Edellisessä postauksessani käsittelin Rasmus ry:n facebookissa toimivaa rasismin vastaista ryhmää, sekä jihadismitutkija Atte Kalevaa. Rasismin vastaisen viikon kunniaksi jatkan saman aiheen kimpussa, tosin henkilökohtaisesta näkökulmasta. Atte Kalevan mainitsen tässä tekstissä siksi, että hän nosti rasismin vastaisen ryhmän valtakunnalliseen tietoisuuteen nimeämällä 16 000 jäsenen ryhmän toiseksi ääripääksi, islamofiileiksi, militantiksi suvaitsevaistoksi, sekä ryhmän jäseniä militanteiksi antirasisteiksi. Määritelmät kuulostavat pahalta, etenkin asioista tietämättömän tolkun kansalaisen korvissa, joten siksi on syytä selittää ryhmän tarkoitusta ja sen toimintaa näin rivijäsenen näkökulmasta. En puutu Rasmus ry:n toimintaan yhdistyksenä, sillä en tiedä siitä mitään, vaan käsittelen tekstissäni yhdistyksen facebook-ryhmää, joka on ajan saatossa kasvanut aivan omaksi, erilliseksi, ilmiökseen.
Liityin ryhmään reilut kaksi vuotta sitten, seurailtuani ryhmän toimintaa jonkin aikaa sivusta. Tuolloin rasismikeskustelu kävi kuumana turvapaikanhakijoiden suuren määrän vuoksi ja sosiaalinen media näytti täyttyvän erilaisista rajoja kiinni vaativista joukkioista. Silminnähtävän rasistisen Rajat kiinni -ryhmän vetäjiä haastateltiin aamu-tv:ssä ja kukoistuksensa huipulla oleva MV -lehti rankaisi ahkerasti rasismin vastustajia vetämällä lokaan rivikansalaisia heidän julkituotujen mielipiteidensä tähden. Koin tuolloin vahvasti, että jokaisen olisi otettava asiaan kantaa ja valittava puolensa. Luin usein voimakkaasti kasvavan Rajat kiinni -ryhmän keskusteluja ihan henkilökohtaisistakin syistä: Oman poikani äiti on ulkomaalainen ja tunteita nostattivat etenkin ryhmässä natsien henkistä perintöä kunnioittavat määrittelyt ”oikeasta suomalaisuudesta”. Näin tuolloin, että Suomi oli menossa kohti hirveää tulevaisuutta, enkä ole edelleenkään vakuuttunut siitä etteikö näin olisi, vaikka raflaavin rasistinen huuto onkin ehkä vaimentunut, tai mikä pelottavampaa, muuttunut normaaliksi taustakohinaksi.
Rajat kiinni -väen taisteluväsymyksestä huolimatta, olemme yhteiskuntana siirtyneet huomattavasti enemmän äärioikealle. Nykyisen hallituksen toimesta turvapaikanhakijoiden oikeusturvaa on heikennetty ja Maahanmuuttovirasto alistettu poliittiseen ohjaukseen. Säilytämme lapsia vankiloissa ja palautamme perheitä olosuhteisiin, jotka aidosti oikeuttaisivat ihmisiä kansainväliseen suojeluun. Ihmisoikeudet on otettu häpeällisellä tavalla maksuvälineeksi kaupankäynnissä sisäpoliittisesta vallasta. Perussuomalaisten aktiivisen toiminnan tuloksena vihapuheen rajat ovat siirtyneet niin leveälle, ettei niitä enää oikeastaan ole; lähes kaikkea saa sanoa, omalla naamallaan, uhkausten ryydittämänä, eikä yleinen etu useinkaan edellytä sanomisten tutkimista oikeusasteissa. Emmekä ole tilanteessamme yksin, vaan koko maailma on ottanut harppauksen sellaiseen suuntaan, josta ei ole odotettavissa mitään hyvää kenellekään.
Rasismin vastaisesta Rasmuksen fb -ryhmästä on muodostunut minulle tärkeä. Vaikka Atte Kaleva seuraajineen nimesi ryhmän militantiksi suvaitsevaistoksi, on ryhmä myös rasistisen retoriikan suhteen huomattavan salliva. Tiedän lukuisia rodullistettuja, sekä periaatteellisia antirasisteja, jotka ovat jättäneet ryhmän sen rasistisen sisällön lannistamana. Ryhmä on näkyvyytensä vuoksi jatkuvien hyökkäysten kohteena, ja usein on niin, että ryhmään hakeutuvilla ihmisillä ei ole, presidenttiä lainatakseni, puhtaat jauhot pussissa. On yleistä, että ryhmään tullaan trollaamaan, jotta kirjoituksistaan ja siitä heränneestä keskustelusta saadaan näyttäviä kuvakaappauksia rasistisille foorumeille. Ryhmästä on tehty myös lukuisia kopioita, jotka näyttävät nimeä myöten alkuperäiseltä, mutta sisältävät yksinomaan rasistista sisältöä. Rasmus -ryhmän moderaattoreilla on valtava työ hallita ehkä arkaluontoisinta Suomessa käytävää keskustelunaihetta, eikä siitä taida kiitosta pahemmin herua.
Moderaattoreiden suuren työmäärän vuoksi ryhmä säätelee myös itse itseään. Koska kyse on monelle keskusteluihin osallistuvalle jäsenelle aidosti tärkeästä aiheesta, ei trollaamista, tai keskustelun tahallista sabotoimista katsota hyvällä. Ryhmässä pidempään olleet jäsenet ovat myös oppineet tunnistamaan äärioikeiston yleisesti käyttämän retoriikan, josta pohjimmiltaan johtui myös muutaman päivän takainen tulisieluinen keskustelu Atte Kalevan, hänen kirjastaan artikkelin kirjoittaneen toimittajan, sekä ryhmän välillä. Atte Kaleva ja toimittaja tulivat ryhmään puolustamaan näkemyksiään henkseleitä paukutellen ja unohtivat että kyse on ihmisistä, jotka tuntevat aihepiirin hyvin ja ovat joutuneet puolustamaan näkemyksiään toistuvasti jo vuosien ajan. Terävin kritiikki kohdistuikin Kalevan ja toimittajan käyttämiä termejä kohtaan, jotka olivat ryhmäläisten silmin äärimmäisen värittyneitä ja äärioikeistolaista retoriikkaa tukevia. Sen sijaan, että Kaleva ja toimittaja olisivat kunnioittaneet ryhmäläisten kokeneisuutta asiassa, he aloittivat väittelyn jota eivät voineet voittaa. Uskon, että jos menisin upseerikerholle jakamaan rauhanmerkkejä ja kutsumaan rentoutumassa olevia sotilaita ääritappajiksi, minua ei taputeltaisi päähän, vaan talutettaisiin tilanteesta nopeasti ulos.
Rasmus -ryhmässä käydään myös jatkuvaa sisäistä keskustelua siitä, millaisin pelisäännöin ryhmässä voi keskustella; joillekin hyvä käytös ja korrekti kieli on tärkeää, jotkut taas katsovat että keskustelun sisältö on muotoa tärkeämpää. Usein kuulee myös sanottavan, että keskustelun sävyn tulisi olla positiivisempi, sillä muuten vajoamme rasististen ryhmien tasolle. Olen kirjoittanut tästä jo aiemmin, mutta referoin tähän oman kantani: Rasismin vastaisen ryhmän ei tule pyrkiä olemaan muita parempi, vaan vastustaa rasismia. Rasisminvastustajan ei tarvitse käyttäytyä sen paremmin kuin muidenkaan. Joskus salonki- ja rakenteellinen rasismi tarvitsevat raaputtelua, jotta sisältö paljastuu. Rasismiin sisältyy olennaisesti valta, josta kukaan ei tietenkään luovu suosiolla; välillä tilanteen purkamiseksi on voitava käyttää myös tapakouluttajien paheksumaa retoriikkaa. Rasmus -ryhmän sisällä käytävä jatkuva keskustelu keskustelusta erottaa sen jo itsessään rasistisista ryhmistä. Se myös osoittaa, että mitään yksimielistä kuplaa ei ole olemassakaan.
Moni rasisminvastustaja ymmärtää, että olemme keskellä eräänlaista info-sotaa. On tahoja, jotka hyötyvät siitä, että heille saadaan luotua voimakkaalta näyttävä vihollinen. Rasmus -ryhmän mainetta on kasvatettu äärioikeiston piirissä, jotta oma toiminta saa lisää syitä olemassaololleen. Rasmusta on kutsuttu suomalaisvastaiseksi viharyhmäksi ja anarkistien pesäpaikaksi, sekä nyttemmin myös islamofiileiksi ja militantiksi suvaitsevaistoksi. Tällainen leimaaminen ei tuota hyötyä kuin äärioikeistolle tai leimaamisesta hyötyville tahoille. Rasmus -ryhmä ei ole mistään johdettu organisaatio, vaan koostuu yksittäisistä ihmisistä jotka haluavat vastustaa rasismia ja edistää ihmisoikeuksien toteutumista. Ryhmästä ei varmasti löydy sympatiaa terrorismille ja islamistiselle ääriajattelulle, enkä usko kenenkään vastustavan keskustelua aiheesta, jos se voidaan käydä ilman hommafoorumin luomaa keskustelukaavaketta ja termistöä. Silti, rasimin vastaisen ryhmän päätehtävä on rasimin vastustaminen ja tämä koskee myös terrorismista käytävää keskustelua. Rasisminvastustaja voi keskustella terrorismista niin kauan, kun siinä ei langeteta syyllisyyttä teoista ihmisille, jotka eivät ole syyllistyneet mihinkään. Rasisminvastustajan näkökulmasta on myös tarkkailtava sitä, viekö esim. terrorismista keskustelu suhteettoman suuren osan muusta ihmisoikeuksiin liittyvästä puheesta. Vaikka terrorismi on vakava asia, maailmassa riittää myös muita suuria ongelmia.
Rasisminvastustaja on aina hyvällä asialla. Rasismin vastustaminen ei tarkoita kuitenkaan sitä, että suljetaan silmät ongelmilta. Valitettavasti tilanne on ajautunut siihen, että maahanmuuttoon liittyvistä ongelmista keskustellaan pitkälti äärioikeiston luomalla retoriikalla, joka on hiljalleen ujuttautunut myös uskottavan median sanavarastoon. Tällöin keskustelutilanne on jo valmiiksi latautunut, eikä varsinaisesta aiheesta päästä keskustelemaan, sillä rasismin vastustamisen näkökulmasta rasististen termien käyttäminen on täysin poissuljettua. Ikävä kyllä tilanteesta hyötyy lopulta äärioikeisto, sillä heillä ei ole aitoa tarvetta keskustella maahanmuuton ongelmista, vaan käyttää niitä välineenä alempana pitämiensä ihmisryhmien sortamiseen. Tässä uskottavan median pitäisi olla hereillä ja nähdä, että rasisminvastustajien motiivit olla keskustelematta äärioikeiston kanssa eivät liity haluttomuuteen keskustella, tai silmien sulkemiseen ikäviltä asioilta, vaan siihen, että keskustelukumppani on ominut aiheen, siihen liittyvät säännöt, sekä keskustelusta tai keskustelemattomuudesta tehdyt tulkinnat itselleen. Liian usein näkee, että toimittajat eivät ole tehtäviensä tasalla, vaan toistavat äärioikeistolaiset tulkinnat sellaisenaan. Maahanmuutto aihepiirinä on niin herkkä, latautunut ja mutkikas, että laadukas journalismi vaatii syntyäkseen myös asiantuntevan journalistin. Atte Kalevan tapauksen yhteydessä toimittaja vähätteli termien merkitystä, mikä kuulostaa ammatikseen sanoja tuottavan ihmisen mielipiteenä omituiselta. Sanoilla ja niiden merkityksillä on väliä. Äärioikeiston luomasta sanastosta ei voi koskaan muodostua rasistien ja rasismin vastustajien yhteistä kieltä.
Mutta, miksi kuulun rasismin vastaiseen ryhmään? Henkilökohtaisten syiden lisäksi siksi, että ihmisten tulee ottaa kantaa ja rasimin vastainen ryhmä on minun kantani. Ei siksi, että se tekisi minusta paremman, tai siksi, että haluaisin saada silityksiä samanmielisiltä, vaan koska se tuntuu oikealta. Tuntuu oikealta olla heikomman puolella ja siitä rasismissa on pohjimmiltaan kysymys: Vallasta, jota käytetään muiden sortoon. Se ei vaan sovi minun pirtaani.