Monet kunnat ovat vaikeiden valintojen edessä niiden rimpuillessa irti muuttotappiokuntastatuksestaan. Tilanteen tekee erityisen haastavaksi se, että negatiivisuuden kierre on kuin kuristajakäärmeen ote. Mitä päättäväisemmin yrität otteesta kiemurrella irti, sitä suuremmissa ongelmissa olet. Ilmassa onkin jo epätoivon merkkejä. Miten houkutella väkeä kun samanaikaisesti tulisi karsia menoja, heikentää palveluita ja pitää yllä tiukkaa budjettikuria kuluvasta vuodesta seuraavaan?

Suomessa on käynnissä ennenkokematon väestörakenteellinen murros. Väestö ikääntyy, syntyvyys laskee ja kaupungistuminen kiihtyy. Kaikki kunnat kilpailevat perheistä ja perheellisiksi haaveilevista. Voittamisen strategiat vaikuttavat kaikilla olevan puheiden perusteella samat. Asumista tulee monipuolistaa, rakentamisen joustavuutta lisätä, yrittämisen edellytyksiä vahvistaa, teollisuusinvestointeja kasvattaa ja kunnan palvelukokonaisuutta hioa käyttäjien tarpeita kuunnellen. Samalla myös kuntien tulee profiloitua uusilla tavoilla ja tehdä imagoaan tunnetuksi.

Kuntien välisessä kilpailussa osalle lankeaa häviäjän rooli ja voittajiksi selviytyvät suurimmalla varmuudella ne, jotka osaavat luoda itselleen parhaan mahdollisen strategian keskittymättä liiaksi siihen, mitä muut tekevät. Kunnan menestymisessä ratkaisee oikeanlainen proaktiivisuus. Kuntapäättäjien on osattava nähdä pidemmälle tulevaisuuteen ja oltava ratkaisuissaan rohkeita. Tämä taas edellyttää monen mikro- ja makrotekijän hallintaa. Pienet, yksittäisesti mitättömiltä vaikuttavat asiat on osattava nähdä osana isoja kokonaisuuksia. Tätä kompetenssia kuntapäättäjillä ei kuitenkaan useinkaan ole, vaan päätökset perustuvat lyhytnäköisiin ja summittaisiin maallikkoarvioihin, joiden taustalla ovat valitettavan usein myös tunteet tarjotun asiantuntijatiedon sijaan .

Tutkija ja paljon tulevaisuudesta kirjoittanut Yuval Noah Harari neuvoi taannoin nuoria olemaan luottamatta liikaa aikuisiin. He tarkoittavat hyvää, mutta eivät pysy kärryillä siitä, mihin maailma on menossa. Kuntien ja valtion tasapainoisen ja eteenpäin katsovan kehittämisen kannalta olisi ensiarvoisen tärkeää laajentaa tarkkaavaisuutta läheltä kauas. Päättäjänä minunkin on seurattava herkeämättä sitä, millaisia laineita kaukana horisontissa kerääntyy, jotta osaan varautua ja sopeutua muutoksiin aaltojen iskeytyessä voimalla rantaan.

Tulevaisuudentutkija Risto Linturi on todennut maailman muuttuvan jo seuraavan 20 vuoden aikana niin radikaalisti, että kyseessä on jo ns. paradigma-tason muutos, toisin sanoen muutos, joka muuttaa koko pelisäännöt esimerkiksi ruoan ja ruuantuotannon, terveydenhuollon, kaupan, rakentamisen ja viihteen osalta. ”Kyse ei ole pelkästään teknologian muutoksesta, vaan teknologian ja yhteiskunnan kehitys tapahtuvat toisistaan riippuvaisina. Teknologian rinnalla muuttuvat myös yhteiskunnalliset ja sosiaaliset rakenteet ja sääntely, liiketoimintalogiikat sekä elämäntavat ja kulttuurit.” (YLE, 18.4.2018.) Hyvin usein minulla on se tunne, etteivät ihmiset valtion saati kuntien eri tasoilla ole sisäistäneet tätä muutosta tai vakavoituneet pohtimaan, mitä se aidon oikeasti tarkoittaa. Tämä pohdinta on kuitenkin uskoakseni myös yhteydessä siihen, miten kuntien nykyiset haasteet onnistutaan kääntämään voitoksi.

Kunnissa tulisi lakata vilkuilemasta peräpeiliin ja uskomasta siihen, että käsillä olevat ongelmat ratkeavat tutuilla resepteillä. Totuus on, että monet kuntien haasteista ovat ennen kokemattomia, ja niiden taklaaminen edellyttää totutusta poikkeavia taktiikoita. Ensimmäiseksi on osattava luopua pinttyneistä ajattelu- ja toimintamalleista. Toiseksi on kyettävä näkemään haasteet niiden oikeassa mittakaavassa; kaikkiin ongelmiin, joita kunnissa kohdataan, ei kunnilla itsellään ole ratkaisun avaimia. Kolmanneksi on siirrettävä tarkan näkemisen piste pitkälle tulevaisuuteen tähyileväksi: utopiat ovat toisille mahdollisuuksia, toisille naurettavuuksia.