immonen

Olli Immonen vihaa suomalaisia. Hän vainoaa kaikilla käytettävissä olevilla keinoilla pienituloisia lähimmäisiään vain sillä perusteella, että he asuvat paikkakunnalla, josta hän ei pidä, tai ansaitsevat kapean leipänsä laillisesti ammatista, jota hän ei hyväksy. Hän on ajatuspoliisi, joka kieltäisi eriävät mielipiteet siinä missä tosiasiatkin, jos voisi. Immonen on Suomen törkein elitisti.

Oululaispoliitikon toiminnan irstautta kasvattaa roimasti se totuus, että Immonen itse on hyväpalkkainen poliittinen broileri, jonka tase Suomen valtion kannalta – Perussuomalaisten teettämän tutkimuksen perusteella ­– on raskaasti miinusmerkkinen. Immonen ei ole aikuisen elämänsä aikana ennättänyt edes aloittaa hyvinvointivaltiolta saamiensa etujen takaisinmaksua ennen siirtymistään vieläkin muhkeammille kansanedustajapalkkioille.

Ajattelukykyiselle ihmiselle koulutustasoon katsomatta tuottaa tuskaa yrittää suhtautua Immosen loputtoman pitkiin, kauttaaltaan vainoharhaisiin vuodatuksiin ikään kuin punnittuja tosiasiaväittämiä sisältäminä poliittisina avauksina. Kaikesta näkee, että Immosen käsitys todellisuudesta on niin pahasti vääristynyt, ettei mitään yhteistä keskustelurajapintaa kansan enemmistön kanssa enää ole. Kaikki mitä Olli Immonen kirjoittaa ”punavihreästä kuplasta” kertoo oikeasti hänestä itsestään.

Eivätkö nämä Immoselta poimitut lainaukset sovi Immoseen ja hänen tukijoukkoihinsa lähes sellaisenaan?

Kyseinen muita ylenkatsova porukka on jo puolen vuosisadan ajan kilvan halveksinut ja polkenut kansallisia perinteitä ja kansallisidentiteettiä kansan enemmistön mielipiteistä piittaamatta.

Tyypillistä vasemmistohegemonialle on se, että se pyrkii kieltämään kaikki ikävät tosiasiat sekä vaientamaan sen kannalta epämieluisan ja haitallisen yhteiskunnallisen keskustelun.

Vasemmistohegemonian kannattajat pyrkivät tekemään kaikista vähemmistöistä uhreja. Tämän jälkeen he ryhtyvät kiihkomielisesti puolustamaan näitä ”sorrettuja” väestönosia ja siten pyrkivät pönkittämään omaa agendaansa ja valta-asemaansa yhteiskunnassa.

Ylimielisenä elitistinä Olli Immonen asettuu tavallisen ihmisen yläpuolelle ja jakaa korkeasta norsunluutornistaan väkeä vuohiin ja lampaisiin. Väärentämättömän hybriksen vallassa hän varaa itselleen ja vain itselleen oikeuden määritellä, ketkä ovat hyviä, ketkä pahoja, kuka elää, kuka kuolee.

Kansanedustaja on vienyt suvaitsemattomuutensa niin pitkälle, että se alkaa muodostua ongelmaksi hänen äänestäjilleenkin. Hän ei halua tutustua haukkumiinsa yliopisto-opiskelijoihin, toimittajiin, tuomareihin, kilpaileviin poliitikkoihin, helsinkiläisiin tai kulttuuri- ja taideammateissa laihaa elinkeinoaan kokoon raapiviin kansalaisiin ympäri Suomea. Hänelle nämä ihmiset ovat kategorisesti vihollisia, eivät ihmisiä ja maanmiehiä.

Selvää on tietenkin, että näiden kuviteltujen vihollisten uhreja ovat Immosen kaltaiset keski- ja hyvätuloiset miehet.

Immosen mukaan hänenkaltaistensa nationalistien sanomisen ja ajattelun vapautta on kahlittu julmasti paheksuntaa ja vastaväitteitä käyttämällä. Immoselle porvarilliset käytöstavat näyttäytyvät sensuurina ja hänen nuhtelemisensa vainona. Tässä mielessä mies ei ole kauhean kaukana naapurinsa Sanna Ukkolan ajatusmaailmasta. Muistammehan blogimerkinnän, jossa Ukkola vertasi Kalevan päätoimittajan kokemaa Facebook-keskustelua korruptoituneen diktatuurin harjoittamaan mielivaltaiseen sensuuriin. Lisääköhän Oulun kaupunki juomaveteen jotain perspektiiviharhaa aiheuttavaa hallusinogeeniä?

Kaikissa salaliittoteorioissa on eräs ristiriita, jota toisen kauden kansanedustaja ei itse halua tai edes kykene näkemään. Hänen mukaansa Suomea pitää lujassa pihtiotteessa kaikkea julkista toimintaa säätelevä ”vasemmistohegemonia”. Jos näin todella olisi, miksi ihmeessä kukaan tämän antinationalistisen diktatuurin jäsen ei ole pysäyttänyt hänen nousuaan lainsäätäjäksi tai estänyt häntä julkaisemasta vihasaarnojaan? Saattaa olla ylittämätön isku vapaustaistelijan identiteetille, kun usva aivoissa hälvenee ja senaattori tajuaa, ettei mitään ”vasemmistohegemoniaa” ole olemassa ja että kukaan ei juonittele Olli Immosen suun tukkimiseen tähtäävää valtiollista salaliittoa.

Pohjimmiltaan Immonen toki on vain kannattajiaan hyväksikäyttävä oikeistopoliitikko. Hän ajaa kaksilla rattailla niin kuin kuka hyvänsä populisti. Immonen voi kirjoittaa näin…

Koska vasemmisto ja oikeisto elävät tänä päivänä liitossa keskenään, on tästä syystä kansallismielisyys ainoa varteenotettava vastavoima nykyiselle rahanvallan ja monikulttuurisuuden nimiin vannovalle globalistiselle järjestelmälle. Jos haluamme aidosti palauttaa vallan takaisin kansalliselle tasolle, pois ylikansallisten päätöksentekoelinten, monikansallisten suuryhtiöiden ja niitä tukevien poliitikkojen käsistä, on saatava aikaan kansallismielinen vallankumous.

… mutta Perussuomalaiset joka tapauksessa kannattavat TTIP-sopimusta. Eikä siinä ole riviäkään Olli Immosen hellimistä kansallissosialistisista tavoitteista.