Pankeista on tullut paljon mahtavampia kuin kansalaiset ja edes poliitikot arvaavat – saati tietävät. Valtaan päästyään pankit ”vetävä välistä” korkoina ja erilaisina palvelumaksuina koko talouden toimijoiden kaikilta osapuolilta yhä isomman siivun.
Saksalainen taloustutkija Helmut Creutz on laskenut, että tuotteiden ja palveluiden loppuhinnoista keskimäärin jopa 42 prosenttia muodostuu erilaisista rahoituskustannuksista, joita kasaantuu lisää arvonmuodostusketjujen kaikissa vaiheissa. Nyt finanssikriisin jälkeen nollakorkoaikana tilanne on vähän helpottunut.
Asuntojen hinnasta vielä paljon suurempi osa muodostuu juuri rahoituskustannuksista. Asuntomenojen jälkeen kansalaisilla jää entistä vähemmän rahaa kulutukseen. Pankkitoiminta toimii kansantaloudessa kuin vaarallinen syöpäkasvain, joka pikkuhiljaa tappaa kasvualustansa.
Creutz on tarkastellut myös korkokustannusten vaikutuksia eri tuloluokissa olevien ihmisten tulonmuodostukseen. Saksassa kotitalouksien lainakanta oli 2000-luvulla kokonaisuudessaan 206 miljardia euroa. Tästä summasta korkotulojen ja korkomenojen erotuksella on pieni- ja keskituloisille köyhdyttävä vaikutus.
Ainoastaan rikkaimmalla kymmenyksellä ovat korkotulot huimasti korkeammat kuin korkomenot, joten voidaan sanoa, että rahasta maksettava korko siirtää varallisuutta köyhimmältä 90 prosentilta rikkaimmalle 10 prosentille.
Rahasta maksettava korko ei ainoastaan siirrä varallisuutta köyhiltä rikkaille, vaan se siirtää varallisuutta myös talouden arvoa tuottavalta sektorilta pankkisektorille, joka ei tuota muuta kuin numeroita kirjanpitoonsa – ja investointipankkiireille ansiottomia bonuksia ja optioita.
Suomessakin pankit ovat lainoittaneet kotitalouksia ja yrityksiä lähes Suomen BKT:n verran. Suomen pankin mukaan vuoden 2013 lopussa Suomessa kotitalouksien lainaosuus oli 116,9 miljardia ja kotitalouksien asuntolainojen osuus oli 88,3 miljardia euroa. Keskimääräinen velkaantumisaste on 125% vuosiansioista.
Yritysten osuus lainoista oli kokonaisuudessaan 68 miljardia, mutta jos asunto- ja kiinteistölainat vähennetään, jäljelle jää vain noin 35 miljardia.
Näitäkin lainoja myönnetään Suomen pankin mukaan lähinnä rahoituksen uudelleenjärjestelyihin ja käyttöpääomatarpeisiin. Sen sijaan investointeihin lainoja otetaan edelleen vaisusti.
Valtiokonttorin mukaan valtio on velkaantunut 104 miljardia euroa (n. 19 000€/asukas) vuonna 2015. Velka on kuitenkin EU-maiden alhaisimpia. 2000-luvun alusta valtio on maksanut pankeille pelkästään valtionvelan korkoja noin 40 miljardia euroa.
Ylisuuret finanssiyhtiöt Atlantin molemmin puolin ovat, vuoden 2008 syksyllä alkaneen finanssikriisin jälkeen, ahmineet itselleen ainakin noin viisi biljoonaa (tuhatta miljardia) veronmaksajien rahoja.
EU:n rakentama pankkiunioni uhkaa väärin toteutettuna vakiinnuttaa tämän maailmanhistorian röyhkeimmän rahansiirtojärjestelmän euroalueen pysyväksi rakenteeksi. Tämä valtava rahasumma on pois veronmaksajien kulutuskysynnästä ja yhteiskunnan hoivapalveluista.
Velkatilanne alkaa muistuttaa ensimmäisen maailmansodan Saksan kohtaloa, josta talousnobelisti Keynes aikoinaan varoitti. Versaillesin rauhanehdoissa voittajamaat laittoivat sodan kaikki vahingot ja omat sotakulunsa häviäjän maksettavaksi.
Aivan kuten nykyisin pankkiirit laittavat omat uhkapelinsä ylivelkaisten veronmaksajien maksettavaksi. Pankkeja on tuettu Euroopassa veronmaksajien rahoilla jo lähes neljällä biljoonalla eurolla ja lisää tulee kulumaan jatkossa kun Italian pankkeja taas pelastetaan.
Keynes kuvasi hyytävän tarkasti etukäteen, kuinka sotakorvausten taakka tuhoaisi Saksan talouden, aiheuttaisi suurtyöttömyyden, hyperinflaation ja myöhemmin järkyttäisi yhteiskuntarauhaa tekemällä tilaa ääriliikkeiden kannatukselle – eli Adolf Hitlerin valtaannousulle ja massamurhille.
Tämä sama kehitys jatkuu nyt Yhdysvalloissa. Donald Trump pääsi ”yllättäen” presidentiksi työelämästä syrjäytyneiden ja näköalattomien amerikkalaisten keskivertoduunarien äänillä.
Katteettomilla lupauksilla ja valheilla Trump on älyttänyt huonompiosaisia ja toivoa sopii, ettei hänen valheensa johda verisiin yhteenottoihin. Jossakin vaiheessa äänestäjille selviää, että rikkaiden sekä yritysten veroalennukset eivät kanavoidukaan syrjäytyneiden amerikkalaisten hyväksi, vaan eriarvoisuus lisääntyy entisestään.
Trump on julistanut sodan terrorismia vastaan, mutta saattaa hyvin olla, että tulevat terroristit sikiävät omasta maasta.
Koska pankit ”puhaltavat” kansantaloudesta yhä suuremman siivun, ne myös hyödyntävät varantojaan ostamalla itselleen reaalimaailmasta yhä merkittävämpiä osia ja samalla valtaa kansantaloudessa ja poliittisessa päätöksenteossa.
Markkinataloudessa valta on hajautettu markkinoiden toimijoille, jotka rahaa käyttävät. Niiden takana ovat anonyymit vaikuttajat ja heidän salaiset suunnitelmansa.
Asiasta kertoi ansiokkaasti Talousdemokratian hallituksen jäsen Ville Iivarinen tuoreessa ”Raha” kirjassaan. Vuonna 2011 Sveitsin teknologisen tutkimuksen instituutin kolme tutkijaa julkaisi tutkimuksen, jossa he kartoittivat laajasti maailmantalouden omistussuhteita.
Tutkijat ottivat lähtökohdakseen tietokannan, joka sisälsi 37 miljoonaa yritystä ja sijoittajaa maailmanlaajuisesti. Tästä aineistosta he seuloivat 43 000 merkittävintä monikansallista yritystä ja alkoivat tutkia niiden välisiä omistussuhteita ja liikevaihtoa kompleksisten systeemien analysoimiseen kehitetyin menetelmin.
Omistussuhteiden ytimestä paljastui 1 318 yrityksen joukko, joka kollektiivisesti omisti valtaosan suurimmista joukon ulkopuolisista yrityksistä. Näiden 1 318 yrityksen välillä löytyi myös suuri määrä ristikkäisiä omistussuhteita, niin että jokainen ryhmään kuuluva yritys oli omistussuhteessa keskimäärin kahdenkymmenen muun ryhmään kuuluvan yrityksen kanssa.
Jatkoanalyysi ristikkäisten omistussuhteiden verkostosta paljasti 147 yrityksen joukon, joka kollektiivisesti hallitsi noin 40 prosenttia kaikesta maailman varallisuudesta.
Lisäksi jokainen ryhmään kuuluva yritys oli ryhmän muiden jäsenten kollektiivisessa omistuksessa, joten tutkijat nimesivät 147 yrityksen joukon maailmantalouden ”super-entiteetiksi”.
Tämä super-entiteetti ei suinkaan koostunut Microsoftin ja Coca-Colan kaltaisista, keskivertokuluttajalle tutuista yrityksistä, vaan lähes yksinomaan pankeista ja muista rahoitusyhtiöistä.
Yhdysvaltojen Sonoman yliopiston tutkijat Peter Phillips ja Brady Osborne ovat jatkaneet sveitsiläisen tutkimusryhmän tekemää tutkimusta valikoimalla aineistosta 10 keskeisintä pankkia ja 10 keskeisintä varallisuutta hallinnoivaa yritystä.
Karsimalla päällekkäisyyksiä he ovat tunnistaneet 13 yritystä, joiden he sanovat muodostavan maailmantalouden rahoituksen ytimen. Phillips ja Osborne jopa nimeävät näiden 13 yrityksen johtokuntien 161 jäsentä ja totesivat näiden hallinnoivan 23,9 biljoonaa dollaria, mikä on noin 10 prosenttia maailman varallisuudesta.
Ryhmän poliittisesta vaikutusvallasta tutkijat toteavat: ”Länsimaiset hallitukset ja kansainväliset instituutiot toimivat edistääkseen tämän rahoitusytimen etuja turvaamalla pääomasijoitusten vapaan virtaamisen kaikkialle maailmaan”.
Rahoitusala vaikuttaa poliittisiin prosesseihin suoremmillakin tavoilla, mistä tärkein esimerkki on suuri määrä rahoitusalan edustajia, jotka toimivat avainasemissa poliittisessa päätöksenteossa.
Lähes jokainen Phillipsin ja Osbornen nimeämistä 13 yrityksen johtokuntien 161 jäsenestä toimi jonkinlaisessa roolissa EU:n jäsenvaltioiden, G8- tai G20-maiden valtionvarainministeriöissä, yliopistoissa tai erilaisissa kansainvälisissä instituutioissa.
Näistä 13 yrityksestä viidellä oli johtaja, joka työskenteli tai oli työskennellyt IMF:ssä. Kuuden yrityksen johtaja työskenteli tai oli työskennellyt Maailmanpankissa. Seitsemän yrityksen johtajat työskentelivät tai olivat työskennelleet Yhdysvaltain keskuspankin johtokunnassa.
Siis pankkimaailma on soluttautunut kaikkiin ”puolueettomiin” talouden ja kaupan toiminnasta päättäviin instituutioihin.
Pankit voivat harjoittaa myös mitä hyvänsä ”rahoitusta täydentävää” toimintaa. Maailman suurimmat pankit omistavat esimerkiksi öljytankkereita, satamia, lentokenttiä, valtavia määriä kivihiiltä, maakaasua, sähköä ja erilaisia kaivos- ja tuotantolaitoksia, joissa tuotetaan sinkkiä, kuparia, tinaa, nikkeliä ja alumiinia.
Pankit omistavat kokonaisia tuotantoketjuja kuten varastointi-, kuljetus-,
ja jakeluverkostoja. Samoin raaka-aineketjuja, joiden hintoja manipuloimalla ne voivat tehdä rahaa arvauskilpailussa myös raaka-aineiden johdannaismarkkinoilla.
Samalla pankit ovat kaapanneet lähes kaikki merkittävimmät yritysryhmittymät omistuksiinsa – eli ne ovat kaapanneet lähes koko maapallon reaalitalouden tuotantolaitoksetkin haltuunsa.
Ne ovat taikoneet ”tyhjästä rahaa” rahanluontioikeudellaan ja sitten tällä luomallaan virtuaalirahalla (leikkirahalla) he ovat ostaneet reaalimaailmasta oikeita yrityksiä omistukseensa ja hallintaansa. Siis pankit ovat ostaneet ”kävyillä kultaa”.
Historian professori Markku Kuisma totesi Seura-lehdessä (3/2017) pankkien valvonnasta hirtehisesti: ”Kun täytyisi monimutkaisia finanssiveijareitaereita eri puolilta maailmaa ryhtyä valvomaan, se on kuin kapallista kirppuja yrittäisi pitää kädessään”.
Johtavat poliitikot ovat olleet kehityksestä täysin sivuraiteilla ja kuvittelevat ohjailevansa maapallon toimintaa. Pankit ja pääoma ovat jo anastaneet vallan ajat sitten ja he ohjaavat kehityksen suunnan ja vauhdin.
Poliittisten päättäjien pitäisi kiireesti ottaa takaisin se ohjausvalta ja – vielä maailmanlaajuisesti – joka sille demokratiassa kuuluisi. Heillä on siihen jopa ”salainen ase” eli verotusoikeus – jos he vain ymmärtäisivät ja osaisivat käyttää sitä.
Perussuomalaiset ovat hyvä esimerkki siitä, että poliitikkojen täytyy noudattaa pankkien, luottoluokittajien, IMF:n, Maailmanpankin, OECD:n, EU-komission ja EKP:n määräämiä pakotteita ja olla heidän liekanarussaan.
Persut lupasivat viime vaaleissa ajaa työväen ja pienen ihmisen asiaa, mutta käytännössä joutuivat syömään kaikki vaalilupauksensa. Vain yhden hallituskauden aikana persuista on tullut galluppien mukaan ns. ”takiaispuolue”. Heille on käynyt kuten Trumpille tulee Yhdysvalloissa jatkossa käymään.
PS. Osa graafeista on uunituoreesta kirjastani: ”Kasvun loppu – ilman ostovoimaa ei ole kasvua”.