Tammikuun 29. päivän vastaisena yönä Yhdysvaltojen armeijan V-22 Osprey -lentokone laskeutui Etelä-Jemeniin.

Ospreyt ovat uudenmallisia kuljetuskoneita, jotka pystyvät kääntyvien potkureiden ansiosta nousemaan ja laskeutumaan pystysuoraan kuten helikopterit. Lentäessään ne toimivat lentokoneen tavoin. Siksi niiden taistelusäde on jopa 700 kilometriä. Yksi Osprey maksaa 73 miljoonaa dollaria.

Lentokone vaurioitui laskussa niin pahasti, että estääkseen sen joutumisen al-Qaidan käsiin koneen kuljettama laivaston SEAL-joukkue tuhosi koneen. Yksi SEALeista loukkaantui laskeutumisessa vakavasti, useat lievästi.

Pian laskeutumisen jälkeen seurasi tulitaistelu, jossa al-Qaidan jäsenet tappoivat yhden SEAL- aliupseerin. Pentagonin mukaan SEALit surmasivat 14 taistelijaa ja ”useita” siviilejä, kuten 8-vuotiaan pikkutytön nimeltä Nawar al-Awlak.

Jemeniläisten lähteiden mukaan Yhdysvaltojen erikoisjoukot surmasivat iskussa jopa 59 ihmistä, joista suurin osa oli siviilejä. Al-Awlakin isoisä, Jemenin entinen maatalousministeri Nasser al-Awlaki kertoi NBC:lle, että tyttö oli äitinsä kanssa kotona, kun luoti osui hänen kaulaansa puoli kolmelta yöllä. Tyttö kuoli kaksi tuntia myöhemmin. Myös muut talossa olleet lapset tapettiin.

”SEAL-joukot menivät toiseen taloon ja tappoivat kaikki sisällä olleet, myös naiset. He polttivat talon. Oletuksena oli, että talossa oli Saudi-Arabiasta tullut nainen, joka kuului al-Qaidaan. Itse tiedän vain, että hän oli lasten opettaja”, Nasser al-Awlaki sanoi NBC:lle.

Virallisesti Yhdysvaltojen operaation tarkoituksena oli löytää tietoa, joka auttaisi ymmärtämään al-Qaidan mahdollisesti suunnittelemia terrori-iskuja.

Epäonnistunut isku oli Trumpin hallinnon ensimmäinen merkittävä sotilasoperaatio.


Yhdysvaltojen laivaston maassa, merellä ja ilmassa toimivia SEAL-erikoisjoukkoja pidetään ainakin populaarikulttuurissa maailman sotilaiden eliittinä.

Erikoisjoukkojen maine on kasvanut myyttiseksi. Heistä on tehty valtavasti sotaromanttisia pelejä, elokuvia, kirjoja ja dokumentteja. Heidän edeltäjänsä nousivat maihin Normandiassa ja Iwo Jimalla. Toisen maailmansodan jälkeen erikoisjoukot tunnettiin ”sammakkomiehinä”.

Varsinaiset SEAL-joukot perustettiin 1961, ja ne taistelivat niin Koreassa ja Vietnamissa kuin Afghanistanissa ja Irakissa. Viime vuosilta joukkojen teoista muistetaan erityisesti Osama bin Ladenin tappaminen Pakistanissa 2011.

Jos tarkastelee koulutuksensa vuoksi ihailtujen ja tehokkuudestaan tunnettujen SEALien historiaa, päällimmäisenä mieleen jää kolme asiaa: kuolema, tunarointi ja rahanmeno.


Normandian maihinnousussa erikoisjoukkoja edeltänyt NCDU (Naval Combat Demolition Unit) nousi rannoille ensimmäisenä. Yksikön tavoitteena oli räjäyttää natsien rannoille pystyttämät ajoneuvoesteet, jotta liittoutuneiden tankit voisivat nousta maihin.

Saksalaisten raskaasti suojaamalla Omaha Beachilla NCDU onnistui räjäyttämään kymmenkunta aukkoa puolustuksiin, mutta yksikkö koki 52 prosentin tappiot.

Sodanjohdon kannalta NCDU:n maihinnousu oli onnistunut. Toisesta näkökulmasta kyse oli siitä, että suuri joukko erikoiskoulutettuja sotilaita uhrattiin itsemurhatehtävään. Natseja päin heitettiin kuolemaan niin monta pioneeria, että riittävän moni heistä onnistui tehtävässään.

Vietnamin sodan loppuvaiheessa 1972 Yhdysvallat neuvotteli Pohjois-Vietnamin kanssa ja kartoitti samalla mahdollisuutta painostaa neuvotteluja sotilaallisesti. Kaksi SEALia ja kolme Etelä-Vietnamin erikoisjoukkojen jäsentä osallistui kuuluisaan rannikkotehtävään, jonka tarkoituksena oli kerätä tietoa ja vapauttaa vankeja pohjoisen tukikohdasta.

Kommandot meloivat kumiveneellään vahingossa liian kauaksi pohjoiseen. Aamun valjettua he tajusivat olevansa Pohjois-Vietnamissa vihollisten ympäröimänä. Seurasi tunteja kestänyt tulitaistelu ja vetäytyminen Yhdysvaltojen merivoimien tuella. Tehtävä oli täydellisesti tunaroitu epäonnistuminen.


Vuonna 1983 Ronald Reaganin hallinto päätti hyökätä Karibialla sijaitsevalla Grenadan saarelle, jonka 1979 valtaan noussut marxilais-leninistinen vallankumoushallinto kävi sisäistä valtakamppailua. Virallisesti hyökkäyksen syynä oli huoli saarella oleskelevien amerikkalaisten opiskelijoiden turvallisuudesta. (YK:n yleiskokous tuomitsi Yhdysvaltojen hyökkäyksen äänin 108-9. Yhdysvallat kumosi kritiikin YK:n turvallisuusneuvostossa veto-oikeudellaan.)

SEALit olivat jälleen mukana. Erikoisjoukoilla oli kaksi tehtävää: pelastaa Grenadan Yhdysvaltoja tukeva kenraalikuvernööri Paul Scoon ja ottaa haltuun saaren ainoa radiomasto. Molemmat tehtävät epäonnistuivat nolosti.

Tiedustelu oli tehty huonosti, eikä operaatiossa otettu huomioon esimerkiksi talviaikaa, jonka vuoksi päivänvaloon suunniteltu laskuvarjohyppy muuttui yötehtäväksi.

SEALit hyppäsivät kahdesta lentokoneesta. Toinen kone ohitti suunnitellun hyppyalueen. Seurauksena neljä kommandoa hukkui liian painavien varusteidensa kanssa myrskyävään mereen. Heidän ruumiitaan ei koskaan löydetty.

Saarelle asti päässeet erikoisjoukot onnistuivat lopulta valtaamaan radioaseman, mutta heidän viestintävälineensä reistailivat. Grenadalaiset ja kuubalaiset joukot pakottivat SEALit perääntymään. Miehet tuhosivat radioaseman ja perääntyivät avomerelle, josta heidät noukittiin turvaan tuntien päästä.

Kuvernöörin kartanolle suunnanneiden SEALien helikopterit ammuttiin reikäisiksi, ja yksi niistä joutui kääntymään takaisin. Kartanolle päästyään kommandot tajusivat unohtaneensa pakata mukaan salatun satelliittipuhelimen.

SEALit linnoittautuivat piiritettyyn taloon, jossa heidän ainoasta radiostaan loppui akku. He onnistuivat kuitenkin soittamaan apua kartanon lankapuhelimella. Seuraavana aamuna merijalkaväki pelasti sekä erikoisjoukot että kuvernöörin.


Yhdysvallat hyökkäsi Panamaan 1989-1990 ”turvatakseen demokratiaa ja ihmisoikeuksia” (operaatio Just Cause) ja tappoi arvioista riippuen 500-3000 siviiliä. SEAL-joukot pantiin estämään maan johtajan Manuel Noriegan mahdollinen pako ja ottamaan hänet kiinni.

Erikoisjoukot laskeutuivat keskiyön jälkeen Panama Cityn lähellä sijaitsevalle Punta Paitillan lentokentälle. Tehtävänä oli tuhota Noriegan käyttämä lentokone. Komentoketjussa tapahtuneen sekoilun seurauksena suunnitelmat muuttuivat viime hetkellä.

Kun SEALit nousivat seisomaan siirtyäkseen väijytysasemiin, Noriegan joukot tappoivat välittömästi yhden SEALin ja haavoittivat viittä. Muutaman minuutin sisällä kuoli kaksi lisää ja haavoittui neljä. Lopulta Yhdysvaltojen taistelijat onnistuivat tuhoamaan lentokoneen ampumalla sitä AT4-kertasingolla.

Noriega itse pakeni Vatikaanin pyhän istuimen lähetystöön. Yhdysvaltojen armeija piiritti lähetystön ja alkoi soittaa rokkia ja punkkia korviasärkevällä volyymilla. Paikalla olleiden mukaan yksi eniten soitetuista biiseistä oli ”I Fought the Law” The Clashin cover-versiona.

Kymmenen päivän psykologisen sodankäynnin jälkeen Manuel Noriega antautui. Kovaääninen musiikki onnistui siinä, missä SEAL-joukot epäonnistuivat.

SEALien onnistuneista ja epäonnistuneista operaatioista voi lukea lisää The Interceptin mittavasta artikkelista.


Erikoisjoukkoja voisi käyttää groteskina esimerkkinä epäonnistumisen opista.

Nykyään niin bisneskonsultit kuin self-help-oppaat toistelevat Samuel Beckettin lausetta ”fail again, fail better”. Se tarkoittaa, että onnistuakseen on opittava epäonnistumaan yhä uudestaan. Epäonnistumisesta on hyötyä. Ilman virheitä ei opi. Uskalla mokata, ja niin edelleen.

Ajatus on hieno, mutta sen voisi viedä pitemmälle. Rohkea konsultti voisi havainnollistaa SEALien avulla, miten erikoisjoukot voivat olla eliittiä vain tekemällä kuolemaan johtavia mokia ja sekoilemalla satoja siviilejä kuoliaaksi. Yleisössä yritysjohtajat voisivat verrata itseään kommandoihin ja ajatella yrityksen liikeidean pivotointia hengenvaarallisena eliittioperaationa.

Ehkä olennaisempi SEAL-joukkojen tumpeloinnin opetus on kuitenkin toisaalla. Epäonnistuminen on kyllä välttämätöntä, mutta voittaja ei ole se, joka uskaltaa epäonnistua eniten, vaan se, jolla on eniten resursseja kestää epäonnistumiset.

Yhdysvaltojen erikoisjoukot ovat niin tehokkaita juuri siksi, että maalla on varaa hassata satojen miljoonien edestä varusteita yhdessä operaatiossa ja samalla tapattaa niin siviilejä kuin ultrakalliin koulutuksen läpikäyneitä kommandoja.

Niin sodassa kuin arjessakin voittaja on se, jolla on eniten varaa tunaroida.