Pokemon Go on ehkä intensiivisin, nopein ja massamittaisin teknologis-kulttuurinen ilmiö koskaan.
Kirjoitan tätä tietysti pokehuuman keskellä, samalla kun yritän minuutin välein logata sisälle peliin, jonka serverit ovat romahtaneet valtavan pelaajamäärän vuoksi. Ehkä väite kuulostaa naurettavalta jo ensi vuonna. Ehkä. Mutta en silti keksi mitään, mihin ilmiötä voisi verrata.
Facebookin, Twitterin ja älypuhelinten leviämiseen meni vuosikausia. Kun ostin ensimmäisen älypuhelimeni 2010, olin etujoukossa. Pokemon Go taas muutti miljoonien ihmisten käyttäytymisen muutamassa päivässä.
Kyllä, ”parannetun todellisuuden” pelejä on pelattu vuodesta 2003 lähtien, mutta ne ovat olleet marginaalisia.
Kyllä, larppaaminen on vanha keksintö, mutta se on ajallisesti, väestöllisesti ja paikallisesti rajattu.
Kyllä, teknisesti Pokemon Gossa ei ole mitään, mitä ei olisi ollut vuoden 2009 älypuhelimissa.
Kyllä, Tinder mullisti deittailun ja siinäkin kerätään otuksia netissä ja vertaillaan saaliita. Se kuitenkin yleistyi hitaammin ja on rajoitetumpi ilmiö, eivätkä pariskunnat tai lapset yleensä käytä sitä.
Kyllä, leikkipuistot, huvipuistot ja koirapuistot ovat olemassa, mutta ne ovat kiinnitettyjä paikkoja.
Sitä paitsi Pokemon Go on avoin ja ilmainen.
Pokemon Go on totaalinen ilmiö.
Hämärä lähiö avautuu ystävällisempänä kuin koskaan. Kaksi teinipoikaa, alle 15-vuotiaita, kysyy, mihin tiimiin kuulun. Punaisiin, vastaan. Laitoin juuri Lickitungin kuninkaaksi kallion salille. ”Me otetaan se sitten varmaan pois”, pojat vastaavat. He kuuluvat sinisiin ja heitä on kaksi. Minulla ei ole mahdollisuuksia heitä vastaan, mutta juttelemme pokemoneista hetken.
Puistossa seison pokepysäkillä, kun kuusikymppinen pariskunta kävelee paikalle ja moikkaa kanssapelaajaa. Nainen kertoo, että kun hänen poikansa oli pieni, nainen piilotti pokemon-kortteja museoon pojan etsittäväksi. Nyt poika metsästää virtuaalisia pokemoneja. Niin tekee äitikin ja kymmenet miljoonat pelaajat ympäri maailman.
En lähes koskaan puhu tuntemattomien kanssa Suomessa kadulla, mutta nyt puhun. Jokaisella pelaajalla näyttää olevan hyvä tunnelma, ihmiset hymyilevät toisilleen. Aiemmin tapaamani pojat juoksevat vastaan metroasemalta. Toinen heistä huutaa, että R-kioskin kulmalta löytyy Hypno, jonka CP on 421.
Kirjoittaessani tätä näen, että läheiseen leikkipuistoon on asennettu pokemon-syötti. Säntään ulos puhelin kädessä. Puistossa on koko ydinperhe pyydystämässä pokemoneja. Isä on laittanut syötin, jotta pikkutyttö saisi pokemoneja. Vaihdan pari sanaa, kävelen lähiön pokepysäkit läpi ja palaan koneelle. Serverit ovat taas kyykänneet 50 miljoonan pelaajan painosta.
Peli on nyt eniten rahaa tuottava mobiilisofta kaikissa niissä maissa, joissa se on saatavilla.
Etusivun uutiset, onnettomuudet, kiistat, analyysit, mellakat ja ruumiit tulivat parissa päivässä julkaisun jälkeen.
Miljoonamittakaava synnyttää asetelman, jossa kadulla kävely, uusien ihmisten tapaaminen, netissä pelaaminen, ilmiöstä keskustelu ja uutisointi lävistävät toisensa.
Peli saa ympäristön tuntumaan sosiaaliselta poikkeustilalta. Peli tuo erilaiset (ja oikeasti todella erilaiset) ihmiset yhteen aivan eri tavalla kuin larppaaminen tai festareilla käyminen.
Facebookin käyttö vaikkapa vuonna 2007 ei juuri muuttanut sitä, miltä kadulla näytti. Sen sijaan Pokemon Go muuttaa ihmisten reittejä, lisää liikkumista, tekee uusia luuppeja ja tuo ihmisiä yhteen.
Peli on muuttanut täydellisesti tapani suhtautua lähikortteleihin, Helsingin keskustaan ja toisiin ihmisiin. Se on jo koodannut koko kaupunkiliikkumiseni uusiksi.
Kadulla törmää koko ajan ihmisiin, jotka pelaavat peliä ja joihin siksi tuntee salaliittolaisuutta.
Mikään sosiaalinen ilmiö elämäni aikana ei ole ollut vastaava. En ole voinut nähdä ihmisistä päälle päin poliittista suuntautumista, harrastuksia, oikeastaan edes musiikkimakua. Sen sijaan näen heti, jos joku pelaa Pokemonia. Se yhdistää yllättävällä tavalla. Siitä tulee hyvä olo.
Ilmiön takana on kaksi megamuskelia: Google ja The Pokemon Company. Google tarjoaa kartat ja sijaintitiedot. Pelin kehittänyt Niantic sai alkunsa Googlen sisäisenä startuppina. Pokemon Company, josta Nintendo omistaa enemmistön, puolestaan myi viime vuonna Pokemon-tavaraa yli 2,1 miljardilla dollarilla. Pelit, keräilykortit, pehmolelut ja krääsä muodostavat koneen, joka tulostaa rahaa.
Koska peli on suuryritysten tekemä, on väitetty, että Pokemon Go olisi täysin ylhäältä ohjattu maailma eikä sallisi minkäänlaista ruohonjuuritoimintaa.
Tämä ei pidä paikkaansa. Pelaaja päättää, mihin suuntaan lähtee hakemaan pokemoneja, minne iskee syöttejä, mitä saleja kokeilee valloittaa ja mitä reittiä kiertää. Pelin pohja asettaa mahdollisuuskenttiä, mutta ei määritä liikettä.
Facebookissa ja Whatsappissa on ryhmiä, joissa ihmiset organisoivat tiimityötä ja päättävät iskuhetkiä. Peliä voi pelata rutinoituneella iltalenkkireitillä tai sinne tänne säntäillen.
Pokemon vuotaa kaikkialle. Se ohjaa liikkeeseen. Se ei määrää liikettä ennalta, vaan kontrolliyhteiskunnan mukaisesti säätelee todennäköisyyksiä ja mielialoja hienovaraisesti. Ja se on hieno kokemus.
Niantic päättää tietysti viime kädessä, mihin sijoitetaan pokepysäkki tai sali ja mikä on minkäkin pokemonin todennäköisyys syntyä johonkin tiettyyn ympäristöön. Pelinkehittäjät joutuvat kuitenkin seuraamaan tässä maamerkkejä (kaupungin solmukohdat, taideteokset, kirkot jne.) ja ihmisten todellista liikettä.
Eniten pöhinää on siellä, missä varsinkin nuoriso kokoontuu: asemilla, puistoissa, aukioilla. Ihmiset luovat itse suurimman osan tästä kuhinasta liikkumalla fyysisesti paikalle ja asentamalla pysäkeille lureja. Pokemonit seuraavat ihmisiä.
Tämä tietää huonoa haja-asutusalueille. Kaupunkien ulkopuolella ei ole yhtä paljon pokemoneja, puhumattakaan pokepysäkeistä ja saleista. Niantic saisi elvyttää erityisesti luontoalueiden pokemon-kannan.
Toinen, vaikeampi ongelma pelissä on liikuntarajoitteisten vaikeus osallistua siihen. Pyörätuolilla on paljon hitaampaa edetä, eikä sängystä käsin voi hautoa pokemon-munia, jotka vaativat 2-10 kilometrin kävelyn.
Pokemon Go muodostaa jonkinlaisen kapitalismin kartan. Ihmiset ovat tehneet pelille pohjan tuottamalla kaupunkitilan ja joukkoistetut kartat Google Mapsin, Ingressin ja Nianticin lomakkeiden kautta. Ihmiset myös ylläpitävät toimintaa pelaamalla peliä, ostamalla tuotteita sen sisäisestä kaupasta ja levittämällä sitä.
Tuotannon ja uusintamisen välissä on liuta yrityksiä, jotka kaappaavat ihmisten palkattomasta toiminnasta sekä rahallisen että datallisen hyödyn.
Tästä huolimatta peli ei ole saatanallista riistoa, vaan sen pinnanmuodoissa syntyy valtavasti voimauttavia vaikutuksia, iloa ja nautintoa. Niin kuin erään tuttuni työpaikalla myymälässä, jossa kaikki työntekijät olivat imuroineet pelin samana päivänä ja käyttivät sitä työkurin välttelyyn. Henkilökunta kävi välillä pihalla pyydystämässä pokemoneja ja vetäytyi takahuoneeseen jakamaan pelineuvoja toisilleen.
Ei ole ensimmäinen kerta, kun kapitalistien appsit käännetään heitä vastaan!