Mikä on kenestäkin mukavinta elämässä? Mistä kukakin haaveilee? Ihminen muuttuu ja haaveet elämässä vaihtuvat.
Pitkään kuvittelin maailmani keskipisteeksi Lontoota. Diskoteekki olisi Lontoon keskipiste. Kylmä cocis pitäisi pirteänä aamutyön tunneille.
Sitten haavelin pääseväni joskus istumaan saksalaiseen kneipeen. Istuisin siellä aamupäivästä iltamyöhäiselle yhden ainoan oluttuopillisen seurassa.
Sitten haaveilin omasta talosta maalla, klapitukista ja autotallista, joka olisikin harrastustila.
Käväisinhän minä Lontoossa diskossa, istuin iltaa hampurilaisessa kneipessa ja olen asunut kolmekymmentä vuotta omassa talossa maalla Suomessa. Minulla on klapitukki ja autotalli, joka on harrastustila.
En vaihtaisi pois Lontoota, Hampuria enkä Nurmoa. Mutta kohti uusia seikkailuja!
Mikä nyt on mukavinta elämässä? Pystyn vastaamaan epäröimättä, että se on hiippailu. En tarkoita, että hiippailisin pimeinä iltoina kurkistelemassa ikkunoista sisään, vaan tarkoitan hiippailua kaupunkien kaduilla päivänvalossa. Kaikista kirpaisevinta hiippailu on aamuvarhaisella. Minä vain hiippailen, kun pukupellet ja muut työtätekevät rientävät verstaille.
Mitä tämä maksaa?
Ei ollut lentäminen Englantiin halpaa niihin aikoihin, kun olin nuori mies. Laivalla Länsi-Saksaan pääsi ehkä vähän halvemmalla, mutta oheisohjelma tasoitti. Klapitukin ja autotallin hankkiminen sitten myöhemmin vasta maksoi.
Tämä viimeisin, hiippailu, sen sijaan ei juuri maksa. Nykyisin lentäminen on sen verran halpaa, että moni piipahtaa halutessaan hiippailemaan vaikka Lontooseen.
Kestääkö tätä maapallo?
Kun nuorena lensin ja seilasin, ei kukaan tullut sanomaan, että saastutan. Nyt sanotaan, että puun polttamiseni saastuttaa öljyn polttamisesta puhumattakaan.
Se on nyt sitten siitä kiinni, missä aion hiippailla ja millä matkustan hiippailemaan. Sitä pitää miettiä.