Suomen Kuvalehden päätoimittaja, pastori Tapani Ruokanen ilmestyi ihmiskunnalle parisenkymmentä minuuttia vaille yhdeltä iltapäivällä perjantaina 29. marraskuuta, menneen kirkkovuoden toiseksi viimeisenä päivänä.

Kipparoimansa aikakauslehden kunniakkaita perinteitä noudattaen päätoimittaja kutsuu Twitter-päivitystä – tweettiä  – viskutukseksi. Kukaties Ruokanen yrittää istuttaa pohjoissuomalaisen murresanan kirotun vierastermin sijalle. Aivan niin kuin 85 vuotta sitten, jolloin Suomen Kuvalehti onnistui syöttämään Suomen kansalle reklaamin käännökseksi sanan ”mainos”.

Huomattavaa on myös Tapani Ruokasen someuskottava ortografia: Twitter-neitsyys meni puoliksi englannin kielellä pienin kirjaimin ilman virkkeen päättävää pistettä.

Kun pato murtui, viskutustsunami pyyhkäisi yli koko Twitter-yleisön. Ennen kuin uusi kirkkovuosi ehti alkaa, Ruokanen oli tehnyt viisi päivitystä.

Twiiteissään Ruokanen viljelee maneereitaan. 140 merkissä toistuvat lakonisuus, latteus, opettajamaisuus. Kaikki tuttuja muun muassa Suomen Kuvalehden pääkirjoitussivun PS.-loppulauseesta.

Ruokanen ei näet sivalla sanan säilällä, vaan sijoittaa läpimärän tiskirätin huolellisesti lukijan naamalle. Hän rakentaa aforisminsa aina samalla kaavalla. Alun toteavaa lausetta tai uutista seuraa välimerkki ja opetus, joka on aina joko kiitoksen tai varoituksen muodossa. Tällaista PS.-viisautta kutsuttakoon kuvalehtimäisen sanansepityksen hengessä ruokasmiksi.

Keskimääräinen ruokasmi voisi mennä vaikkapa tähän tapaan:

Pääministeri jutteli Venäjän presidentin kanssa tasavertaisena. Suomettumisen aika on ohi – kansalaiset osaavat ajatella itsekin.

Tekaistun esimerkin kaltaisia viskutuksia onkin viljalti päätoimittajan syötevirrassa:

Ahkerasti twiitannut Ruokanen ehätti myös joulun alla mukaan ensimmäiseen somekohuunsa. Kapellimestari Atso Almila närkästyi siitä, että päätoimittaja jakaa Twitterissä linkkejä Kuvalehden maksullisiin digisisältöihin. Päätoimittaja ei ymmärtänyt tuohtumusta, maksavathan klassisen musiikin konsertitkin. Vieläpä paljon enemmän kuin lehtijutut.

Kohuksi keskustelu muuttui, kun Almila sai toimituspäällikkö Jari Lindholmilta osittain englanninkieliset haistattelut nenälleen:

Valitettavasti hyvin alkanut #someraivo hiipui, kun päätoimittaja pahoitteli asiaa. Myrsky vesilasissa laantui pelkäksi liplatukseksi.

Kulunut joulukuu on kaikkine juonenkäänteineen osoittanut, että Tapani Ruokanen on kotiutunut vain muutamassa viikossa sosiaaliseen mediaan kuin aito diginatiivi. Kiitollinen kansa pääsee näin lehteä tilaamatta osalliseksi päätoimittajan rakastetuista ruokasmeista. Jokainen viskutus on kuin olisi perjantai ja luukusta kolahtaisi uusi Suomen Kuvalehti tuttuine PS.-merkintöineen.

Enää odotetaan, että päätoimittaja oppii sirottelemaan päivityksiinsä hashtageja. Ainoa este taitaa olla, ettei niille ole keksitty vielä jotain suomenkielistä murreilmaisua.