Suomessa on parantamisen varaa sekä eläkeläisten palveluissa että pienissä eläkkeissä ja sosiaaliturvassa.
On aiheellista puhua eläkeläisten ja ikäihmisten asioista, koska Suomessa on parantamisen varaa eläkeläisten toimeentulon kuin vanhuspalveluidenkin suhteen. On myös tärkeää huomioida työkyvyttömyyseläkeläiset. He ovat alle 65-vuotiaita, joilla on jokin työkyvyttömyyden osittain tai kokonaan aiheuttava vamma tai sairaus. Ihmisarvoinen elämä ja itsemääräämisoikeus kuuluvat kaikille, eläkeläisillekin.
Ikäihmisiin ja työkyvyttömyyseläkeläisiin kohdistuu paljon rakenteellista ja institutionaalista syrjintää, josta vaietaan. Usein unohdetaan, että eläkeläiset ovat usein yhteiskunnallisesti aktiivisia.
Monet eläkeläiset tekevät vapaaehtoistyötä, hoitavat erilaisia luottamustoimia ja osallistuvat erilaisten järjestöjen toimintaan. Moni eläkeläinen on myös läheisensä omaishoitaja, ja tuo sillä tavalla suuret säästöt kunnalleen. Eläkeläiset eivät siis ole pelkkä menoerä yhteiskunnalle, vaan monet heistä ovat yhteiskunnallisesti aktiivisia.
Ikäihmiset nähdään pitkälti kulueränä, vaikka heillä on paljon tietoa ja kokemusta. Ikäihmisiin ja eläkeläisin kohdistuvien asenteiden ja ennakkoluulojen kanssa on paljon tehtävää. Eläkeläisten osaamista pitäisi hyödyntää nykyistä enemmän. Ihmisen arvoa ei saisi määrittää se, onko hän mukana työelämässä vai ei.
Perusturvaa ja pienien eläkkeiden tasoa on syytä korottaa.
Suomi on saanut huomautuksia sosiaaliturvan heikosta tasosta. Pieniä eläkkeitä ja perusturvaa (minimitason sosiaalietuuksia) on syytä korottaa selvästi. Kaikilla ihmisille tulee mielestäni olla oikeus inhimilliseen toimeentuloon. Jokaisen Suomessa elävän tulisi saada eläkettä nettona vähintään 1000 € kuukaudessa.
Perusturvaetuuksilla tarkoitan mm. kansan- ja takuueläkettä, työmarkkinatukea, peruspäivärahaa sekä pienimpiä sairaus- ja äitiyspäivärahoja ja opintotukea. Pitää ehdottomasti harkita pidemmän päälle vastikkeettomaan perustuloon siirtymistä. Se vähentäisi byrokratiaa ja edistäisi ihmisten yhteiskunnallista aktiivisuutta.
Vuonna 2019 joka toisen eläkeläisen eläke oli alle 1500 euroa kuukaudessa. 40 % eläkeläisistä sai vuo eläkettä alle 1250 euroa kuukaudessa, eli elää köyhyysrajan alapuolella. Suomessa virallinen köyhyysraja on 1280 euroa kuukaudessa. Jos siis tulot alittavat 1280 euroa kuukaudessa, pidetään henkilöä köyhyysrajan alla elävänä.
Naiset saavat keskimäärin pienempää eläkettä kuin miehet. Kirkko ja kaupunki -lehden mukaan naisten eläke on 69 % miesten eläkkeestä. Paljon on siis tehtävää tasa-arvon kanssa. Köyhyysrajan alla eläminen on yleisintä 75 vuotta täyttäneillä naisilla.
Perusturvaetuuksien varassa elävien, pitkäaikaishoidossa asuvien ja pientä eläkettä saavien, kuten takuu- ja kansaeläkeläisten, asema on huono. He ovat köyhyysloukussa. He saavat pientä eläkettä, ja heiltä perityt sote-palveluiden asiakasmaksut ovat suuria.
Kaikkien eläkeläisten tulee olla oikeutettuja eläkeläisalennukseen julkisen liikenteen lipuista ja kunnan palveluista. Alle 65-vuotiaista eläkeläisistä iso osa on työkyvyttömyyseläkkeellä olevia, ja työkyvyttömyyseläkeläisten saamat eläkkeet ovat yleensä pieniä.
Kirkko ja kaupunki -lehti toteaa mielestäni aiheellisesti: ”Eläkeiän köyhyyden taustalla on usein aikaisempi työelämän ulkopuolella oleminen esimerkiksi kotiäitiyden, pitkäaikaistyöttömyyden tai työkyvyttömyyden vuoksi. Pienen eläkkeen lisäksi köyhyyttä aiheuttavat sairastaminen ja eriarvoisuus palveluihin pääsemisessä.”
Kuntien on tärkeää kiinnittää huomiota työkyvyttömyyseläkeläisten asemaan. Iso osa heistä elää köyhyysrajan alapuolella.
Viranomaisten arvioiden mukaan työkyvyttömyyseläkeläisiä on Suomessa yhteensä 192 000. He ovat alle 65-vuotiaita ihmisiä, joilla on pysyvämmin työkyvyttömyyden täysin tai osittain aiheuttava pitkäaikaissairaus tai vamma. Määräaikaista työkyvyttömyyseläkettä kutsutaan kuntoutustueksi.
Työkyvyttömyyseläkkeelle jäädään paljolti mielenterveysongelmien tai tuki- ja liikuntaelinsairauksien takia. Mielenterveysongelmat olivat 33 prosentissa sekä tuki- ja liikuntaelinsairaudet 31 prosentissa tapauksia syy työkyvyttömyyseläkkeelle jäämiselle.
Vuonna 2020 jäätiin tavanomaista vähemmän työkyvyttömyyseläkkeelle. Työkyvyttömyyseläkeläisten määrä kääntyi laskuun. Uskon kuitenkin, että tämä johtuu koronapandemiasta ja siitä, että ihmiset ovat halunneet välttää kontakteja ja olivat siksi siirtäneet eläkkeelle hakeutumistaan myöhempään. Työkyvyttömyyseläkeläisten määrä tullee siksi nousemaan viiveellä.
Vuonna 2019 keskimääräinen työkyvyttömyyseläke oli 1132 euroa kuukaudessa. Valtaosa työkyvyttömyyseläkeläisistä elää siis köyhyysrajan alapuolella. Työkyvyttömyyseläkkeet ovat yleensä pienempiä kuin vanhuuseläkkeet. Työkyvyttömyyseläkeläisille ei ole kertynyt samalla tavalla työhistoriaa kuin niille, jotka ovat jääneet eläkkeelle täytettyään 65 vuotta.
Iso osa työkyvyttömyyseläkeläisistä elää takuueläkkeen varassa. Sillä tulee juuri ja juuri toimeen, jos saa sen rinnalla asumistukea. Kela toteaa, että 3/5 (61 %) takuueläkeläisistä on alle 65-vuotiaita (tieto on lokakuulta 2019). Kelan mukaan joka neljäs (26 %) takuueläkeläinen ei ole täyttänyt 40:tä vuotta. Tästä päättelen, että takuueläkettä saavista iso osa on työkyvyttömyyseläkkeellä. Kela toteaa, että: ”Takuueläkeläisistä naisia oli 56 % ja heistä puolet alle 65-vuotiaita. Miehistä alle 65-vuotiaita oli peräti 75 %.”. Kelan mukaan takuueläkettä sai lokakuussa 2019 yhteensä 104 600 henkilöä. Takuueläkettä saa yleensä (vuonna 2021) 837,59 euroa kuukaudessa. Jos henkilö on varhennetulla vanhuuseläkkeellä, niin eläke on tätä pienempi.
Kuntien olisi tärkeää työllistää osatyökykyisiä ja vammaisia ihmisiä, työkyvyttömyyseläkeläisiäkin. Työkyvyttömyyseläke voi olla koko- tai osa-aikaine. Eläkkeen rinnalla saa käydä osa-aikatöissä jonkin verran. Eläkekepäätös kertoo kuinka paljon töitä voi tehdä ilman, että työkyvyttömyyseläke pienenee. Eläkkeen voi myös halutessaan laittaa lepäämään. Eläkkeen ja työssä käynnin yhdistämisen pitäisi olla nykyistä sujuvampaa. Siinä pitäisi olla vähemmän byrokratiaa.
Työkyvyttömyyseläkkeelle jääminen on nykyään vaikeampaa kuin aiemmin. Työkyvyttömyyseläkkeen myöntämisessä on paljon byrokratiaa. Mieluummin viranomaiset myöntävät kuntoutustuen. Lähtökohtana on, että ihminen yritetään kuntouttaa takaisin työelämään. On kuitenkin muistettava, että kaikissa tapauksissa ei kuntoutuksella tai uudelleen kouluttautumisella voida palauttaa ihmisen työkykyä.
Työnhakijoissa on paljon ihmisiä, jotka ovat sairautensa tai vammansa vuoksi täysin työkyvyttömiä. He eivät ole heitä hoitavien lääkärien mielestä työkykyisiä, mutta Kela tai vakuutusyhtiö ei ole heille eläkettä myöntänyt. Työkyvyttömyyseläkettä ei siis myönnetä kevyin perustein. On väärin, etteivät kaikki työkyvyttömät ihmiset saa eläkettä.
Työkyvyttömyyseläkettä ja kuntoutustukea voi hakea sen jälkeen, kun on saanut yhtäjaksoisesti 300 päivää sairauspäivärahaa. Työkyvyttömyyseläkkeen tai kuntoutustuen maksaa eläkevakuutusyhtiö tai Kela. Jos vakuutusyhtiön maksama eläke jää pieneksi, saattaa asiakas saada vakuutusyhtiön eläkkeen lisäksi Kelalta kansaneläkettä. Työkyvyttömyyseläkeläinen voi myös tarvittaessa hakea ja saada Kelalta eläkeläisen asumistukea ja toimeentulotukea.
Kunnan on tärkeää kiinnittää huomioita työkyvyttömyys- ja vanhuuseläkeläisten hyvinvointiin ja terveyteen.
On tärkeää panostaa ennaltaehkäiseviin palveluihin, kuten kuntoutukseen, matalan kynnyksen apuun sekä liikunta-, kulttuuri- ja taidetoimintaan. On tärkeää puuttua asiaan mahdollisimman varhaisessa vaiheessa, jos ihminen on vaarassa menettää työkykynsä.
Kunnissa olisi tärkeää käynnistää etsivä vanhus- ja vammaistyö.
Kunnissa on syytä käynnistää etsivä vanhus- ja vammaistyä ja ottaa niiden kehittämisessä mallia etsivästä nuoristyöstä. Etsivän vanhus- ja vammaistyön avulla on tarkoitus löytää ne vammaiset ihmiset ja ikäihmiset, jotka ovat jääneet vaille tarvitsemiaan palveluita ja/tai, jotka ovat syrjäytyneet taikka syrjäytymisriskissä. On tärkeää tarjota jokaiselle kuntalaiselle jotain mielekästä tekemistä.
Vuosittaiset hyvinvointi- ja terveystarkastukset terveysasemilla niille, jotka eivät käy töissä tai opiskele.
Myös heidän, jotka eivät opiskele tai käy töissä, eli ole työterveys- tai opiskelijaterveydenhuollon piirisä, pitää olla oikeus päästä vuosittain julkisten terveydenhoidon hyvinvointi- ja terveystarkastuksiin. Tarkoitan mm. vanhempain- ja hoitovapaalla olevia, eläkeläisiä, omaishoitajia sekä työttömiä. Saattaa olla hyvä idea olla tähän erikoistuneita terveydenhuollon työntekijöitä. Jokaisella kuntalaisella, joka ei käy töissä tai opiskele, pitäisi olla oma nimetty työntekijä terveydenhoidossa. Ei ole hyvä, jos työntekijä vaihtuu jatkuvasti.
Kuntien, kuntayhtymien ja sairaanhoitopiirien tulee kohtuullistaa perimiään asiakasmaksuja.
Sairauskulut selittävät paljolti ikäihmisten ja pitkäaikaissairaiden köyhyyttä. Kirkko ja kaupunki -lehti toteaa jutussaan, että joka kymmenes 65 vuotta täyttänyt suomalainen jätti vuonna 2019 lääkkeitä ostamatta rahapulan vuoksi. Heidän täytyi valita ruoan ja lääkkeiden välillä. Korkeat terveydenhuollon maksut, kuten asiakasmaksut, köyhdyttävät etenkin 75 vuotta täyttäneitä sekä työkyvyttömyyseläkeläisiä. Ei ole mitään järkeä siinä, että ihminen joutuu hakemaan toimeentulotukea terveydenhoidon maksujen takia.
Kuntien, kuntayhtymien ja sairaanhoitopiirien kannattaa luopua terveyskeskusmaksujen perimisestä. Seurataan Helsingin kaupungin esimerkkiä. Kunta, kuntayhtymä tai sairaanhoitopiiri voi periä alhaisempia asiakasmaksuja kuin mitä on asiakasmaksulaissa määritelty. Asiakasmaksu asettaa vain enimmäissuuruudet maksuille, ja pienempiä maksuja on mahdollista periä. Etenkin pienituloisilta pitäisi periä alhaisempia asiakasmaksuja. Paljon palveluita tarvitsevien kannalta on äärimmäisen tärkeää, että kunta, kuntayhtymä tai sairaanhoitopiiri saattaa sote-palveluiden asiakasmaksut inhimilliselle tasolle. Alhaisemmat asiakasmaksut rohkaisisivat etenkin pienituloisia hakeutumaan ajoissa hoitoon.
Pidemmällä ajalla on syytä luopua asiakasmaksuista kokonaan. Tulee siirtyä asiakkaille maksuttomiin, lähes kokonaan verovaroilla rahoitettaviin, sosiaali- ja terveyspalveluihin.
Vanhuspalveluihin on panostettava unnissa nykyistä enemmän.
Tässä maassa tulee ohjata ehdottomasti enemmän resursseja hyvinvointipalveluihin, kuten sosiaali- ja terveyspalveluihin. Lisäresursseja tarvitaan etenkin terveysasemille, lastensuojeluun, vanhusten ja vammaisten koti- ja laitoshoitoon, vammais- ja vanhuspalveluihin, mielenterveys- ja päihdehuoltoon sekä matalan kynnyksen palveluihin.
Suomi käyttää vanhuspalveluihin vähemmän kuin mikään muu Pohjoismaa. Vanhuspalveluissa on 1 miljardin euron vaje. Tämä johtuu pitkälti 1990- ja 2010-luvuilla tehdyistä säästöistä.
Vanhuspalveluihin pitäisi panostaa kunnissa selvästi nykyistä enemmän. Ainakin tuo 1 miljardin vaje pitäisi kuroa umpeen. Se vaatii, että valtio nostaa kunnille myöntämiensä valtionosuuksien tasoa. On tärkeää myös panostaa ennaltaehkäiseviin palveluihin, kuten kuntoutukseen. Kuntoutuksella voidaan estää monen ihmisen laitoshoidon tai palvelutaloasumisen tarve. Sillä myös ehkäistään ikäihmisten kaatumisia ja muita tapaturmia. On tärkeää, että kunnat tukevat järjestöjä sekä panostavat kuntoutukseen ja matalan kynnyksen apuun ja tukeen.
Paljon julkisuudessa puhutaan laitoshoidon ongelmista. Ja ihan syystä. Epäkohtia on huomattu olevan paljon, etenkin yksityisten hoiva- ja hoitopaikkojen toiminnassa. Haasteita on kuitenkin myös kotihoidossa- ja palveluissa. Laitoshoitoon, kotihoitoon- ja palveluihin pitäisi kunnissa panostaa nykyistä enemmän. Hoitajat ovat ihan liian kiireisiä. On tärkeää, ettei ketään jätetä heitteille, vaille tarvitsemaansa apua ja tukea. Huonokuntoista ihmistä ei pidä pitää kotona, vaan joskus laitos-, palvelutalo- tai hoivakotiasuminen on ihan paikallaan.
Olen samaa mieltä Kirkko ja kaupunki -lehdessä olevan tekstin kanssa. Se on seuraava: ”Vanhusten palveluja koskevassa lainsäädännössä on Vaaraman mukaan vältetty sitovia ohjeistuksia. Esimerkiksi vuonna 2013 voimaan astuneessa vanhuspalvelulaissa palvelutarpeen arviointia ja palvelusuunnitelmaa ei kytketty toisiinsa. Näin vanhuksille ei synny oikeutta tarvitsemiinsa palveluihin. Rahapulassaan kunnat ovat kilpailuttaneet vanhusten palveluita halpuus edellä. Ikäihmisten palveluita siirretään myös nettiin, vaikka suuri osa heistä ei käytä digitaalisia palveluita. Vaarama kiinnittää huomiota myös siihen, että vuonna 2016 kotihoidon kuluista katettiin asiakasmaksuilla yli 20 prosenttia, kun asiakasmaksujen keskimääräinen osuus sosiaali- ja terveyspalveluissa oli seitsemän prosenttia. Suositusten lähtökohtana on tilannekuva, jossa nykyiset palvelut ovat jo valtaosin hyviä ja ne toteutetaan lain hengen mukaisesti. Tosiasiassa Suomi on Vaaraman mukaan kaukana tilanteesta, jossa iäkkäiden palvelutarpeisiin kyettäisiin vastaamaan lain tarkoittamalla tavalla.”.
Laitoksissa elävien asemaa on parannettava ja ohjattava lisää resursseja vanhusten ja vammaisten koti- ja laitoshoitoon.
Laitoksissa, palveluteloissa tms. asuvien vanhusten hoitomaksut tulee kohtuullistaa ja yhdenmukaistaa. Nyt maksut ovat liian suuria ja riippuvat asukkaan kotikunnasta. Asukkaan omaan käyttöön tulee jäädä vähintään 300 €/kk. Hoitomaksun määrittelyssä tulee ottaa huomioon asukkaan kaikki sosiaali- ja terveyspalveluiden kulut, kuten asiakasmaksut, Kela-kyytien omavastuut ja lääke- ja hoitotarvikekulut.
Tarvitaan lisää resursseja ikäihmisten koti- ja laitoshoitoon. Kuten uutisissa on kerrottu, niin sekä koti- että laitoshoidossa on henkilökuntaa liian vähän ja henkilökunnan vaihtuvuus on suurta. Henkilökunta on jaksamisensa äärirajoilla. Tämä näkyy sekä työntekijöiden että asiakkaiden hyvinvoinnissa. Hoidon laatua pitää paljon parantaa selvästi. Tämä vaatii lisää henkilökuntaa. Lisää henkilökuntaa ei saada ilman, että alan työoloja sekä palkkausta parannetaan.
Laitos- ja palvelutaloasumiseen sitovat hoitajamitoitukset. Voitontavoittelu ei sovi hoivapalveluihin, ja se tulee kieltää. Koti ei aina ole se paras paikka elää. Ihmisellä pitää olla oikeus laitos-, hoivakoti- tai palvelutalopaikkaan, jos hän ei enää kotonaan pärjää. Joskus kotona eläminen voi olla turvaton ratkaisu. Tarvitaankin lisää palveluasumis- ja hoivakotipaikkoja. On myös syytä palkata lisää henkilökuntaa koti- ja laitoshoitoon sekä palvelutaloihin ja hoivakoteihin.
On taloudellisesti järkevää pitää huolta pitkäaikaishoidossa, kuten palvelutaloissa ja hoivakodeissa, elävien terveydestä, hyvinvoinnista ja toimintakyvystä. Mitä toimintakykyisempi ja terveempi asukas on, sitä vähemmän hän tarvitsee apua. On tärkeää, että palvelutalossa ja hoivakodissa asuvakin voi viettää mielekästä elämään. Hänellä tulee olla mm. oikeus asioida talon ulkopuolella, tavata sukulaisia ja ystäviä sekä harrastaa. Lisäksi on tärkeää, että laitoksissa, palvelutaloissa ja hoivakodeissa olisi sairauksien ennaltaehkäisyyn ja kuntoutukseen riittävästi aikaa ja resursseja. Tulee myös kiinnittää huomiota asukkaiden itsemääräämisoikeuteen. Ei saa olla niin, ettei asukkaalla ole lainkaan sananvaltaa siihen, mitä milloinkin tapahtuu. Olisi hyvä, jos asukkaat voisivat osallistua talon toiminnan suunnitteluun yhdessä työntekijöiden kanssa.
Kuntien on tuettava eläkeläisten yhteiskunnallista aktiivisuutta sekä kulttuurin, taiteiden ja liikunnan harrastamista
Ehdotan, että kunnat myöntävät kaikille alaikäisille, vammaisille sekä perusturvan varassa eläville alennuksen liikunta-, taide- ja kulttuuripalveluistaan ja joukkoliikenteen lipuista. Perusturvan varassa eläviä ovat mm. takuu- ja kansaneläkeläiset sekä työmarkkinatuen ja opintotuen saajat.
Edullisemmat harrastusmaksut ja julkisen liikenteen lippujen hinnat lisäisivät todennäköisesti perusturvan varassa elävien yhteiskunnallista aktiivisuutta ja rohkaisisivat mm. liikunnan, taiteiden ja kulttuurin harrastamiseen. Yhteiskunnan kulut vähenisivät, sillä esim. liikunnan, kulttuurin ja taiteiden harrastaminen vähentää syrjäytymistä sekä ehkäisee sairastumisia. Toimeentulotukea maksettaisiin vähemmän ja ihmiset käyttäisivät vähemmän Kela-kyytejä ja kuljetuspalveluja. Ihmiset myös olisivat terveempiä ja toimintakykyisempiä, ja tarvitsisivat vähemmän sosiaali- ja terveyspalveluja. Hyvinvointi kuuluu kaikille, pienituloisillekin.
Mitä terveempiä ja toimintakykyisempiä eläkeläiset ovat, sitä enemmän yhteiskunta säästää. Onkin tärkeää panostaa eläkeläisten kulttuuri- ja taideharrastuksiin, sairauksien ennaltaehkäisyyn sekä omaehtoiseen liikuntaan ja liikuntaryhmiin. Liikunta- ja kulttuuritilojen tulee olla esteettömiä.
Kuntien on syytä tukea eläkeläisten liikuntaharrastusta myöntämällä heille oikeus käydä maksutta kunnan uimahalleissa ja kuntosaleilla. On tärkeää myös rakentaa esteettömiä ulkoilualueita- ja paikkoja.
Omaishoitajuutta on tuettava ja arvostettava enemmän. Se on yhteiskunnallisesti arvokasta työtä.
Moni ikäihminen tekee yhteiskunnallisesti arvokasta työtä hoitamalla läheistään. Yhteiskunnan on arvioitu säästävän omaishoidon avulla yli 5 miljardia euroa vuodessa. Omaishoitajuuteen panostaminen onkin sekä inhimillisesti että taloudellisesti kannattavaa yhteiskunnalle.
Omaishoitajien asemaa kannattaa kohentaa selvästi. Heitä pitää arvostaa enemmän. Arvostuksen tulee näkyä myös rahassa. Kunnissa tulee korottaa omaishoidon tuen palkkioiden tasoa selvästi. Kaikki omaishoitajat eivät ole eläkkeellä. Jotkut omaishoitajat elävät pelkän omaishoidon palkkion varassa. On myös yhdenmukaistettava omaishoidon myöntämiskriteerit sekä tarjottava paremmat toimintaedellytykset omaishoitajien yhdistyksien toiminnalle.
Omaishoidettavan sijaishoidon tulee järjestyä sujuvasti omaishoitajan lakisääteisten vapaapäivien ajaksi. Kunnan tulee järjestää yhtä omaishoitajan vapaapäivää kohden sijaishoitoa 24 tuntia. Sijaishoitoa on siis järjestettävä koko vuorokaudeksi.
Erityistä huomiota on kiinnitettävä ns. sopimuksettomien, eli epävirallisten, omaishoitajien asemaan. He ovat niitä, jotka hoitavat omaisiaan, mutta eivät ole kunnan silmissä omaishoitajia. Sopimuksettomilla omaishoitajilla ei ole omaishoidon palkkioon, vapaapäiviin, ja muihin kunnan omaishoitajille tarjoamiin tukiin.
Omaishoitajien jaksamisen tukeminen on todella tärkeää. Ehdotankin, että omaishoitajille myönnettään oikeus käydä maksutta kunnan kuntosaleilla ja uimahalleissa. Omaishoitajilla- ja hoidettavilla pitää olla oikeus vuosittaisiin terveys- ja hyvinvointitarkastuksiin.
Olen eläkeläisten asialla, onhan itselläni kokemusta eläkeläisen arjesta.
Olen ollut työkyvyttömyyseläkkeellä lähes 10 vuotta. Liikun pyörätuolilla. Ikää enemmän eläkeläisen hyvinvointiin vaikuttavat hänen saamansa eläkkeen suuruus sekä hänen terveytensä ja toimintakykynsä. Olin ollut myös äitini sopimukseton omaishoitaja useamman vuoden ajan ja puolisonikin liikkuu pyörätuolilla. Minulla on siis kokemusta köyhän, eläkeläisen, vammaisen, pitkäaikaissairaan ja omaishoitajan arjesta.
Olen yhteiskunnallisesti aktiivinen, ja minulla on aikaa ja energiaa olla mukana kuntapolitiikassa. Olen vammaisaktivisti, Länsi-Vantaan Vasemmiston puheenjohtaja, Vasemmiston vammaispoliittisen työryhmän puheenjohtaja, Vantaan sote-lautakunnan varajäsen, Vasemmiston puoluevaltuustossa, Hetan valtuustossa, Uudenmaan piirihallituksessa ja Vantaan VAS kunnallistoimikunnassa. Olen myös mukana erilaisissa potilasjärjestöissä. Olen toiminut 20 vuoden ajan kolmen eri harvinaisen yhdistyksen hallituksissa (Turner-, HAE- ja Harso -yhdistykset). Toimin 7 vuoden ajan Turner-yhdistyksen puheenjohtajana.
HYVÄÄ VAPUN ODOTUSTA KAIKILLE! Hyvinvointi kuuluu kaikille -myös eläkeläisille. Viisas kunta arvostaa eläkeläisiä ja ikäihmisiä! Heillä on paljon kokemusta ja tietoa.
Lisätietoa ja lähteitä:
https://www.kela.fi/-/yha-useampi-saa-takuuelaketta
https://elamassa.fi/elakkeella/masennus-vei-saulin-tyokyvyttomyyselakkeelle-haaveissa-on-yha-tyoelam
https://www.kela.fi/takuuelake
https://www.kela.fi/kansanelake
https://www.kela.fi/tyokyvyttomyyselake-ja-kuntoutustuki
https://www.kela.fi/sairauspaivaraha
https://www.vantaansanomat.fi/paikalliset/4105486
#Eläkeläiset, #Vanhukset, #Ikäihmiset, #Iäkkäät, #Työkyvyttömyyseläkeläiset, #Asiakasmaksut, #SosiaaliJaTerveysPalvelut, #Vantaa, #Kuntavaalit2021, #Elina2021