Rocinhan slummi eli favela Rio de Janeirossa. Kuva: Scott Hatfield / c.c 2.0

Kotimaisessa, kymmenisen vuotta vanhassa elokuvassa Nousukausi Petteri Summasen ja Tiina Lymin esittämä juppipariskunta lähtee ”todelliselle extremelomalle”, työttömiksi Helsingin Jakomäkeen. Katsojaa huvittaa: elitististen hyväosaisten elämysmatkailu on ilmiönä kaikille tuttu, ja elokuvan asetelma vie sen aivan uusiin ulottuvuuksiin.

Kun fiktiosta tulee faktaa, katoaa yhtälöstä hauskuus. Törmäsin sattumalta viime viikonloppuna uutisklippiin, jossa kerrottiin kisaturisteille suunnatuista kiertoajeluista Rion slummeihin eli faveloihin. ”Haluaisimme, että turistit näkisivät muutakin kuin kuuluisimmat nähtävyydet”, kertoili opas innostuneena. Minua oksetti.

Viime päivinä media on täyttynyt Qatarin vuoden 2022 kisoihin liittyvistä korruptioepäilyistä. Kohun keskellä on helppo unohtaa, etteivät Brasiliankaan kisavalmistelut aivan putkeen menneet. Suurimmat ongelmat liittyvät rakennushankkeisiin: vastikään paljastui, miten rakennushankkeissa mukana olleet suuryritykset ovat lahjoittaneet valtavia summia rahaa poliitikkojen vaalikampanjoihin. Vaikuttaa myös siltä, että esimerkiksi osa stadioneista on pykätty ainoastaan paikallispösöjä ja rakennusliikkeitä miellyttämään.

Korruption lisäksi rakentamista on leimannut kahden maailman väkivaltainen kohtaaminen. Tuhansia huono-osaisia on häädetty faveloista rakennusprojektien tieltä, mikä tuntuu paitsi reaalisella, myös symbolisella tasolla huomattavan vastenmieliseltä. Jalkapallo on ollut vuosikymmenten saatossa monelle slummien köyhälle nuorelle tie ulos kurjuudesta ja oman joukkueen menestys valtava lohdun tuoja arjen keskelle. On jonkinlaista runollista epäoikeudenmukaisuutta, että juuri jalkapallo syöksee heidät entistä syvemmälle sosioekonomiseen aladivariin.

Kisojen hedelmät korjaakin loppupeleissä aivan joku muu kuin brasilialainen rahvas, eikä köyhälistölle tihkune niiden mehusta juuri pisaraakaan. Brasilian joskus ylistetty talous on rämpinyt viime ajat pohjamudissa, ja maan voidaan väittää olevan käytännössä lamassa. Monet peruspalvelut, kuten koulut ja sairaalat, ovat huonossa jamassa, eikä kansainvälinen jalkapalloliitto helpota tilannetta omilla säädöksillään. FIFA kun voi parkkeerata karavaaninsa Brasiliaan kaikessa rauhassa, hätistää pois paikalliset yrittäjät sponsorien tieltä ja tahkota läjäpäin hilloa verovapaasti. Esimerkiksi edellisten MM-kisojen seurauksena Etelä-Afrikalle jäivät jopa yli kahden miljardin euron velat.

Brasilialaisille tunnetusti elämä on osa jalkapalloa, ja kuningaslajin vuoksi ollaan valmiita antamaan paljon anteeksi. Nyt monen mitta on kuitenkin täysi. Viime vuosien aikana Brasilian kaduilla on nähty massiivisia protesteja, ja kisojen alkua varjostaa metrotyöntekijöiden lakko. Työntekijöiden oikeudet olivat tapetilla jo edellisten, Etelä-Afrikassa järjestettyjen MM-kisojen yhteydessä, ja Brasilian sekä etenkin Qatarin kohdalla uutiset ovat olleet murheellisia lukuisine kuolemantapauksineen. Suomen Ammattiliittojen Solidaarisuuskeskus SASK järjesti urheilubisneksen ja työntekijöiden oikeuksien ristiriidoista tänään seminaarin, johon allekirjoittanutkin osallistui. Lisää juttua tästä aihepiiristä on luvassa tuonnempana.

Viime vuosien kisaskandaalit ovat ryvettäneet koko lajin mainetta. Näin kisojen alla olisikin itse kunkin tärkeä muistaa pari asiaa: on aivan oikein a) rakastaa jalkapalloa, b) vihata FIFAA ja ennen kaikkea c) ymmärtää, että nämä ovat kaksi eri asiaa. Vaikka kenties paluuta mihinkään myyttiseen antikapitalistiseen amatööriturnausten maailmaan ei ole, on keskustelua jalkapalloilevan maailman instituutioista ja rakenteista voitava käydä paljon nykyistä avoimemmin. Kansainvälisen jalkapalloliiton uhkaus vetää kisat pois Qatarista onkin harvinainen terveen järjen pilkahdus.