Yrittäjyys on tällä hetkellä kaikkien poliitikkojen huulilla ja agendalla aivan puolueisiin katsomatta. Yrittäjyyden uskotaan ratkaisevan jo 30 vuotta jatkuneen massatyöttömyyden.
Poliitikot eivät ole vieläkään tiedostaneet, että markkinaehtoinen täystyöllisyys on nykyisen digitalisaation aikakaudella mahdotonta. Yrittäjyys on heille viimeinen oljenkorsi täyttämään katteettomat lupaukset uusien työpaikkojen syntymisestä.
Kaikki hallitukset puolueisiin katsomatta ovat aina ennen vaaleja kuvanneet ainakin 100 000-300 000 uutta työpaikkaa. Työpaikkoja (ns. paskatyöpaikkoja) on vähän tullut lisää, mutta ei TYÖTÄ (=työtunteja).
Mikro- ja pienyritykset ovat ainoa yritysryhmä, joka on lisännyt työpaikkoja.
Kuten tilastoista näkee, 90-luvun laman pohjalta yritysten määrä on ollut reippaassa kasvussa. Siitä huolimatta työttömyys ja työvoiman ulkopuolella olevien määrä ei ole pienentynyt.
Osaisivatkohan Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen ja Perheyritysten liiton toimitusjohtaja Leena Mörttinen selittää, miksi yritysten lukumäärän lisääntyminen ei kasvata TYÖN (eli työtuntien) määrää?
Selitykseksi eivät kelpaa edes työttömyystilastot eivätkä työllisyysasteet vaikka poliitikot yrittävätkin niillä hämätä äänestäjiään. Jos sama pysähtynyt työtuntimäärä jaetaan yhä epätyypillisimpiin työpaikkoihin, niillä voidaan keinotekoisesti kaunistella todellisuutta.
Suuryritykset eivät ole lisänneet työpaikkoja, koska ne pystyvät hyödyntämään parhaiten automaatiota, digitalisaatiota ja keinoälyä. Esimerkiksi Suomen rikkaimman miehen Antti Herlinin monikansallisen Kone Oy:n työntekijöistä 96 prosenttia on Suomen rajojen ulkopuolella ja muunmaalaisia.
Suomen 0,2% isoa yritystä (571 kpl) työllistää yli kolmanneksen (34%) Suomen koko yrityskentästä vaikka ne työllistävät aina vähemmän suhteutettuna pieniin yrityksiin. Isot yritykset koko ajan vähentävät työvoimaansa Suomessa. Ne eivät enää investoi Suomeen vaan matalapalkkamaihin, jossa saa paremman tuoton sijoitetulle pääomalle.
Vaikka yritystoiminnalle on täällä ihan kohtuulliset toimintaedellytykset, globalisaatio ja verojen välttelyn mahdollisuus houkuttavat yritykset investoimaan ulkomaille. Nopeimmin se tapahtuu yritysostoin.
Mikroyritykset eivät kykene enää kasvamaan isojen puristuksissa.
Siis mikro- ja pienyritykset (yht.47%) yrityskentästä työllistävät 643 772 työntekijää, vaikka niiden osuus koko yrityskentän liikevaihdosta on vain yhteensä 141 miljardia (37,3%) Siis Isot yritykset (0,2%) vievät markkinoista leijonanosan eli 159 miljardia (34%).
Kun katsotaan vielä tarkemmin, niin pienyritysten kannalta kilpailu suuryrityksiä vastaan on toivoton. Mikroyritykset (1-9 hlöä), jotka edustavat yrityskentästä 93.4 prosenttia (265 041 hlöä) saavat jaettavakseen markkinoista ainoastaan 17,2 prosenttia (65 mrd). Pahasti pienentyneen kaukalon ääressä alkaa olla itsensä työllistäjillä ahdasta.
Suuryritykset (vain 0,2 %) haukkaavat markkinakakusta 42 prosenttia
Mikroyritykset, joiden varaan poliitikot laskevat, ovat hätää kärsimässä, jos niitä verrataan suuryritysten mahdollisuuksiin. He eivät pysty kansainväliseen veronkiertoon ja tuotekehittelyyn kuten suuryritykset.
Ne joutuvat kiltisti maksamaan voitoistaan vaaditut 20 prosenttia veroa mutta suuryritykset vain alle 10 prosenttia. Ne pystyvät parantamaan ”kilpailukykyään” käyttämällä hyväkseen erilaisia verotuksellisia vippaskonsteja ja veroparatiiseja.
Isot monikansallisiksi muuttuneet yritykset eivät enää osallistu hyvinvointivaltion ylläpitoon.
Yritysten työpaikkojen kasvu on pelkästään mikroyritysten (93,4%) pienten (5,5%) ja keskisuurten (0,9%) yritysten varassa. Siis nämä valtavat mikroyrittäjämassat (93,4%) taistelevat yhä pienemmäksi käyneestä markkinaosuudesta (17,2%).
Yritysten tilastollinen kasvu on saatu keinotekoisesti kasvuun vain sillä, että työttömät on pakotettu yrittäjäksi kiristämällä työttömyys- ja muita toimeentuloavustuksia. Itsensä työllistäjistä on tullut ns. pakkoyrittäjiä, jotka yrittävät epätoivoisesti sinnitellä toimeentulon minimirajoilla.
Kun markkinat eivät juuri kasva ja Sipilän hallitus koko ajan lisää kulutusta supistavia toimia, pienyrittäjät ovat kasvavissa vaikeuksissa monikansallisten suuryritysten kanssa. On edesvastuutonta usuttaa työttömiä yrittäjiksi nollasummamarkkinoilla.
Pienyritysten proletariaattia ovat ns. ”pakkoyrittäjät” eli itsensä työllistäjät. Niitä on Suomen työn liiton toimitusjohtaja Tero Lausalan mukaan jo 170 000 (v. 2013). Valtaosa heistä ansaitsee vähemmän kuin palkansaajat. Reilu viidennes heistä elää alle 13 200 euron vuosituloilla, kertoo Tilastokeskuksen raportti: ”Itsensätyöllistäjät Suomessa 2013”.
Tilastokeskuksen selvityksen mukaan Suomessa on noin 152 000 henkilöä, jotka voidaan tulkita itsensä työllistäjiksi. Se on yli 6 prosenttia työvoimasta. Määrä on kasvanut 2000-luvun alusta noin 30 000:lla.
Kaikki poliitikot usuttavat työttömiä (pakko)yrittäjiksi. Osa heistäkin joutuu turvautumaan toimeentulotukeen. Nuorille ja pitkäaikaistyöttömille hehkutetaan yrittäjyyden mahtavuutta: olet oman itsesi herra, saat päättää työajoistasi, ahkera menestyy. Yrittämisen tärkein edellytys on kuitenkin että on riittävästi maksukykyisiä asiakkaita.
Suomen yrittäjien mukaan vain viidesosa yrittäjistä ansaitsi yli 55 000 euroa. Suurin osa (kaksi kolmasosaa) yrittäjistä ansaitsi alle keskipalkan ja runsas viidennes vain 15 000 euroa. Nämä katsotaan tulojensa perusteella osa-aikaisiksi tai sivutoimisiksi.
Kun työtä ei ole enää tarjolla, poliitikot kannustavat (pakottavat) työttömiä pakkoyrittäjiksi.
Kuinka monelle tällainen sivutoimisuus on oma valinta? Yrittäjyysapostolit voisivat rehellisyyden nimissä mainita, että yrittäjä ei voi saada työttömyyskorvausta, mutta byrokratiaa yrittäjälle on aina luvassa. Palkallista sairauslomaa, työterveyshuoltoa saati mitään palkallista lomaa ei ole.
Yrittäjät ja osa palkkatyöntekijöistä on työehtosopimusten yleissitovuuden ulkopuolella. Niiden ulkopuolella on neljännesmiljoona työntekijää. Kyse on palvelualoista yleensä hyvin heikossa markkina-asemassa olevista ihmisistä kuten lehtien ja mainosten ilmaisjakelijoista. Kokoomuslainen kansanedustaja Eero Lehti hyödyntää yrityksissään näitä prekariaatteja.
Kun työtunnit eivät ole kasvaneet viimeisten 30 vuoden aikana, työ jaetaan ns. epätyypillisiksi työpaikoiksi (ns. ”paskatyöpaikoiksi”) joilla ei enää elä.
Kun työnantajayritykset vähentävät työntekijöitään, yksinyrittäjien (pakkoyrittäjien) määrä kasvaa.
Tilastot näyttävät toki paremmilta, kun työttömät luokitellaan yrittäjiksi. Kuinka kauan koulutus- ja yrittäjäsuitsutus vielä tepsii ja saa elantoaan etsivät pakkoyrittäjät juoksemaan oravanpyörässä? Milloin petetyt ylikoulutetut työttömät ja piilotyöttömät yrittäjät ryntäävät barrikaadeille?
On mielestäni poliitikoilta vastuutonta usuttaa työttömiä yrittäjiksi tilanteessa, jossa entisilläkin yrittäjillä on toimeentulovaikeuksia. Itsensä työllistäjien määrä työvoimasta kasvanut vuodesta 2006 noin 10 prosentin tasolta 12 prosenttiin vuoteen 2013 mennessä.
Olen kirjoittanut yrittämisestä aikaisemmin ”kimppakirjaan” nimeltä: ”Talous ja demokratia” (Like 2005) osion otsikolla: ”Globalisaatio tuhoaa pienyrittämisen edellytyksiä – ilman ostovoimaa ei ole markkinoita”. Se sivuaa jo uusinta kirjaani.
Sipilän palkka-ale pohjalle, jotta kilpailukyky ja yritysten voitot kasvaisivat.
Itsensä työllistäjä tienaa palkansaajaa heikommin. Tavallisimpia itsensä työllistäjien ammatteja ovat rakennustyöntekijä, kampaaja, parturi, kosmetologi, toimittaja, kääntäjä, taiteilija, kuljettaja sekä liike-elämän tai hallinnon asiantuntija.
Nämä ovat niitä kokoomuksen riviäänestäjiä, jotka tuntevat itsensä vähän muita ”paremmiksi ihmisiksi” heiluttelemalla ”toivo”-plakaatteja kokoomuksen riveissä.
Nämä pakkoyrittäjät ovat isojen yritysten torppareita. Filosofi Timo Airaksinen on todennut hirtehisesti vapaan markkinatalouden toiminnasta: ”Johtamisen eli ’managerismin’ tavoite on: saada alaiset (myös pikkuyrittäjät) toimimaan omaa etuaan vastaan.”
Nämä kokoomuslaiset pikkuyrittäjät ovat poliittisesti asennevammaisia. Pennsylvanian yliopistossa tiedeviestintää tutkiva Asheley Landrum on todennut äskettäin Yhdysvaltain tiedeviikolla, että kun tieto horjuttaa omaa maailmankuvaa, on helpompi päätellä se humpuukiksi kuin muuttaa omia uskomuksiaan.
Markkinauskovaiset uskovat kasvun ikuiseen jatkumiseen ja kapitalismin lopulliseen voittoon. Yhdysvalloissa kuitenkin uusien yritysten syntyminen hidastuu kun kuluttajilta hiipuu ostovoima ja isot yritykset kasvattavat markkinaosuuksiaan.
USA:ssakin uusien yritysten perustaminen vähenee, kun isot rohmuavat markkinaosuutta.
Keskimäärin yksinyrittäjät ovat palkansaajia iäkkäämpiä ja useammin miehiä. Tavallisimmin itsensä työllistäjäksi eli yksinyrittäjäksi, freelanceriksi tai ammatinharjoittajaksi päädytään sattumalta.
Kahdeksan prosenttia on joutunut pakosta yksinyrittäjäksi, kun työnantaja on ilmoittanut vastedes ostavansa työn häneltä – mutta yrittäjänä. Kuitenkin joka viides itsensä työllistäjä tekisi nykyistä työtään mieluummin palkansaajana.
Tilastokeskuksen erikoistutkija Anna Pärnänen muistuttaa, että osa itsensä työllistäjistä on ollut vuoden mittaan myös palkkatyössä. Tästä huolimatta joka neljännellä oli ollut vuoden mittaan tulottomia jaksoja. Yleensä ne kestivät viikon tai kaksi, mutta joillakin jopa kuukausia. Ei ole ihme, että se näkyy köyhyystilastoissa ja asumistukitilastoissa.
Palvelualojen ”paskatyöpaikkojen” tulot eivät enää riitä asuntojen vuokriin.
Poliitikot ja yrittäjäjärjestöt markkinoivat aina yrittäjyyttä ja uskottelevat, että sillä poistetaan työttömyys ja köyhyys. Osaisivatkohan Pentikäinen ja Mörttinen kertoa, miksi köyhyys on kokoa ajan noussut vaikka yrittäjyys on lisääntynyt?
Työn ja vapaa-ajan raja on kahdella kolmesta itsensä työllistäjästä epäselvä. Palkansaajilla vastaavasti joka viidennellä. Näistä itsensä työllistäjistä ja palvelualan ns. ”paskatyöpaikoista” AY-liike ei juuri kanna huolta. Niiden olemassaolo on vain hiljaisesti hyväksytty.
Kun nuorisotyöttömyys on yli 20 prosenttia, niin heitäkin yritetään väkisin patistaa yrittäjiksi. Joillekin valioyksilöille se ei voi onnistua mutta ei syrjäytyneille. Syrjäytyneistä, vailla työtä ja opiskelua olevista nuorista jopa 57 prosentilla on diagnosoitu mielenterveysongelmia. Mielenterveyslääkkeitä käytti 60 prosenttia.
He ovat myös muita nuoria sairaampia ja käyttävät vertailuryhmää enemmän terveyspalveluita. Tiedot käyvät ilmi Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) ja Nuorisotutkimusverkoston julkaistusta raportista.
”Voi olla, että sairaat nuoret ovat suuremmassa syrjäytymisvaarassa. Toisaalta se voi tarkoittaa myös, että syrjäytyneet nuoret sairastuvat”, tutkija Salla Ikäheimo THL:sta summaa.
Syrjässä olemisen kestolla on yhteys terveydenhuollon kustannuksiin. Pidempään syrjässä olevien nuorten kohdalla kustannukset olivat muita nuoria merkittävästi korkeampia. Korkeimmat yksittäisen nuoren kustannukset nousevat jopa 170 000 euroon vuodessa.
Pitkään jatkunut talouden alamäki uhkaa nykynuoren koko työuran näkymää. Nuorten käytettävissä olevat tulot ovat pienentyneet viime vuosina selvästi enemmän kuin muun väestön, kertovat Tilastokeskuksen julkistamat luvut. Pudotus johtuu lähinnä palkkatulojen vähenemisestä.
Massojen ostovoiman häviämien ei anna yrittäjyydelle kasvualustaa.
He voivat kärsiä tutkimuksen mukaan uran vaikeasta alusta senkin jälkeen, kun talouden kurssi on kääntynyt. ”Jos työuran alkupäässä on työttömyyttä, se näkyy koko myöhemmällä työuralla ja tulevissa palkoissa”, sanoo erikoistutkija Juha Tuomala. Alle 25-vuotiaiden kotitalouksien tulot pienenivät vuosina 2010-2014 keskimäärin liki kuusi prosenttia ja 25-34 -vuotiaiden kaksi prosenttia.
Nuoret ovat tyypillisesti yksityisellä sektorilla lyhyissä työsuhteissa. Alle 35-vuotiaista työvoiman ulkopuolella tai työttömänä oli vuonna 2015 liki 70 000 suomalaista enemmän kuin finanssikriisin alla vuonna 2008.
Yhä useampi nuori on työtön ja ainoaksi mahdollisuudeksi jää jatkaa opiskelua vaikka työpaikan saanti senkään jälkeen ei ole varmaa. Pakkoyrittäjyyden vaihtoehdoksi on tullut ”pakko-opiskelu”.
Robotit ovat jo vieneet työpaikat duunarilta. Kohta tekoäly koulutetuiltakin.
Nuoret jäävät työttömiksi koska aikuisillekaan ei tahdo enää digitalisaation aikakaudella löytyä pysyvää työpaikkaa. Kone käy esimerkkinä myös digitalisaatiosta. Rikkaat kuten esimerkiksi Herlinit tietävät takuuvarmasti, että digitalisaatiolla voi nopeasti nostaa tuottavuutta ja voittoja – ja hävittää ”kilpailukykyä” häiritsevän ”tarpeettoman” työvoiman.
Euroopassa on 21 miljoonaa yritystä. Niistä 99.8 prosenttia on pieniä ja keskisuuria eli alle 250 työntekijän yrityksiä. Tämän on todennut Suomen yrittäjien puheenjohtaja Mikko Simonlinna. Pk-yritykset ovat kuitenkin eurooppalaisen työllisyyden ja työntekijöiden edes teoreettinen turva, kun suuret monikansalliset yritykset siirtävät tuotantonsa matalapalkkamaihin.
Ulkomaiset kauppajätit ja verkkokaupat syövät kotimaiset yrittäjät.
Ulkomaiset yritykset eivät syö ainoastaan suomalaisten tuotannon markkinaosuuksia vaan myös kaupan. Suomalaiset kauppaketjut jäävät monikansallisten kauppaketjujen jalkoihin.
Siksi lainsäädäntö on sovitettava pienten yritysten olosuhteisiin. Nyt sääntely on toteutettu isojen yritysten näkökulmasta. Isot pärjäävät, vaikka lainsäädäntö olisi tehty pienten näkökulmasta, mutta pienet eivät pärjää, kun lainsäädäntö on tehty isojen yritysten tarpeisiin.
Kokoomuksen vapausideologian myötä kauppojen aukiolot vapautettiin, jotta saataisiin uusia työpaikkoja. Niitä toki saatiin n. 2 000 kappaletta, mutta ne olivat osa-aikaisia nollatuntisopimuksia. Vastaavasti n. 3 000 kokoaikaista pikkuyrittäjää joutui laittamaan pillit pussiin. Isojen kauppojen laajemmat aukiolot ovat vieneet asiakkaita kioskeilta ja pikkukaupoilta.
Vuonna 2013 Suomessa jo 650 000 työntekijää koki työpaikallaan potkut. Potkuja työpaikasta pelkää HS:n gallupin mukaan jo kolmasosa työntekijöistä ja se on jo yleisempää ylemmissä toimihenkilöissä kuin duunaritasolla.
Yhä useammat avoimet työpaikat ovat ns. ”kepulityöpaikkoja” joilla ei enää elä. Oikeat kokoaikaiset työpaikat ovat kortilla.
Yli 60 prosenttia tarjolla olevista uusista työpaikoista on epätyypillisiä työpaikkoja.
430 000 työntekijää sinnittelee mielialalääkkeiden voimalla kiristyneen ja koventuneen työelämän rattaissa globalisaation kiristäessä kilpailutilannetta. Eikä tilannetta korjata pelkillä positiivisuuskursseilla.
Yrittäjät itse haluavat, että heihin liitettäisiin persoonallisuuspiirteiksi aloitteellisuus, luovuus, innostus, kilpailuhenkisyys ja kekseliäisyys, kertoo väitöskirjassaan ””Missä tiimiyrittäjyys?” Jouni Suominen.
Hän kertoo kuitenkin, että yrittäjäpersoonaan on usein liitetty määreet ahneus, itsekkyys, viekkaus, seikkailunhaluisuus, arvaamattomuus ja häikäilemättömyys.
Tutkija, kirjailija Kimmo Kevätsalo on puolestaan huomannut yrittäjätoiminnasta, että innovatiivisuus ja luovuus mahdollistuu ainoastaan isoissa yrityksissä (jotka vielä käyttävät hyväkseen verovaroin toimivia yliopistoja), koska pienyrittäjän arjessa ei juuri ole tilaa luovuudelle ja uuden keksimiselle.
Oppilaitosten, työvoimahallinnon ja yliopistojen yksilö- ja rahakeskeisiin taitoihin painottuva yrittäjäkoulutus tappaa yrittämishalut. Johtamiskouluttajien peräänkuuluttama tiimiyrittäjyys luuraa enimmäkseen päiväkodeissa, urheiluseuroissa, järjestötoiminnassa, osuuskunnissa ja kaikkein vähiten pienyrityksissä.
Innovatiivisilla yrityksillä on yksi keskeinen tunnuspiirre. Ne syntyvät pääasiassa joko suurten yritysten tai yliopistojen tai julkisen sektorin suojissa kehitetyistä tuoteideoista. Julkisella rahalla alkunsa saaneet start-up yritykset ovat kuitenkin pian suuryritysten omistuksessa.
Google ostaa toistasataa start-up yritystä vuosittain jotka on autettu alkuun verovarojen avulla.
Esimerkiksi jättiyhtiö Google ostaa vuosittain toistasataa start-up yritystä vaikka suurin osa niistä on floppeja. Muutama helmi kuitenkin jää aina ja niillä katetaan floppien menetykset. Näin ne varmistavat, että kaikki uudet keksinnöt hyödyttävät vain megayhtiön omistajia – ei niitä alun perin verovaroilla tukeneita kansalaisia.
Ovatkohan poliitikot ja päättäjät rehellisiä, kun he kaikki yhteen ääneen peräävät lisää uusia (pakko)yrittäjiä ja start-up yrityksiä pysähtyneillä markkinoilla? Pienyrittäjän pahin vihollinen ei ole verotus, ei työvoimapula eikä byrokratia, vaan monikansallinen pienyritysten markkinaosuuksia syövä jättiyritys.
Kokoomuslaisen pääomien vapaus-ideologian nimissä ”vapaa” kilpailu on johtanut siihen, että puolet maapallon varallisuudesta on jo kahdeksan rikkaimman hallussa. Kohta enää yhden tai kahden.
Kuinka vapaa kilpailu voi toimia monopolisoituneessa maailmassa, kun monopoliyritys voi kilpailuttaa pieniä alihankkijoitaan kuten Nokiakin teki suuruutensa päivinä. Se pakotti alihankkijan joka vuosi alentamaan 10 prosentilla edellisen vuoden tarjousta – muuten yhteistyö ei jatkuisi.
Pienellä alihankkijayrittäjällä oli vain kaksi vaihtoehtoa. Joko robotoida myös oma tuotantonsa tai vaatia työntekijöiltään palkkamalttia tai palkka-alea tai/sekä lisää työtunteja samalla palkalla – tietysti kilpailukyvyn säilyttämisen nimissä. Näinhän EK:n Jyri Häkämies ja Sipilän hallitus on juuri toiminut. Tuottavuushyödyt menevät vain yksiin taskuihin ja hävittävät ostovoiman ja markkinat.
Nokiankin alihankkijoiden (Eimo, Solectron jne.) palkat olivat liian korkeita ja niiden tuotanto siirrettiin Kiinaan. Sielläkin alhankkijoiden ja kiinalaisten työntekijöitten kyykyttäminen jatkui, kunnes robotiikka tuli sinnekin. Flextronics, joka söi pienet suomalaiset yritykset, muuttuikin nopeasti 30 miljardin dollarin liikevaihdon omaavaksi jättiyritykseksi.
Näin monikansalliset jättifirmat toimivat alihankkijoihinsa ja niiden työntekijöihinsä ”vapaassa” markkinataloudessa. Siksi pääomien vapaus ja vapaa kauppa on niille ja kokoomukselle niin elintärkeää. Todellisuudessa pienyrittäjän kannalta se on kuitenkin ketun vapautta kanatarhassa.
Yrittäjät pinnaavat eläkemaksuissaan ja laittavat ne veronmaksajien maksettavaksi.
Yrittäjien maksamien verojen osuus kansantulosta on ollut jo pitkään laskussa. Listaamattomat yritykset eivät maksa osingoistaan juuri veroa. Omat eläkkeensäkin ne laittavat veronmaksajien maksettaviksi. Kaiken kukkuraksi ne ovat yrittäjille vähennyskelpoisia. Silti yrittäjien edusmies Paavo Pentikäinen valittaa yrittäjien epäoikeudenmukaisesta kohtelusta.
PS. Osa kirjoituksessa käytetyistä graafeista on uudesta kirjastani: ”Kasvun loppu – ilman ostovoimaa ei ole kasvua”.