Huhtasaari kohahdutti jälleen. Kyseinen insidentti osoitti, että koulun ja politiikan suhde on edelleen jännitteinen. Harva opettajakaan osaa riittävässä määrin tiedostaa opetustyönsä olevan yhteiskunnallista toimintaa, jota toteutetaan yhteiskunnallisessa instituutiossa. Tätä kautta se väistämättä asettuu myös osaksi politiikkaa ja poliittisen päätöksenteon taustalla vaikuttavia ideologioita. Tämän tekstin tarkoituksena ei ole antaa oikeutusta omien poliittisten pyrkimysten edistämiselle luokkahuoneessa, vaan nostaa keskusteluun tosiasia opetuksen väistämättömästä poliittisuudesta.

Aluksi hyvä lukija voit selata seuraavan kirjallisuuden professori Edward Saidin katkelman ja korvata sanan “tutkija” sanalla “opettaja”. Said kirjoittaa:

“Kukaan ei ole keksinyt keinoa irrottaa tutkija elävästä elämästä, vaan hänellä on aina jokin tietoinen tai tiedostamaton suhde johonkin luokkaan, ajatusmalleihin ja sosiaaliseen asemaan. Ylipäänsä hän on aina yhteiskunnan jäsen. Tämä kaikki vaikuttaa tutkijan työhön.”

Opettajan työ on yhteiskunnallista toimintaa, joka ei ole taloudellisesti, sosiaalisesti tai kulttuurisesti neutraalia vaan poliittista, ideologista ja arvolatautunutta — aina ja poikkeuksetta (Fornaciari & Männistö, 2015). Koulun ja opettamisen monitahoista yhteiskuntasuhdetta ei kuitenkaan haluta julkisesti eksplikoida. Nekään opettajat, jotka asian paremmin tiedostavat eivät halua siitä puhua. On helpompi olla hiljaa kuin joutua silmätikuksi tai omien opettajakollegojen vieroksumaksi. Valtaosa opettajista kuvittelee edelleen opettajan roolin olevan vain tiedonvälittäjä, joka Comeniuksen valan antaessaan vapautuu työnsä poliittisuudesta tai sen yhteiskunnallisesta vastuullisuudesta.

Koulun ja opettamisen yhteiskuntasuhteesta ei uskalleta julkisesti puhua, vaan aiheesta vaietaan tai sitä hyssytellään. Huhtasaaren hyökkäys opettajia ja heidän opiskelijoidensa ilmaisunvapautta vastaan nosti esiin tarpeen keskustella avoimemmin ja suoremmin mitä opettajuus oikeastaan tarkoittaa ja mihin se velvoittaa. On selvää, että opettajalla on huomattavaa vaikutusvaltaa ja muutosvoimaa. Opetus rakentuu yhteiskunnan määrittämille sisältötavoitteille ja arvoille, jotka on kirjoitettu auki voimassa oleviin opetussuunnitelmiin. Opettajan suhde opetussuunnitelmiin on kuitenkin sekin kaikkea muuta kuin ristiriidaton. Samalla kun opettajan tulisi olla uskollinen opetussuunnitelmille tulisi hänessä myös näkyä “halu kriittisesti arvioida koulumaailman ja yhteiskunnan näkymättömiksi jääneitä rakenteita ja arvoja sekä pyrkiä herättämään sama halu myös oppilaissaan” (Syrjäläinen ym. 2006).

Opettajan tulisi olla ensisijaisesti kriittinen intellektuelli, joka pyrkii arvioimaan ja tarvittaessa muokkaamaan opetuksen sisältöjä sen sijaan, että vain välittäisi valmiita tietoja. Ideaan kuuluu optimistisuus, emansipatorisuus ja reformistinen suhtautuminen kasvatuskäytäntöihin. (Fornaciari & Männistö, 2015.) Opettajien intellektuaalista vastuuta edeltää tietoisuus ja hyväksyntä oman työnsä poliittisesta luonteesta. Hyvästä pyrkimyksestään huolimatta opettaja ei ole eikä voi kenties milloinkaan olla epäpoliittinen, sillä hän on yhteiskunnallinen toimija, halusipa sitä tai ei. Opettajan työ edellyttää siihen liittyvien poliittisten taustatekijöiden ymmärtämistä. Se vaatii esimerkiksi opetussuunnitelmien ja opettajia itseään konkreettisesti koskevien päätösten poliittisuuden tunnistamista ja tunnustamista (Aittola & Suoranta 2001; Brookfield 2005).

Huhtasaari nosti esiin poliittisen indoktrinoinnin olevan kouluissa kiellettyä. Tämä onkin totta ja hyvä opettaja tietää sen. Pelkkä vaatimus opetuksen arvoneutraaliudesta ei kuitenkaan tee koulusta tai opetuksesta epäpoliittista. Opettajat ympäri Suomen ylläpitävät säännönmukaisesti esimerkiksi sellaista kasvatus- ja opetusjärjestelmää, jonka mukaan ylenmääräinen hedonistinen halu ja ylikulutus ovat elämään luonnollisesti kuuluvia asioita (Värri, 2018). Tämä asia olisi Huhtasaaren mielensapahoittamista huomattavasti isompi asia läpivalaista ja purkaa.

Opiskelijat saavat siis edelleen halutessaan tehdä poliittista satiiria ja luoda poliittisia pilakuvia. Ja opettajan tehtävä on kannustaa heitä siihen.