Yhteiskuntasopimuksesta on saatu väännettyä joidenkin kutsuma neuvotteluratkaisu. Minä kutsuisin sitä ennemmin pakkopaitapaperiksi. Tarkoitushan neuvottelijoilla oli hyvä, välttää pakkolait ja toisaalta pelastaa hallituksen kasvot. Tulos oli vaan täysin yksipuolinen.
Vuosien aikana neuvottelujen keskiössä olevien määrä on vähentynyt. Yhä enemmän on tullut neuvotteluihin johtajia, jotka haluavat itse pitää kaikki narut joka tilanteessa käsissään. Tästä on syntynyt epämääräisiä neuvottelutuloksia ja jälkeenpäin kiistojakin. Tästä yhtenä esimerkkinä kolmen koulutusvapaapäivän sopimus, joka johti neuvottelijoiden vaihtamiseen sekä myöhemmin sopimuksen purkautumiseen. Nyt julkaistussa paperissa on hyvin monta epämääräistä, huonosti tulkittavaa kohtaa jotka kertovat siitä, että taustajoukoissa ei ole ollut riittävästi asiantuntijavoimaa tai sitten heitä ei ole kuunneltu.
Itse paperi on selvä tulonsiirtopaperi työntekijöiltä työnantajille, mikä on historiallinen käänne ammattiliittojen historiassa. Paperissa ei ole mitään velvoitteita yrityksille käyttää näitä tulonsiirtoja investointeihin tai työllistämiseen vaan tulonsiirrot voi vaikka jakaa omistajille suurempina voittoina, ilman että kukaan siihen puuttuisi.
Paperissa on isoja osia, jossa tavoite on määritelty työnantajamyönteiseksi ja sitten roskat lakaistu liittopöydissä puhdistettaviksi. Kokemuksesta tiedän millaista se vääntö ilman työtaistelukorttia on. Siellä isoveli valvoo mitä sovitaan ja mitä ei. Isoveljenä tässä tarkoitan keskusjärjestöjä, joista EK valvoo jäsenliittojaan ottamaan palkansaajilta kaiken irti.
Se yksi pieni myönteinen kohta, muutosturvakin oli vesitetty. Kun hallitus esityksessään lähtee muutosturvan ulottamisesta yli 20 työntekijän yrityksiin, niin miksi sitä tähän esitykseen piti nostaa 30:n? Tämä merkitsee sitä, että iso osa palvelualojen työpaikoista putoaa rajamuutoksen takia tämänkin pienen parannuksen ulkopuolelle.
Aivan eri tavoin minua olisi rauhoittanut mikäli sopimuksessa olisi ollut kohta, jossa näistä vaikeista vuosista voitolliseen tulokseen päätyvät yritykset olisi velvoitettu korvaamaan nyt tekeillä olevat tulonsiirrot takaisin työntekijöilleen. Sillä olisi osoitettu, että työntekijäkin on ihminen.
Henkilökohtaisesti olen punninnut pakkolait ja pakkopaitasopimuksen laajemminkin keskenään. Ammattiyhdistysliike on perustettu ajamaan ja kehittämään jäsentensä työ- ja elinoloja. Minun valintani olisi sanoa ei pakkopaitasopimukselle. Taistelisin kaikin lain antamin keinoin pakkolakeja vastaan. Jos ne kuitenkin maan hallituksen toimesta vietäisiin läpi, niin palkansaajille jäisi selkeä kuva siitä mikä on ammattiliiton tarkoitus ja tavoitteet. Edistää ja kehittää.