Saatteeksi: Viime päivinä on keskusteltu peruskoulun oppimistuloksista ja niiden huonontumisen syistä; ks. esim. kommenttini Liisa Keltikangas-Järvisen haastatteluihin Ilta-Sanomissa
”Olemme vauhdilla menossa takaisin kohti luokkayhteiskuntaa”. IS 18.01.2023
Koulut ja viidakon lait IS 29.09.2020
https://blogit.kansanuutiset.fi/volanen-vasemmalta/koulut-ja-viidakon-lait/
Keltikangas-Järvinen avaa kyllä kehityspykologisen näkökulman, mutta ahtaasti biologisen yksilökehityksen näkökulmasta. Tässä blogissani avaan sosiologisen näkökulman, vaikka psykologi olenkin. Minulle psyyke on ulkoisen ja sisäisen maailman suhde, jonka ja jota tuotamme ja ylläpidämme alati ja kaiken aikaa mitä moninaisimpien endogeenisten (aistit, kädet, jalat…) ja eksogeenisten (välineet, työkalut …) välitysten kautta.
…….
Kysymys sivistyksestä – jälleen kerran
Suomessa sivistyskeskustelua on pitkään jäsentänyt yleis- ja ammattisivistyksen jyrkkä erottaminen, jos yleensä edes ammatillista koulutusta on pidetty sivistävänä, siinä kun on kysymys – niin ajatellaan – ”vain” keinojen opettelemisesta.
Ammattikorkeakoulujen perustamisen yhteydessä tätä jakoa avattiin moninaisella tavalla ja purettiin ammatti- ja yleissivistyksen vastakkaisuutta suhteuttamalla taidon tieto ja tiedon taito, saattamalla metodi ja tekniikka yhteisen logoksen piiriin, metodo- ja teknologiaksi. Sivistys jäsentyi tiedoksi, tahdoksi ja taidoksi asettaa, arvottaa ja ratkaista aikakauden keskeisiä haasteita reilulla tavalla.
Aikakautemme keskeisin ja haastavin ratkaisua odottava kysymys on tietysti ekologinen katastrofi. Sen valloittaminen (conquest < kysymysten/epäilyn myötä) edellyttää ekologista sivistystä. Sivistys ei siis nyt ole maailmasta etääntymistä ja irrottautumista (Bildung < jumalaan samaistumista) vaan sisäisen ja ulkoisen luonnon suhteen välitysten kautta tapahtuvan luonnon henkiin herättämistä (sivistys < pellavan muokkaus, työ). Reaalisen suhteemme luontoon, siis työn tulee nyt olla sivistävää.
”Ekologisen sivistyksen ideaalit – hyvyys, totuus ja kauneus – ovat tunnuksina ihmisyydelle sanan parhaassa mielessä. Sivistystavoitteena on itsetajuisuuteen heräävä toimija: usko järjelliseen ja autonomiseen subjektiin, eli subjektiin, jolla on mahdollisuus ajatella itsenäisesti ja tehdä moraalisia päätöksiä. Ekologiseen sivistykseen havahtuvalla ihmisellä herää käsitys itsestä osana luontoa, eikä luonnon herrana. Ihmisen autonomia on tulkittava ekologisessa sivistyksessä, ei irrallisuutena luonnosta, vaan suhteellisuudentajuisena ja kohtuullisena luonnon osaksi asettumisena” (Sivenius&Värri&Pulkki, 2018). Mistä tämä vapaus?
”Vapaus ei tule meille annettuna, vaan se on yhteisöllinen valloitus” (Bourdieu, 1987a).
Sosiologian professori emeritus Hannu Simola kirjoitti vuonna 2004 Kasvatus -lehteen lyhyen katsauksen, jonka hän otsikoi yllättävällä, metaforisella tavalla:
”Kenraali Adolf Ehrnrooth ja PISA:n ihme Koulutussosiologisia huomautuksia erääseen suomalaiseen menestystarinaan” (Simola, 2004).
Sosiologisten tutkimustulosten pohjalta hän kiteytti katsauksessaan kolme suomalaisen koulun paradoksia:
Ensimmäinen paradoksi on se, että ”Euroopan viimeisimpien joukossa, mutta kaikkein nopeimmin agraariyhteiskunnan taakseen jättäneet miehet oppilaina ja maailman pisimmälle koulutetut ja parhaiten koulussa menestyneet naiset opettajina, Suomessa toteutettiin ”maskuliinista”, jopa “patriarkkaista” luokkahuonepedagogiikkaa”, jota voisi ”luonnehtia jonkinlaiseksi Adolf Ehrnrooth-pedagogiikaksi, sellaiseksi edestä johtamisen pedagogiikaksi, jossa opettaja pitää kyllä huolta jokaisen oppilaansa oppimisesta, mutta säilyttää samalla tietyn välimatkan heihin.”
Toinen paradoksi oli, että ”tulevaisuuteen kurkottavan PISA-tutkimuksen mestarioppilas näyttää nojaavan menestyksessään pääasiassa menneeseen tai ainakin menossa olevaan maailmaan – siihen agraarin ja esiteollisen yhteiskuntaan, alamaiskulttuuriin ja kuuliaisuuden eetokseen, joka kaikista eurooppalaisista myöhäismoderneista yhteiskunnista on Suomessa kenties kaikkein tuoreimmassa muistissa.”
Kolmas paradoksi oli, että ”poliittisesti ja pedagogisesti edistyksellisen koulutusreformin, peruskoulu-uudistuksen, toteutti Suomessa poliittisesti ja pedagogisesti varsin konservatiivinen opettajakunta, ja että tulokset vastasivat kenties paremmin kuin missään muualla tuon uudistuksen tavoitteita.”
Simola kysyykin:
”Onko mahdollista, että ilman luokkahuonetodellisuuteen saakka juurtunutta oppilaskeskeistä pedagogiikkaa – ilman sosiaalipoliittiseen eetokseen nojaavaa perinnettä – me siirrymmekin suoraan patriarkkaisesta Adolf Ehrnrooth-pedagogiikasta talouspoliittisen eetoksen läpäisemään Nalle Wahlroos-pedagogiikkaan; uuden tottelevaisuuden ja alamaisuuden pedagogiikkaan, jonka ytimenä ovat erotteleva ja luokitteleva kilpailu, vulgaarikonstruktivismilla oikeutettu oppimisen vastuunsiirto oppilaille sekä ihon alle tunkeutuva arviointi ja itsearviointi?” (kurs. mvv).
Koulutuspolitiikan hahmo ei olisi siis enää lainkuuliainen Suomen kansalainen vaan markkinaorienteinen yrittäjä(kansalainen) ja sosiaalipoliittisesti tuettu kuluttajapalkkatyöläinen; koulunpidossa ei olisi siis enää läsnä edes ajatuksellisesti ”vapauden tiloja, muotoja ja mahdollisuuksia, jotka avaavat muutoksen ja paremman maailman mahdollisuuksia, realistisia utopioita, mutta antavat myöskin voimia vastarintaan ja vastatulien sytyttämiselle.”
Kun sivistys on tietoa, tahtoa ja taitoa asettaa, arvottaa ja ratkaista aikakauden keskeisiä haasteita reilulla tavalla, asettuu meille nyt sivistykselliseksi hahmottajaksi ekologinen realismi, ekologinen demokratia ja siten ekodemokraatti. Meidän itse kunkin tulee olla mukana päättämässä reaalisen luontosuhteemme, työn ja tuotannon, ehdoista ja tavoitteista: mitä, miksi, missä, miten ja milloin tuotetaan ja kuinka mahdollinen ylijäämä hyödynnetään.
Paradoksaalisesti yhteiskuntatieteet ”vapauttavat meidät vapauttamalla meidät vapauden illuusiosta, tai tarkemmin sanottuna väärästä uskosta harhaanjohtaviin vapauksiin. Vapaus ei tule meille annettuna, vaan se on yhteisöllisesti valloitettava …. on valitettavaa, että pikkumaisen ja narsistisen libidon nimissä, johon monien realiteettien epäkypsä kieltäminen meitä rohkaisee, ihmisten tulisi kieltää itseltään keinot, joiden avulla ihminen voi todella rakentaa (constitute) itsensä – ainakin hieman enemmän – vapaaksi subjektiksi, uudelleenomaksumistyön vaivalla.” (Bourdieu 1987a: 26; kurs mvv).
Sivistyksen ydinajatus kuitenkin on myös, että yksilöllisyyttä ei voida koskaan saavuttaa johtaen se yleisestä ja yhteisestä. Yleinen on aina yksilöllisesti tulkittua. Yksilökohtaisen merkityksen muodostaminen (sensemaking, Sinnbildung), siis yksilöllistyen yhteisön rakentaminen on aina ennalta-arvaamatonta (Un-vor-denk-lich).
Kun yksilöllistymisen saavutuksena ja tuloksena on yhteisöjemme uudelleenrakentaminen, emme voi tehdä sitä ilman yhteisen mielen tuottamista (sense-making, Sinn-bild-ung): otamme siis itse kunkin omat reaaliset kokemukset (Erlebnis) lähtökohdaksi ja muokkaamme niistä yhteistä kokeneisuutta (Erfahrung), käsitykseksemme, käsitteeksemme maailmasta ja meistä, todellisesta. Muutamme siis yksilökohtaisen reaalisen yhteiseksi todellisuudeksi (Wirklich) ja yhteisen todellisuuden yksilökohtaisesti reaaliseksi.
Siten toimintamme peruste ei voi olla yksittäinen yksilö vaan yhteisöllinen moninaisuus, rikkaus. Kun muodostamme yhteistä mieltä, logosta, mielekkyyttä toimintamme perustaksi, emme siis hae eriarvoisten yksilöiden (Individuums) yhteistä vaan samanarvoisten ihmisten erityisyyttä, yksilöllisyyttä (Individualität). Tähän ei eriarvoisten yksilöiden yhteisen etsiminen koskaan yllä, koskapa tällöin lopputuleman on oltava kaikista ja kaikesta irti reväisty, siis abstrakti, viime kädessä vaihtosuhde, cash-nexus.
Meidän on siis upotettava yhteisen talomme, tämä ainokaisen maapallomme talonpitoon, siis talouteen logos, mieli ja mielekkyys siten, kun sen olemme sen tällä hetkellä määrittäneet YK:n Agenda 2030:ssa ja 17 kehitystavoitteessa. Taloutemme on siis oltava opiskelevaa taloutta: opiskelevaa työskentelyä ja työskentelevää opiskelua.
Simolankin siteraama Pierre Bourdieu keskittyy uudelleenomaksumistyössä sosiaaliseen pääomaan ja habitukseen, siis sosiaalisiin suhteisiin ja niitä ylläpitäviin pieniin, kulttuurillisesti merkittäviin erotteluihin. Psykologian kannalta kysymys ei ole vain erotteluista ja niiden omaksumisesta, omaksi ottamisesta vaan instituutioiden yksilöllistämisestä, uuteen asentoon saattamisesta (constitute, asennon kanssa) itse kunkin oman toiminnan ja tekojen kautta: yksilöllistymisemme käy sen instituution yksilöllistämien kautta, jossa toimimme, jos suhteemme instituutioon on molemminpuolisesti tulkinnoille avoin niin toiminnan kohteen, kontekstin kuin välityksienkin osalta.
Koulu instituutiona voi elää ja uudistua, ottaa sivistyksellisen asennoitumisen vain oppilaiden, opiskelijoiden ja opettajien yhteisellä opiskelevalla työskentelyllä ja työskentelevällä opiskelulla – ei pelkällä opetuksella ja oppimisella.
Hahmon tähän molemminpuoliseen kehitysprosessiin (Entwicklung) voimme löytää jo klassisesta maailmasta (Kirkeby, 2000, soveltaen). Edistämme yksilöiden ja yhteisöjen
Euboulia • Avointa harkitsevaisuusuutta
Euphoria • Innostuvaa todellisuustajuisuutta
Hyponomé • Rohkeaa kärsivällisyyttä
Prolépsis • Kykyä ennakoivaan visualisointiin
Epibolé • Käytännöllistä intuitiota
Maieutike téchne • Toden, hyvän, kauniin ja reilun synnyttämisen taitoa.
Olemme tulleet ihmiskunnan kehityksessä siihen tilanteeseen, että meidän on radikaalisti, siis juuriin menevällä tavalla korjattava Valistuksen julistamaa rajoittamatonta, siis ilman logosta, mieltä vailla olevaa maailman valloitusohjelmaa. Rajat ovat tulleet vastaan. Olemme nyt määritelleet nuo rajat itsellemme ja siis yhteisen toimintamme mielen, logoksen, YK:n Agenda2030 ja 17 kehitystavoitteessa.
Hannu Simolan käyttämät metaforat – patriarkkainen Adolf Ehrnrooth-pedagogiikka ja talouspoliittisen eetoksen läpäisemä Nalle Wahlroos-pedagogiikka – eivät avaa tätä ekologisen sivistyksen haastetta. YK:n juuri pidetty biodiversiteettikokouksen tulkintaviitekehystä määritetään (Global Biodiversity Framework) seuraavasti:
”Ihmiset jäsentävät luontoa monin eri käsittein, kuten biologinen monimuotoisuus, ekosysteemit, Äiti Maa ja elämänjärjestelmät. Luonnonanteja (contributions) kuvailtaessa käytetään myös moninaisia käsitteitä, kuten ekosysteemihyödykkeet ja -palvelut ja luonnon lahjat. Sekä luonto että luonnonannit ovat ihmisille elintärkeitä ihmisen olemassaolon ja hyvän elämänlaadun kannalta; siihen kuuluvat myös ihmisen hyvinvointi, eläminen sopusoinnussa luonnon kanssa, elämä tasapainossa ja sopusoinnussa Äiti Maan kanssa. YK:n viitekehys tunnustaa ja pitää näitä erilaisia arvojärjestelmiä ja käsitteitä – mukaan lukien myös ne maat, jotka tunnustavat luonnon ja Äiti Maan oikeudet – olennaisena osana viitekehyksen onnistunutta toteuttamista.” (UN enviroment programme, 18.12. 2022).
Kysymys on ekologisesta sivilisaatiosta, ts. ”yhteisen tulevaisuuden rakentamisesta kaikelle elämälle maan päällä”, siis Äiti maasta – ei maallistuneesta isä jumalasta, rahasta. Tässä on – minusta – mahdollisuus etsiä ”vapauden tiloja, muotoja ja mahdollisuuksia, jotka avaavat muutoksen ja paremman maailman mahdollisuuksia, realistisia utopioita, mutta antavat myöskin voimia vastarintaan ja vastatulien sytyttämiselle” myös koulutuksessa ja kouluissa: koulutusjärjestelmä on käännettävä opintojärjestelmäksi! (ks. Volanen, 2021 )
Viitteet
Bourdieu, P. 1987a. Choses dites. Paris: Editions de Minuit.
Bourdieu, P., Wacquant, L. J. D. 1992. An Invitation to Reflexive Sociology. Polity Press.
Kirkeby, O. F. 2000. Management philosophy. A radical-Normative Perspective. Berlin, Heidelberg: Springer-Verlag.
Simola, H. 2004. Kenraali Adolf Ehrnrooth ja PISA:n ihme Koulutussosiologisia huomautuksia erääseen suomalaiseen menestystarinaan. Kasvatus 1/2004 Katsauksia ss. 76 – 83.
Sivenius, A. & Värri, V-M & Pulkki, J. 2018. Ekologisemman sivistysajattelun haasteita aikamme taloudellistuneessa arvoympäristössä. Teoksessa: Silvennoinen, Heikki & Kalalahti, Mira & Varjo, Janne (toim.) Koulutuksen lupaus ja koulutususko: kasvatussosiologian vuosikirja II. 2018. Ilmestynyt sarjassa: Kasvatusalan tutkimuksia. Sivut 101-125.
UN Environment programme 2022. Kunming-Montreal Global biodiversity framework. Conference of the parties to the convention on biological diversity Fifteenth meeting – Part II Montreal, Canada, 7-19 December 2022 Agenda item 9.
https://www.cbd.int/doc/c/e6d3/cd1d/daf663719a03902a9b116c34/cop-15-l-25-en.pdf
Volanen, M. V. 2021. Koulutusjärjestelmästä opintojärjestelmään KU blogi 18.1.2021
https://blogit.kansanuutiset.fi/volanen-vasemmalta/koulutusjarjestelmasta-opintojarjestelmaan/
Kuvat
https://fi.wikipedia.org/wiki/Adolf_Ehrnrooth
https://www.meer.com/en/64707-world-social-forum-2021
EVAthinktank 2022. Dr. Björn Wahroos: remarks
https://www.youtube.com/watch?v=ZOZJVo7IW4Q