Äärioikeistolaiset ryhmät järjestävät itsenäisyyspäivänä toisen kerran 612-soihtukulkueen. Kulkue on näennäisen neutraali: ainoa sallittu poliittinen tunnus on Suomen lippu.

Tapahtuman tarkoitus on yhdistää suomalaista äärioikeistoa ja tuoda sitä lähemmäksi valtavirtaa.

Viime vuonna uusnatsien Suomen Vastarintaliike mainosti kulkuetta. Liikkeen aktiivit osallistuivat tapahtumaan järjestysmiehinä. Tapahtumaa markkinoitiin muutenkin natsipiireissä, kuten Mustan Sydän -sivustolla, ja äärioikeistolaisilla alustoilla, kuten Hommaforumilla. Myös Suomen Sisu mainosti tapahtumaa.

Kulkueen pääpuhuja oli väkivaltaisista ja naisvihamielisistä kirjoituksistaan sekä natsien kanssa poseeraamisesta kuuluisaksi tullut Timo Hännikäinen.

Tänä vuonna vastamielenosoittajat ovat ilmoittaneet estävänsä kulkueen. Vapaus pelissä -vastatapahtumaa mainostetaan Angry Birds -teemalla.

Ilta-Sanomat ehti jo uutisoida, että “anarkistit ottavat kohteekseen ihmiset”. Timo Soini on ennustanut itsenäisyyspäiväksi “rappurallin lentämistä ikkunasta sisään”.


Itsenäisyyspäivässä onkin
helppo nähdä katastrofin ainekset. Kysyin tätä kirjoitusta varten kommentteja neljältä henkilöltä, jotka ovat toimineet autonomisissa ja anarkistisissa liikkeissä ja/tai tutkineet niitä läheltä.

Yksi heistä katsoi, että vastamielenosoitus on hyvä idea, koska jotain on tehtävä ja militantti äärioikeisto on pysäytettävä keinolla millä hyvänsä. Toinen ennakoi “typerää itsenäisyyspäivän rähinää”. Kolmas sanoi, että vaikuttaa ongelmalliselta, mutta katsotaan onko tapahtuma vielä pelastettavissa.

Neljäs kieltäytyi arvostelemasta vastamielenosoitusta julkisesti ja kielsi minua siteeraamasta häntä edes nimettömästi. Hän arvioi, että itsenäisyyspäivästä on poliisin puolelta tulossa “Smash Asem kakkonen”.

Minua varoitettiin kirjoittamasta tapahtumasta etukäteen, koska rakennan kuitenkin tulevaa spektaakkelia ja annan välineitä poliisin käsiin. Kirjoittamalla etukäteen rakennan myös asemaa, jossa voin kehuskella jälkikäteen, että “mitäs minä sanoin, katsokaa fiksua ulkopuolista toimittajaa”.


Syyskuun 2006
Smash Asem -mielenosoituksen ennakkoviestinnässä järjestäjät puhuivat “tuovansa hieman epäjärjestystä Helsingin kaduille”. Saman vuoden vappuaattona EuroMayDay-mielenosoituksessa oli hajotettu Helsingin liikekeskustaa, ja elokuun Katutaiteiden yön mielenosoituksessa kärsi Kampin ostoskeskus.

Tässä yhteydessä poliisi koki Smash Asemin nimen, retoriikan ja järjestäjät niin uhkaaviksi, että se päätti murskata mielenosoituksen. Tapahtumasta tuli Smash “Smash Asem”.

Mielenosoitus oli erikoinen kokemus. Pelkästään istumalla Postitalon portailla päädyin kuvana City-lehteen ja lukion sosiaalipsykologian oppikirjaan (tehtävä kuului: “Minkälaisia arvojen, asenteiden ja ideologioiden vastakkainasetteluja kuvassa tulee esille?”).

Sadat ihmiset tykittivät kameroillaan joka suuntaan ja etsivät mellakkaa.

Mellakkaa ei juuri ollut. Muutama pullo ja maalipussi lensi päin poliisimuureja. Yhden kerran joukko käsikynkkää kulkevia mustablokkilaisia yritti murtautua ulos motista. Muilta osin kyseessä oli poliisin voimannäyttö. Mukana mielenosoituksen tukahduttamisessa olivat pamppujen, mellakkakilpien ja pidätysbussien lisäksi myös rajavartiolaitos ja tarkka-ampujat.


Joidenkin mielenosoittajien
 uhriutumista oli silti vaikea ymmärtää.

Jos mielenosoituskutsussa uhotaan epäjärjestyksen tuomisella kaduille eikä neuvotteluyhteyttä poliisiin pidetä auki, mitä muuta poliisilta voi sen toimintatavan tuntien odottaa kuin hyökkäystä?

Vapaus pelissä -tapahtuman kutsu herättää samoja ajatuksia. Jos mielenosoituskutsussa uhotaan ritsoilla, munien heittelyllä ja häirinnällä, mitä muuta medialta voi odottaa kuin pelottelua ja kauhistelua?

Konfliktin hakeminen ja konfrontaatio poliisin ja median kanssa – mikäs siinä, jos ne ovat yhteisesti sovittuja päämääriä. Mutta silloin ei kannata hämmästyä sitä, että poliisi on töykeä ja media ilkeilee, koska niin ne toimivat.

Poliisi käyttää kaikki mahdolliset verukkeet kontrolloidakseen mielenosoituksia. Jos mielenosoituskutsussa on kohta, johon voi tarttua, poliisi tarttuu siihen.

Media taas ei ajattele. Toimittajat toimivat kuin nappia painamalla. Jos journalisti haistaa aktivistin verta, se jolkottaa paikalle äyskäröimään sitä janoisalle yleisölle, joka odottaa paheksuntapanokset piipussa.

Poliisin ja median toimintatapojen tunteminen ei tietenkään tarkoita, että poliisin toimet olisivat hyväksyttävissä tai että Suomessa tehtäisiin hyvää mielenosoitusjournalismia. Mutta kyllä tällaisten mekanismien pitäisi vähitellen olla tiedossa.


Vapaus pelissä
-vastamielenosoituksen kutsun ensimmäinen virke kuuluu: “Ritsat valmiina, munat korissa, tähtäin asetettu – on aika suuttua!”

Kutsun mukaan “natsisiat” aikovat marssia Helsingissä. Mielenosoittajat haluavat “lingota ritsalla sikojen rakennelmat”, “murtaa rivit” ja “lannistaa sikojen jatkosuunnitelmat”.

612 kulkue koostuu kutsun mukaan “Timo Hännikäisen johtamista sioista”. Mielenosoittajat pyytävät ihmisiä “häiritsemään sikojen marssia” ja “pysäyttämään natsisikojen soihtumarssin”.

Sika mainitaan kutsussa kuusi kertaa. Natsisika mainitaan kahdesti. Puuttuu vain poliisin haukkuminen natsiksi ja siaksi.

Kutsu on abstrakti. Tekstin mukaan 612-kulkue on “uhka kaikille ihmisyyttä rakastaville”. Toisaalta haetaan epämääräisesti luokka-, sukupuoli- ja “rotuerottelu”näkökulmaa. Rasismia ei kuitenkaan mainita.

Mielenosoituksen viestinnässä käytetään sanastoa, jota antifasistisen skenen ulkopuolinen ihminen ei välttämättä ymmärrä, kun taas 612-järjestäjät tekevät kaikkensa käyttääkseen juuri sellaista kieltä, jota kaikki ymmärtävät.

Mielenosoittajat yrittävät vedota Angry Birds -estetiikkaan. Se olisi toiminut viisi vuotta sitten. Nyt se tuntuu väljähtäneeltä.

Poliisille kutsu voi antaa oikeutuksen estää tapahtuma. Medialle kutsu antaa ainekset revitellä uhkaavilla anarkisteilla. Äärioikeiston kulkueelle kutsu antaa mahdollisuuden näyttäytyä hiljaisena rauhaa rakastavana muistokulkueena.

612:hta vastaan on vaikea käydä suoraan, koska tapahtuma yrittää omia isänmaallisina pidettyjä symboleja ja ottaa etäisyyttä fasistisiksi tulkittaviin lausumiin.

Natseille, uusfasisteille ja muille itseään kainosti “kansallismielisiksi” nimittäville olisi – ainakin heidän omasta näkökulmastaan – voitto, jos kulkueeseen eksyisi niin sanottuja tavallisia ihmisiä, ja media sitten näyttäisi, kuinka vastamielenosoittajat häiritsevät näitä.


Ehkä poliisi
ei onnistu pysäyttämään vastamielenosoittajia.

Poliisi epäonnistui Tampereella itsenäisyyspäivänä 2013, jolloin mielenosoituskulkue hajotti ikkunoita kaupungin keskustassa. Hetken vaikutti siltä, että mielensoittajat olisivat pääsemässä linnan juhlien pitopaikkaan.

Vuosi sitten anarkistien Lähiöst linnaan -mielenosoitus sai rikkoa Helsingin liikekeskustaa vapaasti. Välillä poliisi luikki resuisia anarkisteja karkuun mellakkakilvet ojossa. Loppuillasta rutinoituneet mielenosoittajat olivat haihtuneet turvaan samalla kun poliisi otti kiinni humalaisia lähiönuoria. Poliisi mokasi myös mielenosoituksen rikostutkinnan.

“Parhaassa” tapauksessa tämän vuoden itsenäisyyspäivästä tulee sellainen kaaos, että poliisi käytännössä hajottaa sekä 612-marssin että vastamielenosoituksen. Silloin mielenosoittajat saavat tavoitteensa läpi poliisin välityksellä.


Mielenosoitusten dynamiikat
ovat siitä erikoisia, että tämäkin kirjoitus osallistuu siihen, millainen tapahtumasta tehdään.

Esimerkiksi poliisi voi “uhka-arviossaan” vedota tällaiseen spekulaatioon ja menneisiin kokemuksiin perustuvaan tekstiin. Uhka-arviolla voi sitten perustella kovia otteita, kiinniottoja, mielenosoittajien saartamista ja heidän reppujensa tutkimista. Ei olisi ensimmäinen kerta.

Tekstin luonnostelemisen jälkeen pyysin kommentteja ihmisiltä, joiden mielestä äärioikeisto on tärkeä pysäyttää kadulla. Kommentit jakautuivat kahtia.

Osa ihmetteli, miksi kirjoitan tällaista. Pitäisi olla solidaarinen antifasisteja kohtaan eikä arvostella mielenosoitusta etukäteen. Lisäksi arveltiin, että poliisi tosiaankin hyväksikäyttää tällaisia tekstejä.

Toiset taas sanoivat, että he jakavat kritiikkini, mutta eivät ole kehdanneet sanoa mitään julkisesti, koska vastamielenosoituksella on kuitenkin hyvä tavoite.

Reaktiot herättävät kysymyksen siitä, saako mitään sanoa ilman, että “antaa aseita vastustajien käsiin”. Jos äärioikeiston vastustajat sensuroivat itseään solidaarisuuden vuoksi, se voi johtaa siihen, että käytännössä äärioikeiston vastaisen toiminnan kriteerit jäävät mataliksi.

Eräs kommentoija kirjoitti:

Radikaalipiireissä käytetään ylikorostettua mielikuvaa radikaalien sisäisen keskustelun vaikutuksista muuhun keskusteluun retorisena aseena militanteimpien tahoilta.

Toinen kirjoitti:

Minkälainen poliittinen tulevaisuus on odotettavissa, jos äärioikeisto hallitsee viestinnän suvereenisti ja meidän puolen tyypit järjestävät tahattomasti farsseja? En usko, että järjestäjät ovat rakentamassa mitään rähinää. He eivät vain osaa viestiä.


Pyysin kommenttia
 myös Vapaus pelissä -tapahtuman järjestäjiltä. Sain kirjalliset kommentit kahdelta ihmiseltä. He korostivat puhuvansa omasta puolestaan ja yksittäisinä järjestäjinä.

Ensimmäisen kommentoijan mukaan poliisi antaa rasistien ja äärikansallismielisten marssia samalla, kun media lietsoo rasismia ja väkivaltaisia hyökkäyksiä siirtolaisia kohtaan sekä marginalisoi antirasisteja ja antifasisteja. Hänen mukaansa ainoa keino vastustaa soihtukulkuetta on tehdä se itse kaduilla.

“Äärioikeisto pelaa hallituksen pussiin ja kääntää työväenluokan taistelemaan keskenään sen sijaan, että se kävisi taistelua hallitsevaa ja omistavaa luokkaa vastaan”, kommentoija kirjoitti.

Hän korosti myös, että mielenosoitus yhdistetään mediassa aiempiin itsenäisyyspäiviin, jolloin on ollut anarkistien järjestämiä mielenosoituksia, mutta Vapaus pelissä -mielenosoitusta on järjestämässä moninainen porukka, eikä missään puhuta anarkismista.


Toinen kommentoija
lähetti pitemmän tekstin. Julkaisen kommentin lopuksi kommentoijan luvalla, koska se on monipuolinen tilannekartoitus äärioikeiston vastaisesta toiminnasta tänä syksynä. Olen editoinut kieltä kevyesti. Kirjoittaja halusi käyttää nimimerkkiä “Tamperelainen”.

Kommentti alkaa:Koko syksyn taantumuksen tuulet ovat vallanneet tilaa yhteiskunnassa, ja lakkosyksystä on tullut nationalistisen turvallisuuden teknokraattisen hallitsemisen syksy. Viimeiset vuodet ympäri Eurooppaa poliisi ja hallitsevat luokat ovat ajaneet vahvaa ääridiskurssia, jossa erilaiset protestiliikkeet ja ihmiset näytetään kaikki “yhtenä ja samana väkivaltaisena pahana”.

Tällä strategialla pyritään hajottamaan liikkeitä sisältä tekemällä erotteluita “hyvien ja pahojen” mielenosoittajien välillä. Esimerkiksi “meillä on unelma” -liberaalit menivät tähän ansaan totaalisesti, kun he koittivat olla hyviä kieltämällä jopa buuauksen uusfasistille rasismin vastaisessa mielenosoituksessa. Tätä on tosi vaikea vastustaa, koska ne, joilla on muutenkin vähän sosiaalisia ja kulttuurisia resursseja, ajautuvat entisestään marginaaliin, kun eivät voi puolustautua ja muut “hyväksyttäväksi haluavat” tahot kieltävät kaiken yhteistyön.

Yksi suomalaisen äärioikeiston tavoitteista on ollut päästä moraalisesti samalle viivalle vasemmistolaisten ja anarkististen toimijoiden kanssa. Esimerkiksi Suomen Sisu on puhunut haluavansa “oikeiston sadankomiteaksi” tai vastaavaan ry-asemaan, jossa he voisivat olla “laillisia”. Aiemmin äärioikeistolaiset ovat olleet marginaalissa ilman legitimiteettiä, mutta puhumalla “vasemmiston väkivallasta” ja “sananvapaudesta” he nostavat itsensä moraalisesti samalle viivalla.

Äärioikeisto pyrkii hyödyntämään valtamedian liberalismia oikeuttaakseen oman poliittisen järjestäytymisensä, joka uhkaa ennen kaikkea feministejä, vasemmistolaisia, anarkisteja, maahanmuuttajia, seksuaalivähemmistöjä yms. eikä niinkään “liberaaleja”, jotka ovat yhteiskunnallisesti etuoikeutetussa asemassa.

Antifasistisen liikkeen pitäisi kyllä laajentua, kuten tekstissäsi sanoit, mutta miten? Syksyn vastamielenosoitukset rajat kiinni -mielenosoituksille ovat osoittaneet, että vaikka kutsut olisivat kuinka liberaaleja, niin ihmisiä ei saavu paikalle juurikaan enempää kuin pari sataa.

Samaan aikaan poliisi valtamedian kautta ylläpitää kuvaa “väkivallasta ja vaarasta”. Kuvataan esimerkiksi, kun poliisi ottaa kiinni ihmisiä rasisminvastaisten iskulauseiden huutamisesta kadulla. Tällä pyritään osoittamaan, että poliisia tarvitaan ja että on akuutti uhka, vaikka mitään ei olisi tapahtunut, toisin sanoen pelottelemaan “tavikset” pois. Äärioikeisto julkaisee leikattuja videoklippejä ilman kontekstia ja spämmää näitä ns. helvetisti eri kommenttipalstoille ja toimittajille. Tämä on toiminut.

Tänä syksynä ei ole ollut yhtäkään vakavaa yhteenottoa ko. mielenosoituksissa, mutta silti poliisi ja valtamedia ovat luoneet vahvasti kuvaa “vakavasta väkivallan uhasta” ja jopa kehottaneet olemaan tulematta paikalle mielenosoituksiin. Tavallinen perjantai-ilta kaupungilla on huomattavasti väkivaltaisempi ja vaarallisempi kuin yksikään mielenosoitus on tähän asti ollut. Samaan aikaan mielenosoituksiin tietysti vaaditaan virallisia järjestäjiä, mikä taas altistaa oikeustoimille, jos joku yksittäinen henkilö tekee jotain poliisin mielestä lainvastaista.

Liberaalit, puolueiden nuorisojärjestöt, rasismin vastaiset yhdistykset tai yksityishenkilöt eivät ole järjestäneet yhtäkään vastamielenosoitusta tai vastaavaa lukuun ottamatta “Meillä on unelma”-mielenosoituksia, jonne kutsuttiin Helsingissä esimerkiksi Hommafoorumin perustaja Turkkila puhumaan.

Rasismin ja fasismin vastustaminen ei voi olla vain moralismia, jossa “omassa kuplassa” tullaan näyttämään, kuinka ikävää rasismi on. Rasismi on osaltaan materiaalinen yhteiskunnallinen valtasuhde, joka perustuu ajatukseen toiseudesta ja etnosentrisyydestä. Fasismi taas on poliittinen liike. Jos niihin haluaa puuttua, se vaatii muutakin kuin sen toteamista, että “vastustan”.Kommentti päättyy.