brazilmemeViime perjantain ottelussa Neymarilta katkesi selkänikama. Äsken Belo Horizontessa koko Brasilian joukkueelta katkesi selkäranka.

Koko Brasilia oli kokoontunut seuraamaan juuri tätä ottelua, senhän piti jatkaa keltapaitojen kuningastietä kohti finaalia ja pytyn nostelua. Saksan piti olla vain suupala matkalla mestaruuteen, vaan toisin kävi. Brassit jaksoivat jauhaa vain viitisen minuuttia, mutta sitten alkoi die Mannschaft Show. 1-0 Müller. 2-0 Klose ja nousu ohi Ronaldon kaikkien aikojen MM-turnausmaalintekijäksi. 3-0, 4-0 Kroos. 5-0 Khedira. Ja tässä vaiheessa oltiin brazilmeme3pelattu vasta puoli tuntia. Toinen puoliaika oli pelkkää kosmetiikkaa. Jos jumala tosiaan on brasilialainen, hänellä taitaa olla meneillään kunnon trollausiltamat.

Brassien nöyryytystä seuratessa tuli mieleen parikin asiaa. Ensiksikin: mitäköhän mahtaa miettiä Thiago Silva? Kannattiko sitä idioottimaista keltaista ottaa ja jättää oma puolustus tuuliajolle ilman kipparia? Nukkuvien kissojen sijaan tällä kertaa olisi voinut postailla nukkuvia brassipakkeja. Toiseksi: pitikö siitä Neymarista tehdä niin suuri numero? Kansallislaulujen kuunteluunkin raahattiin miehen pelipaita mukaan kuin turvaa antava unilelu. Kun muiden pelaajien olisi pitänyt ottaa vastuuta, he tuntuivat käpertyneen itsesääliin ja unohtaneen, että kentällä oli pelikin menossa. Kolmanneksi: mitäköhän mahtavat miettiä brassifani stadionilla, perhe televisionsa ääressä, favelan köyhä, futistähteydestä unelmoiva lapsi? Tätäkö joukkue brazilmeme1halusi heille tarjota? Alistumista?

Valmistelin aiemmin päivällä tämän viikon paperilehden kolumniani, jossa käsittelen kisojen aikaisia mielenosoituksia. Turnauksen aikanahan kansa on pysynyt tiiviisti stadioneilla ja televisioidensa ääressä, ja kaduilla ovat jaksaneet protestoida vain sitkeimmät ja radikaaleimmat. Tuskin olen väärässä, jos ennustan, että tulevana yönä kansa on taas kaduilla, kenties vihaisempana kuin koskaan. Enää voi toivoa vain, että pahimmilta ylilyönneiltä vältyttäisiin ja äkäiset brassit malttaisivat olla rikkomatta toisiaan.

Olemme toveri Alavuotungin kanssa koko kisojen ajan pohtineet, koska olisi sopiva tilanne hassutella kisojen logon eittämättömällä facepalminomaisuudella. Nyt lienee juuri sopiva hetki. Eipä tainnut logon suunnittelija arvata, millaista symboliikkaa tunnuskuva tulisi viimeistään tämän ottelun jälkeen kantamaan.

brazilmeme2