Vuoden 1970 MM-turnauksen brassilegenda Tostão totesi ennen katastrofaalista välierää kauniin pelin muuttaneen jo aikoja sitten Saksaan. Brasilialainen jogo bonito tuntemassamme muodossa on kuollut, mutta Saksa on jalostanut siitä uuden version. Kehityksen tulokset näimme ottelussa, jossa brasilialaiset näyttivät koulupojilta tehokkaan, taitavan ja organisoidun Die Mannschaftin rinnalla.
Jalkapallo on kaunis peli, mutta sitä ei voi pelata naiivilla tavalla. Brasilian katastrofiin johtaneet syyt on kerrattu jo useassa yhteydessä. Niihin ei ole enää syytä palata enää. Tässä vaiheessa on syytä pohtia sitä, mitä Brasilian tulisi tehdä jatkossa, jotta vastaava murhenäytelmä voitaisiin välttää.
Jalkapallojournalisti Simon Kuper valisti Financial Timesissä brasseja siitä, millä tavalla maan tulee jatkossa muuttaa toimintatapojaan palatakseen takaisin huipulle. Kuperin mukaan Brasiliassa pitää unohtaa menneisyyden haamut ja suunnata kohti tulevaisuutta.
Jalkapallon ymmärtäminen kokonaisvaltaisesti lajina ja voittajaksi kouliutuminen vaatii nykyisin muutakin kuin pelkkää vaistoa, johon Luis Felipe Scolari tuntui valmentajana luottavan. Valmistautuminen, pelitapa ja taktiikkapuolen uusimpien nyanssien omaksuminen vaatii työtä ja uudistumiskykyä. Nämä ominaisuudet puuttuivat Brasilian joukkueen taustaorganisaatiosta täysin tämän kesän turnauksesta.
Kuper kehottaa Brasiliaa imemään oppia parhaalta. Tällä hetkellä moderneinta futista pelataan Saksassa. Sen ovat osoittaneet yhtä lailla nämä MM-kisat kuin seurajoukkuetaistot viime vuosina.
Kuperin teesit koskevat tulevaisuuden toimintamalleja. Tänä iltana Brasilialle tarjoutuu mahdollisuus lyhytaikasempaan kasvojenkohotukseen. Sillä ei kuitenkaan korjata vuosien saatossa ilmantuneita ryppyjä rakkauteen. Edessä on vuosien uudistustyö. Välillä on myös hyvä muistaa, että elämä ei ole pelkkää jalkapalloa.