Chilen mellakat ovat seurausta vuosikymmeniä kestäneestä uusliberalistisesta talouskokeilusta.
Kuudentena lokakuuta Chilen hallitus päätti nostaa Santiagon metrolipun hintaa ruuhka-aikana 800 pesosta 830 pesoon. Euroiksi käännettynä 30 peson korotus olisi 4 senttiä. Summa voi tuntua mitättömältä, mutta metroa käyttävien työmatkalaisten ja opiskelijoiden keskuudessa korotus herätti laajan kansalaistottelemattomuuden aallon. Opiskelijat kiipesivät joukoittain metroasemalle porttien yli.
Seuraavan viikon aikana mellakat levisivät kaikkialle kaupunkiin. Kun viranomaiset yrittivät sulkea metron, väkijoukko poltti useita kokonaisia asemia ja metrojunia. Presidentti Piñera julisti yleisen hätätilan ja lähetti armeijan kaduille. Tilannetta ei auttanut, että talousministeri kehotti työläisiä yksinkertaisesti heräämään aamukuudelta säästyäkseen ruuhkamaksuilta, tai se, että samana iltana kun kaupunki paloi, miljardööripresidentistä julkaistiin kuva syömässä pizzaa yhdessä Santiagon kalleimmista ravintoloista.
Yhteenotot armeijan ja mielenosoittajien välillä muuttuivat yhä väkivaltaisemmiksi, ja raivostuneet ihmiset polttivat supermarketteja, bensa-asemia ja hallintorakennnuksia. Kolme viikkoa myöhemmin Santiagon mielenosoituksiin osallistui jo puolitoista miljoonaa ihmistä. Viiden miljoonan asukkaan kaupungissa se on valtava määrä, joten on selvää, ettei kyse ole vain metrolipun hinnasta vaan paljon laajemmista yhteiskunnallisista jännitteistä.
Chilessä on käynnissä uusliberalismin ja eriarvoisuuden vastainen vallankumous, mutta koko tarinaa kerrotaan harvoin uutisissa.
Kuva: ”Uusliberalismi syntyi Chilessä, ja kuolee Chilessä.”
Uusliberalismi Chilessä
Chilestä puhuttiin pitkään ‘Chilen ihmeenä’, uuden talouden mallioppilaana Latinalaisen Amerikan maiden keskuudessa. Maine on kyseenalainen, mutta nykyisen talousjärjestelmän harvoilla voittajilla on syynsä pitää illuusiota yllä.
Nykyisen maailmanlaajuisen uusliberalistisen talouspolitiikan ehkä vaikutusvaltaisimpana arkkitehtinä pidetään Milton Friedmania, joka vaikutti 1940-luvulta alkaen Chicagon yliopistossa. Friedmanin mukaan ihmistä ohjaa ennen kaikkea ahneus, ja parhaat tulokset saavutetaan antamalla yksilöille mahdollisimman suuri vapaus, vaikka se tapahtuisikin yhteiskunnallisen tasa-arvon kustannuksella. Valtion rooli piti hänen mukaansa minimoida: leikata julkisia palveluita, yksityistää valtionyhtiöt, poistaa minimipalkkojen kaltainen säätely ja laskea verot niin alas kuin mahdollista. Markkinat tuli Friedmanin mukaan vapauttaa kansainväliselle kaupalle, paikallista tuotantoa suosimatta.
Suuren laman ja maailmansotien jälkeisinä hyvinvointivaltion rakentamisen vuosikymmeninä Friedmanin uusliberalismi ei kuitenkaan saanut kannatusta muilta kuin monikansallisten suuryritysten johtajilta ja CIA:lta, joka kävi myös Latinalaisessa Amerikassa salaista sotaa kommunismia vastaan.
Tilaisuus testata uusliberalismia käytännössä koitti vasta vuonna 1973, kun kenraali Pinochet suoritti Chilessä väkivaltaisen sotilasvallankaappauksen. Uuden talousohjelman kirjoittivat niin sanotut Chicagon pojat, ‘Los Chicago Boys’ – joukko chileläisiä, jotka oli tuotu opiskelemaan Friedmanin talousteoriaa Chicagon yliopistoon.
Uusi äärikapitalistinen talousmalli ei kuitenkaan toiminut. Inflaatio karkasi seuraavana vuonna huikeaan 375 prosenttiin. Monet jäivät työttömiksi halvan tuontitavaran tulviessa maahan, ja leivän hinta nousi pilviin. Ainoita talousuudistusten voittajia olivat ulkomaiset yritykset ja harvat sijoittajat, joita kansa kutsui piraijoiksi – rahaa siirrettiin miljardikaupalla tavalliselta kansalta kapitalistien ja maanomistajien taskuihin.
Milton Friedman lensi vuonna 1975 itse tapaamaan Pinochetia, ja suositteli kaikesta huolimatta jatkamaan julkisen sektorin leikkauksia ja markkinoiden vapauttamista. Käytännössä maa ajettiin tietoisesti lamaan. Bruttokansantuote jatkoi laskuaan, ja työttömyysprosentti nousi vallankumousta edeltävästä kolmesta prosentista parhaimmillaan kolmeenkymmeneen prosenttiin. Kymmenen vallankumousta seuranneen vuoden aikana Chilessä menetettiin 177 000 teollisuustyöpaikkaa. 1980-luvun alussa Chileä suojeli taloudelliselta romahdukselta ainoastaan se, ettei kansallista kupariyhtiötä Codelcoa oltu yksityistetty: tämä yksi valtionyritys tuotti vientituloista 85 prosenttia.
Vasta vuoden 1988 kieppeillä Chilen talous kääntyi bruttokansantuotteessa mitattuna lopulta nopeaan kasvuun, mutta talouskokeilun hinta oli ollut kova: 45 prosenttia väestöstä oli pudonnut köyhyysrajan alapuolelle samalla kun rikkaimman 10 prosentin tulot olivat kasvaneet 83 prosenttia.
Milton Friedman palkittiin 1976 Nobelin taloustieteen palkinnolla, ja uusliberalistien talousoppeja levitettiin 1980-luvulla kaikkialle maailmaan Reaganin ja Thatcherin vaikutusvaltaisella tuella. Globaalien markkinoiden avautuessa myös eurooppalaiset sosiaalidemokraatit omaksuivat markkinaliberalismin ja politiikka siirtyi keskustaoikeistolaiseen suuntaan. Chilen katastrofista huolimatta Milton Friedman julisti onnistumistaan vielä vuonna 1992: “Chile on kaikilla mittareilla suurin taloudellinen menestystarina tämän päivän Latinalaisessa Amerikassa.”
Väärä menestyksen mittari: Chilen bruttokansantuotteen kehitys (Wikipedia)
Pinochetin perintö
Pinochet oli presidenttinä vuoteen 1990, ja jatkoi kautensa jälkeen vielä armeijan komentajana. Hallitus vaihtui nimellisesti, mutta kansa jäi turhaan odottamaan uudistuksia. Pinochetin aikana Chileen rakennettua uusliberalistista järjestelmää ja eriarvoisuutta ei koskaan saatu kitkettyä järjestelmästä. Vielä vuonna 2008 Chile oli maailman kahdeksanneksi vapain talous, mutta samalla maailman kahdeksanneksi eriarvoisin maa.
Kuinka eriarvoisuus näkyy chileläisten arjessa? Julkiset koulut ovat rapakunnossa, ja yksityiset koulut kalliita. Vesivarat on yksityistetty. Sähkö on kallista. Media on keskittynyt hallituksen ja rikkaiden käsiin. Elinkustannukset ovat varsinkin Santiagossa karanneet tavallisten työläisten ulottumattomiin. Jos yhden metrolipun 30 peson (4 sentin) korotuksen suhteuttaa eläkkeisiin ja palkkoihin – minimieläke on ollut noin 135 € ja minimipalkka 372 € kuussa – on helpompi ymmärtää miksi työmatkalaisten turhautuminen leimahti mellakoiksi.
Mellakat eivät siis olleet lähtöisin absoluuttisesta köyhyydestä – onhan Chile maailman 43. vaurain maa, eikä sitä lasketa kehitysmaaksi – vaan liian suureksi kasvaneesta eriarvoisuudesta.
Vielä juuri ennen mellakoiden alkua Presidentti Piñera julisti Chilen olevan ‘keidas’ Latinalaisessa Amerikassa. Kun liekit leimahtivat, presidentin spontaani reaktio oli julistaa maan olevan sodassa – lausunto toi sanasta sanaan mieleen Pinochetin väkivaltaisen valtaannousun vuonna 1973, varsinkin kun armeija on käyttänyt kovia otteita kaduilla.
Chilen valtamedia yritti aluksi esittää mellakat mielettömänä vandalismina. Poliitikot uskoivat metroasemien ja kauppojen polttamisen kääntyvän mielenosoittajia vastaan, mutta näin ei käynyt. Työläisten ja keskiluokan laajat massat liittyivät protestiin, ja nyt näyttää siltä että todellinen muutos on mahdollinen.
Chilen opetus
Miksi Chilellä on merkitystä meille? Uusliberalistisen äärikapitalismin kokeilulaboratoriona toiminut maa näyttää, että mitä puhtaampaa markkinaliberalistista politiikkaa harjoitetaan, sitä suuremmaksi eriarvoisuus kasvaa. Kansalaisten tyytyväisyyttä ja elinoloja ei voi mitata bruttokansantuotteella; Chilen talous on tilastoissa kasvanut kauniisti, mutta nopean talouskasvun hyödyt kertyvät harvoille huippurikkaille.
Friedmanilaisella uusliberalismilla on edelleen vankka ote kansainvälisestä taloudesta, jossa suuret rahat liikkuvat, vaikka talous on 2008 kriisin jälkeen joutunutkin entistä enemmän nojaamaan keskuspankkien painamaan elvytysrahaan. Suomessakin on jo vuosikymmeniä leikattu julkista sektoria, yksityistetty valtion omaisuutta ja laskettu rikkaiden veroja ‘kansallisen kilpailukyvyn’ nimissä.
Chile näyttää, ettei leikkauspolitiikka tai yksityistäminen ole ikinä oikea keino parantaa tavallisten kansalaisten oloja. Aikana, jolloin huippurikkaat rikastuvat muiden kustannuksella, Chilen mellakat kertovat myös, että näkyvä eriarvoisuus johtaa ennemmin tai myöhemmin väistämättä yhteiskunnallisiin levottomuuksiin.
[Edit: Chilen peson vaihtokurssi korjattu]