Ihmisten ei kannattaisi olla liian jyrkkiä tuomitsemaan tai kyttäämään muiden virheitä tän kriisin aikana.
Valitettavasti (onneksi) ihmiset ei ole koneita ja on monia syitä miksi jotkut ei pysty niin hyvään suoritukseen pandemiassa kuin toiset. Vaikka parhaansa yrittävät.
On esimerkiksi taloudellisia ja psyykkisiä esteitä toteuttaa kaikkea parhaalla mahdollisella tavalla.
Ehkä voi myös kysyä itseltään, että onko itse toiminut täydellisesti? On niin erilaisia odotuksia sille miten pitää toimia ja se, että ketkä kaikki täyttää kaikkien sosiaalisten kuplien vaatimukset tässä kriisissä lienee aika vähäistä.
Suomen hallitus on antanut ohjeistuksia epidemiasta selviytymiseen, noudatetaan niitä.
Tää tauti ei ole tasa-arvoinen ja parhaiten siitä selvitään yhteistyöllä ei viholliskuvia luomalla.
Rakkaudella Mira-Veera