuiselle hallituspolitiikalle.
Tämä näkyi suurissa ja keskisuurissa kaupungeissa – ja onneksi myös kauttaaltaan Pohjois-Karjalassa. Punavihreä rintama, vihreät ja vasurit jyräsivät, ja monin paikoin myös demarit saivat mielestäni omanlaisensa torjuntavoiton, huonosta vaali-imagostaan huolimatta. Puolue oli kaiketi niin varma vaalivoitostaan, että aito oppositiopoliittinen kampanjointi unohtui (?)
Keskustapuolueelle ja henkilökohtaisesti Juha Sipilälle tappio oli lähes yhtä kirvelevä kuin perussuomalaisten populistien jytkyn katoaminen Suomen poliittiselta kartalta. Timo Soini halusi poistua arvokkaasti, mutta niin vain kävi, että hän jätti jälkeensä hukkuvan Titanicin. Sen kallistuvalle kannelle jäivät kyttäämään pari rasismilla ratsastavaa perintörottaa, joita myös odottaa lähivuosina hukkuminen – ja ehkä sitä ennen koko puolueen hajoaminen (?).
Joensuu – Lieksa
Joensuun ääniharavat olivat demarien Merja Mäkisalo-Ropponen (1478 ääntä) ja vihreiden Krista Mikkonen (1472). Molemmat tekivät näyttävän kampanjan. Demarit menettivät pari paikkaa ja reippaasti ääniä. Sen sijaan vihreät petrasivat ja saivat kolme lisäpaikkaa. Ryhmä myös ”naisistui” ja uusiutui täydellisesti: vain kaksi miestä ja seitsemän naista; mukana myös opiskelija Maria Roivas, joka edustaa Venäjä-asiantuntemusta.
Suurimmasta yllätyksestä Joensuussa vastasivat vasurit, jotka nostivat kannatustaan prosentuaalisesti eniten ja saivat vihreiden lailla kolme lisäpaikkaa valtuustoon. Kärkikolmikko Anni Järvinen, Petteri Tahvanainen ja Marko Haakana kahmivat kukin lähes 500 ääntä. He edustavat erinomaisesti vasurien monipuolisuutta, eri kansalaisryhmiä, ikäpolvia ja kansalaistoimintaa – kuten uudetkin nimet Alia Dannenberg, Antti Saarelainen ja Martti Juntunen.
Joensuussa demarien (15), vihreiden (9) ja vasurien (6) yhteinen paikkamäärä on tätä nykyä siis kolmekymmentä, mikä riittää 59-paikkaisessa valtuustossa yksinkertaiseen enemmistöön. Kun kaikissa ryhmissä on myös kosolti uusia valtuutettuja, luulisi yhteisen kielenkin löytyvän ja tietynlaisen kriittisen kuntapolitiikan olevan mahdollista. Joensuussa kyllä riittää kiistakysymyksiä paitsi sotesta, myös kaavoituksesta, ympäristöstä, rakentamisesta, päivähoidosta, koulutuksesta ja työllisyydestä alkaen.
Lieksassa demarien torjuntavoitto onnistui Joensuuta paremmin ja puolue sai yhden lisäpaikan. Nyt demareilla on 35-paikkaisessa valtuustossa 13 paikkaa, keskustalla 12. Molemmat puolueet voittivat reippaasti ääniä perussuomalaisten romahtaessa. Pienenä kuriositeettina voisi mainita, että vasurien ainut valtuutettu – veteraani Irma Nykäsen luovuttua – on nyt Lieksassa somali Mahamed Abdillahi. Toivottavasti hän aktivoi myös muita maahanmuuttajia osallistumaan kuntapolitiikkaan.
Yhteisrintamaa rakentamaan
Kun katsoo Suomen poliittista karttaa kuntavaalien 2017 jälkeen, voi todeta, että kaupunki-kokoomuksen ja maalais-keskustan mahtiasema on alkanut horjua. Vaikka Helsinki on edelleen kokoomuslainen ja vaikka pienpaikkakunnilla on eniten keskustan valtuutettuja.
Nyt esimerkiksi vihreillä ja vasureilla on monin paikoin vahvat lähtökuopat haastaa surkea hallituspolitiikka, tehdä toisenlaista kuntapolitiikkaa ja yhteistyötä keskenään. Ei sovi unohtaa myöskään demareita, joiden äänestäjäkunta joka tapauksessa yhä edustaa pirstoutunutta keskituloista tai köyhempää työväkeä ja julkisen vallan virkamiehistöä.
Vasemmalle ja punavihreälle laidalle äänensä antaneet suomalaiset haluavat muutosta. Kansalaisyhteiskunta on puhunut ja sitä kannattaa kuunnella. Valittujen edustajien on hyvä muistaa vaalilupauksensa ja rakentaa sellaista vaihtoehtoista kuntapolitiikkaa ja yhteisrintamaa, jolla on merkitystä kun uudet valtuustot astuvat kesällä remmiin.
PS. kuntavaalit ja urheilijat
Panin merkille, että kuntavaaleissa 2017 oli suht vähän aktiivisia tai entisiä urheilijoita. Miksiköhän? No siksi, että niin harvat ovat maailmalla menestyneet ja huiput tähtäävät tietenkin eduskuntaan ja Brysseliin ja kasvattavat vielä statustaan.
Monet kasvattavat tuota ”isänmaallista” statustaan ulkomailla. Formulakuskit tuskin Suomessa edes pyrähtävät ja kartuttavat omaisuuttaan paratiiseissa. Suomalaiset NHL-pelaajat ovat niin isänmaallisia, että eivät ehdi rikastumiseltaan edes satavuotiaan Suomen omaan jääkiekkojoukkueeseen tulevissa MM-kisoissa. Hävetkööt!
Öisinajattelija