Pontus PurokuruTästä esseestä on julkaistu laajennettu, päivitetty ja korjattu versio kirjassa Täysin automatisoitu avaruushomoluksuskommunismi.
Päivää ennen Slushia hammaslääkäri kiristää implanttiini kiinnitettyä kruunua. Koen olevani kone, jonka varaosia hienosäädetään varikolla. Se tuntuu vapauttavalta: mieluummin olen kyborgi kuin olemassaolon tuskaa fiilistelevä humanisti.
Ehkä teknologia-alan startupit pystyvät ratkaisemaan muutkin ongelmani kuin puuttuvat hampaat.
Osoituksena yritysväen ongelmanratkaisukyvystä Helsinki-Vantaan lentokentällä palaa 800 soihtua, jotka muodostavat kymmenen metriä korkean Slush-logon Piilaaksosta saapuvaa Finnairin tilauslentoa varten. Kone on täynnä startup-guruja, markkinointiväkeä ja suursijoittajia.
Helsingin Sanomien livestriimissä Finavian edustaja kertoo, että pyrotekniikan käyttö kiitoradan vieressä on erittäin poikkeuksellista, mutta he kyllä ovat mukana, kun Suomi-kuvaa rakennetaan.
Muutama tunti myöhemmin nautin toimittajille juotettavaa kuohuviiniä Korjaamolla ja kuuntelen Microsoft Venturen vice president Nagraj Kashyapia samalla, kun nautin lämminsavusiikamoussea paahdetulta maalahdenlimpulta.
Pressitilaisuuden äänijärjestelmä pettää. Suomeen sijoittamisesta puhuva chief technology officer Sean M. Christian maanittelee yleisöä tanssimaan ja taputtamaan oman soundtrackinsa näyttämälleen videolle.
Tarjoilija kysyy: ”Haluaisitko prässättyä ankkaa? Siinä on tällainen tulinen kimchi-kastike.” Freelancerit molemmilla puolillani kantavat pöytään lisää viiniä. Lohicheviche on kohtalaista, mutta ruusupannacotta kedonkukalla on aivan erinomaista.
Kalle Freese ojentaa läksiäislahjaksi putkilon Sudden Coffee -pikakahviaan, jota hän on kehitellyt autotallissa Piilaaksossa. Hetkeä aikaisemmin hän iloitsi pressitilaisuuden lavalla kahvifirmansa keräämästä 2,7 miljoonan dollarin rahoituksesta ja mainosti dokumenttia, jonka tyttöystävä on kuvannut Freesen startup-taipaleesta.
Jätän väliin Kaikussa ja Kuudennella linjalla järjestetyt avajaisbileet, jotka avaa Viron presidentti Kersti Kaljulaid. Kävelen räntäsateessa Vaasankadulle kaljalle kahden vanhan aktivistikaverin kanssa.
Dan Koivulaakso heittää, että Slushin lehdistötilaisuudessa puhunut Peter Vesterbacka tietää, miten politiikkaa tehdään: täytyy rikkoa rajoja eikä rakentaa muureja. Virallista politiikkaa tärkeämpää on niin sanottu metapolitiikka eli arvot, asenteet ja ideat. Vesterbacka ei turhaan sano Kauppalehden haastattelussa, että Slushin alkuperäisenä tavoitteena oli tehdä ”kulttuurivallankumous”.
Aikaisemmin maailmaa muuttivat röyhkeät aktivistit, jotka rynnivät edelläkävijöinä luomaan yhteiskunnallisia prototyyppejä, uusia elämänmuotoja ja sosiaalisia innovaatioita. Nyt heidän paikkansa tarinankerronnassa ovat ottaneet startup-yrittäjät, Koivulaakso sanoo.
”Julkisuuskuvaltaan startup-yrittäjät ovat 2010-luvulla sitä, mitä aktivistit olivat 90-luvulla.”
Kuva: Samuli Pentti
Slush on kasvuyritysten, riskisijoittajien ja toimittajien pöhinäpesä, jossa jokainen startup on award-winning, revolutionary, groundbreaking ja high standard.
Negatiivisuus on kielletty, hissipuhe ei meinaa pysyä housuissa ja pirivieteri on pitchaajan perusmoodi.
Slush kerää yli 2300 vapaaehtoista työntekijää. He palvelevat 17 000 kävijää, jotka maksavat lipuistaan alkaen 495 euroa. Jos tulee startupista, saa satasen alennuksen.
Slush innostaa sijoittajia ja yrittäjiä, mutta miksi se herättää monissa muissa ihmisissä niin paljon raivoa?
Vuosi sitten kirjoitin blogitekstin, jossa yritin vastata kysymykseen. Esitin, että Slushia vihataan monesta syystä: Se on etuoikeutetun yrityseliitin festari. Se on pr-orgasmi, jonka pakkopositiivinen pekkahimas-retoriikka peittää yhteiskunnalliset valtasuhteet. Se on visio yksityistetystä tulevaisuudesta, jossa vain maksukykyisillä menee lujaa.
Slush olisi siis dystopia, joka ilmentää monia tietokapitalismin sudenkuoppia.
Teksti aiheutti voimakkaan reaktion. Helsingin Sanomien lisäksi siihen tarttui joukko näkyviä bloggaajia, kuten Hupparihörhö Sami Kuusela ja Lotta Aarikka. Käsittelyssä teksti muuttui vähitellen Kansan Uutisten jutuksi, joka taas muuttui vasemmistolaisten yritysvihaksi.
Ongelmien kaivamisen sijaan Slushista haluttiin myönteistä hehkutusta.
Kuten itsensä Linkedinissä ”Top 100 Social Selling Influenceriksi” esittelevä Sani Leino kirjoittaa Slush-vinkeissään (fonttikoko on tärkeä):
Aggressively positive attitude & sharing goodwill.
Koska sain kritiikkiä siitä, että Slushia ei voi ymmärtää ulkoa käsin, halusin tänä vuonna paikan päälle. Järjestäjien taitavuus näkyi jo kauan ennen Slushin alkua.
”Pidän tärkeänä, että Slushista käytävä keskustelu on moniäänistä ja että kritiikkiäkin esitetään silloin, kun siihen on aihetta”, Slushin tiedottaja Heidi Kähkönen kirjoitti sähköpostitse. ”Jos haet uusia näkökulmia tämän vuoden kolumniisi dystopia-vertauksen sijaan, tässä pari vinkkiä, jotka voivat avartaa näkemystä startup-maailmasta ja sen monimuotoisuudesta.”
Kähkönen mainosti, että Slush järjestää keskustelun perustulokokeiluista ympäri maailmaa ja tukee pakolaisten, maahanmuuttajien ja muiden vähemmistöjen yrittäjyyttä sekä kotoutumista.
Henkilökohtaista viestittelyä voi pitää esimerkkinä startup-eetoksen kuuluvasta myönteisyydestä: kriitikkoa ei tyrmätä vaan kutsutaan mukaan osallistumaan.
Kuva: Jussi Hellsten
Tiedottaja on oikeassa. Dystopia on ulkopuolinen ja kyyninen lähestymistapa Slushiin. Sisältä nähtynä on selvää, että tapahtuma ilmaisee pikemminkin utopioita.
Slush on paikka, jossa tulevaisuus on vielä olemassa. Se on unelma siitä, että kapitalismi leviää avaruuteen asti.
Sarjayrittäjä ja hyväntekijä Naveen Jainin unelma on aloittaa kaivostoiminta Kuussa. Jainin Moon Expres -yritys sai kesäkuussa Yhdysvaltain hallinnolta luvan laskeutua Kuuhun vuonna 2017.
”Tämä läpimurtopäätös on suuri askel ihmiskunnalle. Avaruusmatkailu on ainoa keino, jolla voimme turvata eloonjäämisemme ja luoda lapsillemme rajattoman tulevaisuuden”, Jain sanoo Moon Expressin tiedotteessa.
Kapitalismia viedään Kuun lisäksi kuolemaan. IDEO on yritys, jonka mukaan kuolema on vain yksi design-haaste muiden joukossa. Se osallistui After I Go -nimisen sovelluksen kehittämiseen. Sovellus mahdollistaisi oman kuolemansa valmistelun ennakolta. Sen avulla voisi kirjoittaa testamentin ja päättää, miten pankkitilit, salasanat, vakuutukset ja hautajaiset hoidetaan. Kuollut voisi myös lohduttaa surevaa leskeä haudan takaa.
Sovellus ei koskaan valmistunut, ja se haudattiin vähin äänin. IDEO kuitenkin jatkaa kuoleman käsittelemistä ”ihmiskeskeisen designin” näkökulmasta. Ruumiinsa voi esimerkiksi muuttaa kauniiksi kasvavaksi puuksi, joka symboloi elämän jatkumista, ja VR-teknologian avulla voi tallentaa jälkipolville merkityksellisiä muistoja.
Muita Slushissa esiteltäviä tuotteita ovat esimerkiksi lapsen sydänkäyrää vanhemmille välittävä appi, Fertility Days -mobiilisovellus, joka arvioi naisen kulloisenkin hedelmällisyysasteen, ja Your.md-niminen ohjelma, jonka pitäisi korvata suurin osa lääkärikäynneistä älypuhelimella.
Myös kokoomusnuorista kuuluisuuteen noussut Saul Schubak on paikalla esittelemässä Foilchat-nimistä ”maailman parasta” keskusteluappia.
Kuva: Jussi Hellsten
Pasilan liikenneväylät ovat tukossa pukumiehistä. Slush-jonot ulottuvat Messukeskuksen ovelta kadulle ja kaartuvat kohti juna-asemaa. Sisällä savukoneiden höyryt möyhivät valtavien valoinstallaatioiden värittämässä pimeydessä. Ultraviolettivalo korostaa valkoista paitaani, kun kävelen kylttiä pitelevän dinosauruksen ohi media-aamiaiselle.
Muuten hyvin hoidettu media-alue korostaa tapahtuman käytännön konservatiivisuutta: toimittajille tarjoillaan pororieskarullaa ja kinkku-cheddarkolmiota, kasvisvaihtoehtoa ei ole ja vessat on sukupuolitettu. Vesihanoista tulee sentään kuplivaa Thoreau-vettä.
Slushissa näkee todella kauniita ja hyvän näköisiä ihmisiä. Vauraus ja valta tekevät seksikkääksi, varsinkin jos niitä kantaa istuvan puvun ja nahkakenkien tai tiukan hameen ja korkokenkien kanssa. Yhteiskuntaluokan näkee kasvoista. Hyvinvoivana on helpompi innovoida ja tietysti myös investoida. Slushissa puhutaan sijoittamisesta ikään kuin sen edellytyksenä olisi vain uskallus eikä pääoma.
Messukeskuksessa vellova väki katsoo toinen toistaan kaulassa roikkuvaan isoon nimilappuun arvioidakseen, onko vastaantulija verkostoitumisen arvoinen. Norjan kruununprinssi Haakon sanoo lavalla, että jos tuo Slushista kotiin 50 kontaktia, on epäonnistunut. Pitäisi tuoda satoja.
Green Stagella Biobots-yrityksen Danny Cabrera kertoo, kuinka biologia on pohjimmiltaan dataa. Siinä vain koodataan ykkösten ja nollien sijaan esimerkiksi proteiineilla. Pian yksilöitä varten voidaan räätälöidä henkilökohtaisia lääkkeitä, ja potilaan soluista voidaan kehittää uusi elin vanhan tilanne. Yhtiö pystyy jo tulostamaan eläviä ihmissoluja 3D-tulostimella. Sen tavoitteena on pystyä biotulostamaan ihmiselle siirrettäviä elimiä.
Sijainnin paikallistamista helpottavat bluetooth-majakat tekevät Slushista helpon suunnistaa älypuhelimen avulla. Alitan mustan sillan ja näen uuden lavan, jonka keskellä palaa pieni tuli. Tummansiniseksi valaistu Black Stage muistuttaa nyrkkeilykehää. Sen takana on seinän kokoisia vesiputouksia, joiden välistä puhujat saapuvat lavalle teknofanfaarien säestyksellä.
Kaikki, minkä kansallisvaltiot ovat aikaisemmin hoitaneet, muuttuu nyt yrittäjien heiniksi, iloitsee lavalla Moon Expressin Naveen Jain. Vanha kaarti kaatuu ja yrityksistä tulee uusi supervalta. Terveys ja kuolema muuttuvat valinnaisiksi.
Kunhan yrittäjien ja pääomavirtojen tieltä poistetaan esteet, niin startupit hoitavat homman kotiin. ”Imagination is the only thing that stops us from doing great things,” Jain julistaa.
Viiden miljardin dollarin omaisuutta hallinnoivan sijoitusyhtiö DFJ:n Steve Jurvetson sanoo, että politiikka ei enää toimi, koska siinä vain lätkitään laastaria oireiden päälle. Seurausten sijaan pitää katsoa suurten linjojen muutosprosesseja, kuten ilmastonmuutosta ja epätasa-arvoa. Nämä ongelmat ratkaistaan tietenkin yrittäjien voimin. Vain yrittäjät voivat auttaa meitä pääsemään eroon ympäristön kannalta haitallisesta lihantuotannosta ja takaamaan terveydenhoidon kaikille.
Joukkohuumaa Slushissa. Absurdia lukea Sipilä-uutisia samaan aikaan kun Arielle Zuckerberg moonwalkkaa lavalle. #slush16 pic.twitter.com/LO1ZwBrVTG
— Klementiini (@klementiini) November 30, 2016
Sijoittaja Arielle Zuckerberg julistaa Green Stagella, että luonnonvalinnan aika on ohi. Transhumanismi on jo täällä. Ihmiset parantelevat itseään modafiniiliä sisältävillä älypillereillä, joita käyttävät sekä huippujohtajat että Yhdysvaltain ilmavoimien lentäjät. Tiger Woods paransi golf-tulostaan huimasti laserleikkauttamalla silmänsä. Ihmiset teettävät erikoispiilolinssejä, keinoraajoja ja tekoelimiä on asennettu jo kauan. Seuraava askel on geenien muokkaaminen.
”Surkee”, puuskahtaa ohi kulkeva nainen seuralaiselleen. Monen muun Slush-puheen tavoin Zuckerbergin esitys on muotisanoja kuhiseva konseptituuttaus. Sen tarkoitus on lähinnä levittää sanomaa ja innostaa kuuntelijoita.
Puheiden perustyypit ovat a) kiinnostavan mutta jo tiedossa olevan konseptin esittely, b) firman mainos, c) ideologinen konsulttihehkutus.
Jos haluaa tietoa tai ymmärrystä, sitä saa muualta. Täällä ollaan solmimassa kontakteja, myymässä, ostamassa, bilettämässä ja hakemassa inspiraatiota. Ja tietenkin tekemässä rahaa.
Kuva: Jussi Hellsten
Slushiin on roudattu yli sata tonnia kiviä, joista on rakennettu päälavan ympärille palava pirunpelto. Liekkien lämpö tuntuu kasvoilla. Lavalla Adeo Ressi puhuu yrittäjän sisusta ja selviytymisestä: yrittäminen on fucking tough ja sun täytyy olla tough, jotta sä selviät.
Faster is better. Yrittäjän on tehtävä päätökset nopeasti. Hire quickly, fire quickly. Kun tekee päätöksen, 50 prosenttia ajasta osuu oikeaan. Jos osuu väärään, 50 prosenttia ajasta pystyy korjaamaan virheensä. Kaiken kaikkiaan yrittäjä siis onnistuu selviämään 75 prosenttia ajasta.
Ressi kertoo tekevänsä vähintään 80 tuntia töitä viikossa. Välillä hän tekee töitä kaksi vuotta ilman lomaa.
Tapaan Helsingin yliopiston ständin vieressä toisen työn sankarin, Li Anderssonin. Hän on juuri ollut viereisillä Sijoitus Invest -messuilla paneelikeskustelussa aiheesta ”tulevaisuuden Suomen omistajat ja rahoittajat”. Andersson huomauttaa, että kontrasti Slushiin on suuri: täällä puhutaan jo ”pääoman jälkeisestä maailmasta”.
Andersson viittaa Albert Wengerin esitelmään. Wengerin mukaan meiltä puuttuu hyvä tarina tulevaisuudesta. Sellainen voisi olla vaikka tulevaisuus, jossa koneet tekevät työt ihmisten puolesta ja perustulo vapauttaa ihmiset osallistumaan tiedontuotantoon.
Jokainen kuulemani Slushin puhuja, joka mainitsee perustulon, kannattaa uudistusta estottomasti — ja mainitsijoita on monta. Ilmapiiri on täysin erilainen kuin kankeiden setien kansoittamilla Invest-messuilla tai yhtä ankeiden setien kansoittamassa vanhassa demarivasemmistossa, joka myös vastustaa perustuloa.
Etsimme Anderssonille Slush-korua linnan juhlia varten. Tänä vuonna sinne pitää mennä, Andersson tuskailee.
Startup Refugees -yrittäjien valokuvaaja ottaa Anderssonista solidaarisuuskuvan. Yrityspamppu huomaa Anderssonin ja haluaa ottaa tämän ranteesta mallia naiselle lahjaksi tehtävään koruun.
Ostan mukillisen Ambroniteksi brändättyä tummanvihreää mönjää. Sitä mainostetaan tieteellisesti optimoituna ihmeruokana, jolla voi korvata muun syömisen. Andersson ottaa hörpyn. ”Miten tämä eroaa muista smoothieista”, hän kysyy.
Hyvä kysymys: ”älykkään ihmeruoan” voi rakentaa itse laittamalla tehosekoittimeen esimerkiksi banaania, soijajugurttia, kauraa ja mustikoita.
Vuoden 2015 Slushin aikaan Kansan Uutiset julkaisi juttuni, jossa kulttuurintutkija Hanna Kuusela nimesi Slush-ilmiön ”lupaustaloudeksi”. Lupaukset ovat tärkeämpiä kuin varsinainen tuote, joka ei välttämättä koskaan edes valmistu. Sillä, mitä todella on käsillä, ei ole merkitystä verrattuna siihen, mikä voisi olla käsillä. Hype, innostuminen ja lupaukset ovat tärkeämpiä kuin tulokset.
Jutun jälkeen on ilmennyt yhä uusia esimerkkejä lupaustalouden kompuroinnista.
Huimilla lupauksilla miljardööriksi noussut Elizabeth Holmes, jonka piti mullistaa terveydenhoito sormenpäästä otettavalla pikaverikokeella, osoittautui huijariksi.
Elon Muskin ideoima Hyperloop, jonka pitäisi uudistaa matkustaminen ja logistiikka tyhjiöputken avulla, ei näytä toistaiseksi etenevän konseptitasolta. Ideaa toteuttava Hyperloop One -yritys on todettu jopa Piilaakson sijoittajien parissa vältettäväksi hankkeeksi, joka leijuu jossakin huijauksen ja fantasian välimaastossa.
Kalle Freesen suurta julkisuutta saanut pikakahvi maistuu, no, ihan hyvältä pikakahvilta.
Toimivia tuotteita tärkeämpi on hyvä tarina.
Tämä ei tarkoita, että Slushissa esiintyviä ihmisiä ja yrityksiä kannattaisi aliarvioida. Myös tarinoilla vaikutetaan ihmisiin ja tehdään raakaa politiikkaa.
Kuva: Sami Välikangas
Yksi suosituimmista esityksistä on Stephanie Alysin puhe seksin tulevaisuudesta, seksiroboteista ja tekoälystä. Nyt ollaan Slushin ytimessä. Panemme robotteja pian joukolla, mutta rakastummeko niihin? Mikä on robotin sukupuoli? Voiko seksirobotin kanssa pettää kumppaniaan? Minkälaisia uusia seksuaalisia aistimuksia uudet älykkäät seksirobotit voivat luoda?
Alysilla on Slushin puhujaksi piristävä sanoma: välillä teknologia on vain tiellä. Seksistä puhutaan edelleen liikaa tekniikan näkökulmasta, kun siitä pitäisi puhua mielihyvän ja estetiikan näkökulmasta.
Slush on tänä vuonna aikaisempaa yhteiskunnallisempi ja itsekriittisempi. Usea puhuja sanoo, että valtaosa sijoittajista on viisikymppisiä miehiä, mikä vaikuttaa rahoituspäätöksiin.
Iso osa startupeista ratkoo edelleen lähinnä keskiluokkaisten valkoisten cis-miesten kohtaamia ongelmia.
Messukeskuksessa kannatetaan ”diversityä” eli työntekijöiden ihonvärien, etnisyyksien, sukupuolten ja seksuaalisuuksien moninaisuutta. Osalle puhujista diversity tarkoittaa sitä, että myös Donald Trumpin ja muiden rasististen tai seksististen poliitikkojen näyttävä tukeminen on sallittava.
Ohi kävelee viisi blondia naista valkoisissa Slush-t-paidoissa ja mustissa pipoissa. Startup-jugend marssii. Rannekelloni värähtää kertoakseen, että sen minulle asettama päivittäinen kävelytavoite on täyttynyt.
Kotimatkalla Slush-väkeä tungeksivassa raitiovaunussa istuu örisevä mies, joka kiroilee ja kaataa kaljaa ihmisten päälle. Hän kertoo olevansa matkalla ”Pirskatorille” ja sieltä pubiin.
Piritorin kulmalla harmaapartainen mies valuu seinää pitkin asfaltille tupakka suussa, vieressä toinen mies kusee maahan. Metrotunnelissa pikkupoika soittaa nokkahuilua polvillaan viilipurkki rahakuppina. Slushin ulkopuolella tulevaisuus on peruttu.
Kuva: Kai Kuusisto
Kun palaan Slushiin seuraavana päivänä, havahdun siihen, ettei siellä haise mikään: ei ruoka, ei hiki, eivät vessat. Tuoksut on neutraloitu koko messukeskuksesta. Nuuhkiminen lisäisi aistien ylikuormitusta, joka on muutenkin korkealla tasolla osallistujien multitaskatessa. Päät pyörivät, suut jauhavat, kädet vatkaavat älypuhelimia.
”Capitalism has served us well. What’s wrong now?” kysyy management author and speaker Esko Kilpi. Second Avenue Partnersin venture capitalist Nick Hanauer vastaa, että markkinat eivät toimi tehokkaasti. Vaurautta mitataan väärin. Bruttokansantuotetta parempi mittari yhteiskuntien varallisuudelle olisi katsoa nopeutta, jolla erilaisten ongelmien ratkaisuja keksitään ja jaetaan ihmisille.
”Jokainen taloudellinen toimi on moraalinen valinta”, Hanauer sanoo. Hänestä kapitalismi on ”mahtavin yhteiskunnallinen järjestelmä vaurauden synnyttämiseen mutta epätehokas järjestelmä ratkaisujen jakamiseen”.
Taloudellinen epätasa-arvo on kapitalismille kuolemanspiraali, Hanauer painottaa, koska se laskee kysyntää. Hän puolustaa valtiollista sääntelyä ja verotusta sillä, että maailman rikkaimmat valtiot ovat itse asiassa kaikkein eniten säädeltyjä. Viisas valtio tekee väestöstään tyytyväisen, mikä takaa tuen teknologiselle kehitykselle.
Perustulopaneelissa Albert Wenger puolustaa ammattiyhdistysliikkeen saavutuksia. Ay-liike on tehnyt työstä kallista Euroopassa, mutta tämä on Wengerin mukaan hyvä asia, koska se on innostanut sijoittajia investoimaan koneisiin ja teknologiaan. Roope Mokka komppaa Wengeriä ja sanoo, että työn pitääkin olla kallista. Miksi antaisimme aikaamme toisten käyttöön halvalla?
”Seed money for the people”, Mokka kuvaa perustulon tarkoitusta. Kun ihmisille annetaan vastikkeetonta rahaa, se helpottaa työntekoa ja yrittämistä.
Perustulo on koko kansan starttirahoitus ja jälkiteollisen yhteiskunnan käyttöliittymä.
Välillä tuntuu siltä, että Slushissa pitävät esityksiä sijoittajien ja startup-johtajien sijaan vuoden 2006 prekariaattiliike ja Vapaa liikkuvuus -verkosto. Sanasto on erilaista, mutta ymmärrys kapitalismin muutoksista on yhteinen ja selvästi korkeammalla tasolla kuin poliitikkojen parissa.
Kuva: Jussi Hellsten
Kannan käsissäni etuoikeuden merkkejä. Vasemmassa ranteessa on aktiivisuusranneke, oikeassa Slush-ranneke ja molemmissa valkoinen iho toimintakykyisessä kehossa. Koskaan en ole tuntenut itseäni niin etuoikeutetuksi kuin Slushissa globaalin 1 prosentin bileissä. Turvamiehet kohtelevat silkkihansikkain ja minua palvellaan.
Tällaisissa tapahtumissa kuulee aina huhuja, juoruja ja tietoja, joista on vaikea kirjoittaa avoimesti ja faktoista varmana. Joku on saapunut tapahtumaan roskiksesta kaivamallaan Slush-kulkukortilla. Toinen kuokkii toisen henkilön lipulla. Kolmas kertoo suunnitelmistaan tilata ulkomailta väärennetty pressikortti.
Tapaamani kokoomuslainen väittää, että joissakin demoalueen IoT-koneissa on tietoturva niin hatara, että hän löysi koneista yritysten selaushistorian sekä käyttäjätunnukset, joilla firman promomateriaalia voisi muunnella paikan päällä.
Juttelen suomalaisten ja italialaisten vapaaehtoistyöntekijöiden kanssa. He ovat opiskelijoita, jotka ovat lentäneet paikalle omalla kustannuksellaan ympäri Pohjoismaita tekemään ilmaistöitä, koska heistä on mukava tavata ihmisiä ja imeä tunnelmaa. Jotkut heistä saavat Slushista opintopisteitä.
Startup-väki on heidän mielestään mukavaa, mutta osa suuryritysten väestä on tottunut palvovaan kohteluun ja tiuskii vapaaehtoisille.
Vapaaehtoiset hoitavat myös ruokatiskejä, joilta saa tilattua pieniä 16 euron sushiannoksia Woltilla. (Jos tosin ymmärtää maksaa käteisellä ja tasarahalla, annoksen saa euron halvemmalla.) Osa vapaaehtoisista yrittää myydä mahdollisimman vähän, jotta ilmaista sushia riittäisi loppupäivästä jaettavaksi muillekin vapaaehtoisille.
Slushin pitchauskilpailun finalistit ovat lavalla. Juontaja joutuu lypsämään yleisöstä aplodeja. Voittajaksi julistetaan tietoturvayritys CybelAngel, joka saa 500 000 euron rahoituksen. Lähden tutun freelancerin kanssa Sörnäisiin odottamaan, että messukeskus muunnetaan ”myyttiseksi” mainostetuksi Slush-afterpartyksi.
Menemme baariin Vaasankadulla. Kaveri ehti pelastaa minut kuiskaamalla korvaani: ”Ota nyt vittu se Slush-badge pois ennen kuin tulee turpaan.” Turhaa hätiköintiä, sillä myös viereinen pöytä on täynnä slushilaisia.
Parin kaljan jälkeen siirrymme Marx-seuran pikkujouluihin Kaivopihan Dublineriin. Siellä veteraanitoimittaja Outi Popp kertoo meille New Yorkin matkastaan. Valinta Trumpin ja Clintonin väliltä oli täysin väärä, hän sanoo ja kysyy meiltä, kumpaa itse äänestäisimme, Timo Soinia vai Björn Wahlroosia.
”Nallea tietenkin!” mylvimme tuoppi kädessä. Wahlroos kannattaa perustuloa ja ymmärtää kapitalismia, aivan kuten Slushissa puhuvat suursijoittajat. Mieluummin olemme rahaa nappia painamalla tekeviä finanssihaita kuin raskaan palkkatyön raatajia!
Yritämme tilata Uberilta autoa Marx-seuralle, mutta Slush on pidentänyt odotusajan sietämättömäksi.
Kuva: Sami Heiskanen
”Slush” tarkoittaa ääntä, joka syntyy, kun ilmaisen viinan päällä tanssitaan. Hypin Black Stagen tanssiringiksi muutetulla korokkeella ja kaadan vahingossa lonkeroa italialaisen miehen ruutupaidalle.
Perseet olalla tamppaava valkoinen mies kättelee minua kesken tanssin tukka pystyssä ja alkaa vahvistaa kontaktia, jota ei ole olemassakaan, koska emme ole tavanneet, vaikka hän ei sitä usko. Basso kouraisee välillä vatsanpohjasta.
Toisella lavalla aloittaa Darude. Päälavan yleisö heiluttaa käsiään keikkaansa lopettelevan Antti Tuiskun tahdissa. Korkeissa koroissa huojuva nainen nojaa bisnesmieheen, joka ottaa naisen syleilyynsä.
Kävelen messukeskuksen takapihalle, jossa on aidattu tupakka- ja vessakonttialue. Taas yksi vapaalle vaihtanut vapaaehtoinen tulee juttelemaan. Nordic Business Forum on hänen mielestään ihan tylsä. Slush on nuorison juhla ja täällä on tulevaisuus.
”Hei jumalauta suomalaisia”, miesten vessakontissa karjutaan. ”Hei jätkät, tää on meidän ilta. Nyt jätkät antakaa tulla oikein kovaa, aah”, yksi miehistä karjuu ja kusee täysillä.
Seuraavana päivänä toimittaja Ina Mikkola kertoo Facebookissa oman kokemuksensa Slushista.
”Eilisillan Slush-bileissä about puolet kohtaamistani miehistä joko lähenteli tai ehdotti seksiä. Osa ensimmäisessä lauseessa.”
”Että tehdään myö miehet ensin massia ja paneskellaan sitten noita naisia…”
Baaritiskeillä tarjotaan ilmaista olutta, lonkeroa, siideriä ja jaffaa. Yritän lähteä, mutta vasemmistoliiton poliittinen johto tulee paikalle ja haluaa kuulla Disco Ensemblen keikan. Otan poliitikkojen kanssa selfieitä Twitteriin ja siirryn Black Stagelle, jossa SKP:n Yrjö Hakasen poika dj Orkidea soittaa keikan.
Yöllä Slush-ratikka täyttyy jälleen. Tällä kertaa humalaisia on enemmän. ”Sisään vaan, vaikkei seisokaan”, huutaa mies ja tunkee täpötäyteen vaunuun.
Ratikka kilkuttaa kohti pimeyttä. Se ei slushilaisia haittaa. ”Embrace the darkness” on pääoman edistyksellisen siiven motto. Kriisi, lama ja marraskuu ovat mahdollisuuksia.
Pääkuva: Jussi Hellsten.
Korjaus 3.12. klo 15.05: Elizabeth Holmesin nimi korjattu & 4.12. Ambronite-juoman nimi ja CybelAngelin kirjoitusasu korjattu.