Sannamari Sala
”Minulla on psykologian tutkinto kotimaastani ja olen tehnyt töitä psykologina sosiaalityössä ennen Suomeen muuttoa useita vuosia. Suomessa kohtasin työnhaussa ongelman; tutkintoni ei ollut kelpoinen Suomessa. Kävin täydentämässä ja sain suomalaisen psykologian maisterin tutkinnon. Innostuin opiskelusta ja tein myös hallintotieteen maisteriopinnot. Mutta eipä siitä juuri hyötyä ollut koulutusta vastaavan työn saamisessa; työskentelen nyt kuudetta vuotta kerrossiivoojana hotellissa. Suomeen minut toi rakkaus. Ja sekin on sammunut. Yksinhuoltajana minulla ei ole muuta vaihtoehtoa. Jostain on pakko saada rahaa perheen elättämiseen.”
Vastaavia tarinoita kuulen työssäni lähes viikottain korkeasti koulutettujen, ammattitaitoisten maahanmuuttajanaisten kertomana. Suurin osa heitä on tullut töihin isoihin kansainvälisiin firmoihin ja yliopistoihin tai opiskelemaan. Irtisanomisen tai valmistumisen jälkeen heidän työllistymisensä on huomattavasti vaikeampaa kuin suomalaisen korkeasti koulutetun naisen. Työllistymisen suurimpana esteenä on suomen kieli ja puuttuvat verkostot. Kansainvälisissä työ- ja opiskeluympäristöissä puhutaan englantia, joten kymmenenkään vuoden jälkeen suomen kieli ei ole tarttunut päivittäiseen käyttöön. Kielen osaamattomuus estää myös verkostojen muodostumisen.
Mutta missä opiskella suomen kieltä tavoitteellisesti, kun lakiin kirjattujen kotoutumistoimenpiteiden aika on ohitettu vuosia sitten? Tavoitteellista kielenopiskelua ja etenkään ammatti- ja työkielen kursseja ei juuri ole tarjolla. Kielikurssien lisäksi tarvitaan myös erityistoimenpiteitä maahanmuuttajanaisten työllistämiseksi. Yksilöllistä työvalmennusta, asiakkaan tarpeiden ja toiveiden kartoittamista, tavoitteiden asettamista, verkostoitumista ja tsemppaamista. Tällä hetkellä näitä toimenpiteitä toteuttavat kolmannen sektorin tai kuntien hankkeet. Hyviä käytäntöjä ja malleja on kehitetty, mutta onko niitä otettu käyttöön?
Nämä toimenpiteet kuuluvat mielestäni kuntien ja te-toimistojen vastuulle. Hyvin usein törmään myös siihen, että te-toimistossa asiantuntijan vastaanotolla tarjotaan työllistymissuunnitelmaan opiskelua lähihoitajaksi tai muuta hoito- tai palvelualan koulutusta. Jos on työuransa tehnyt esimerkiksi kansainvälisen pankin ekonomistina, saattaa lähihoitajan opinnot äkkiseltään kuulostaa huonolta vitsiltä, yhtään vähättelemättä lähihoitajan ammattia. Kaikki maahanmuuttajanaiset eivät todellakaan halua opiskella hoitoalalle, vaan he haluavat koulutustaan vastaavaa työtä, siinä ammatissa, jota varten he ovat opiskelleet.
Kolmannen sektorin hyvä malli on Väestöliiton kehittämä Womento-työuramentorointi. Sen tavoitteena on hyvinvoinnin, osallisuuden, vuorovaikutuksen ja sosiaalisen kanssakäymisen vahvistaminen ja lisääminen sekä verkostojen rakentaminen. Womentossa mentorina toimii suomalainen koulutettu nainen ja aktorina saman koulutustaustan omaava maahanmuuttajanainen. Mentorointi perustuu vapaaehtoiseen, vapaamuotoiseen, mutta tavoitteelliseen kanssakäymiseen.
Aktorin ammatillinen identiteetti ja itsetunto sekä luottamus tulevaisuuteen vahvistuu. Mentori auttaa rakentamaan verkostoja ja voi toimia suosittelijana. Womentossa oleellista on myös suomen kieli ja nimenomaan ammatillisen kielitaidon syventäminen. Womento on myös kahdensuuntaista kotouttamista; kyse ei ole vain maahan muuttaneiden, vaan myös kantaväestön sopeutumisesta muuttuvaan yhteiskuntaan.
Womentoa on menestyksekkäästi toteutettu lähinnä pääkaupunkiseudulla. Ensi viikolla se alkaa myös Oulussa Oulun kaupungin ja Väestöliiton yhteistyönä. Halukkaita mentoreita ja aktoreita oli niin paljon, että saamme aloittaa toisen ryhmän myöhemmin tänä vuonna.
Omassa työssäni koen valtavaa onnistumisen tunnetta, kun saan sen puhelun; Hei Sanna, minä sain sen työpaikan!
On vaikea ymmärtää, miten Suomella on varaa jättää kaikkea tätä osaamista käyttämättä?
Sannamari Sala
Kirjoittaja on Vasemmistonaisten varapuhenainen ja työskentelee Oulun kaupungin monikulttuurikeskus Villa Victorissa Kielen taidot työllistymisen tukena- hankkeessa projektikoordinaattorina.