Helsingin Sanomat julkaisi tänään Vasemmistoliiton kansanedustajan Kari Uotilan ja allekirjoittaneen jutun telakkateollisuuden tulevaisuudesta. Ohessa hiukan laajennettu versio aiheesta.

*                    *                    *

Suomalainen telakkateollisuus on viimeisen puolen vuoden ajan seilannut vakavasta vaikeudesta toiseen.

Korealaisen STX-konsernin raskaat taloudelliset vaikeudet ovat kuin jäävuori, joka voi pahimmillaan vetää telakkateollisuuden pohjaan koko alan upottavan repeämän. Jos telakkateollisuus Suomessa päästetään uppoamaan, siitä tulee kuin Titanicin hylky: käytännössä mahdoton enää nostaa ylös.

Ajankohtaiset vaikeudet voidaan kuitenkin kääntää mahdollisuudeksi. Tämä liittyy siihen, että yhtiön Suomessa omistamat Turun ja Rauman telakat sekä telakan puolikas Helsingissä ovat myynnissä. Juuri nyt on suomalaisten aika toimia.

Alan tulevaisuuden turvaaminen vaatii kuitenkin kuluneiden ideologisten silmälappujen riisumista ja toisaalta vanhojen ennakkoluulojen unohtamista.

Ensiksikin on hylättävä sellainen aikansa elänyt uusliberalistinen oppi, jossa valtiolla ei voi olla roolia yritystoiminnassa. Telakkateollisuuden pelastaminen vaatii nimittäin valtion, mahdollisesti jopa kahden eri valtion panosta.

Valtion pitääkin lähteä ankkuriksi laajaan telakkateollisuuden rahoitus- ja omistuskonsortioon, jossa mukana olisivat valtion ja telakkakaupunkien lisäksi alihankkijayritysten verkosto, muita yksityisiä omistajia ja työeläkeyhtiöitä.

On myönteinen merkki, että poliittinen oikeisto – pääministeri Jyrki Katainen ja elinkeinoministeri Jan Vapaavuori etunenässä – on osoittanut ideologista joustavuutta suhtautumalla alustavan myönteisesti valtion osaomistukseen telakkateollisuudessa.

Vanhojen ennakkoluulojen hylkääminen taas tarkoittaa sitä, että Suomen pitäisi hakeutua laivanrakentamisessa laaja-alaiseen yhteistyöhön Venäjän kanssa. Siellä on juuri nyt suuria investointitarpeita.

Venäjän teollisuus- ja kauppaministeriö on hyväksynyt laivanrakennuksen kehityssuunnitelman, johon on budjetoitu kaikkiaan runsaat 32 miljardia euroa. Merkittävä osa kanavoidaan sotilaspuolelle, mutta meneillään on myös isoja siviilihankkeita, jotka liittyvät erityisesti arktisten alueiden hyödyntämiseen.

Kaikkiaan teollisuus- ja kauppaministeriö arvioi Venäjän siviilialustarpeeksi noin 1 400 laivaa, johon kuuluu ainakin 26 jäänmurtajaa, 30 porauslauttaa, 230 tankkeria ja 90 huoltoalusta. Suomessa on puolestaan telakkateollisuuden ympärille kasaantunut globaalisesti ainutlaatuinen osaamisen ketju.

Nyt olisikin ainutlaatuinen tilaisuus saada kohtaamaan venäläinen kysyntä ja suomalainen osaaminen. Samalla pitäisi kartoittaa venäläisten kiinnostus ryhtyä omistajiksi suomalaiseen telakkateollisuuteen.

Suomen valtio ei tietenkään kaupitella korealaisen kapitalistin omaisuutta. Se voi kuitenkin halutessaan ottaa asiassa aktiivisen kätilön tai välittäjän roolin.

Venäjällä tie talouteen kulkee yhä pitkälti politiikan kautta. Jos valtioiden väliset suhteet ovat hyvät, kauppa käy. Siksi Suomen pitäisi kääntää toimivat naapurisuhteet tässäkin kohdin taloudelliseksi hyödyksi. Suomella ja Venäjällä on sitä paitsi pitkät yhteistyön perinteet laivanrakennusalalla.

Valtion rooli korostuu erityisesti Venäjän telakkateollisuudessa, jossa valtiollinen OSK on keskeinen toimija.

Tässä jos missä tarvittaisiin koko hallituksen ja tasavallan presidentin vientiponnisteluja. Siksi Suomesta pitäisi nyt avata keskusteluyhteys Venäjän hallituksen ja OSK:n suuntaan.

Yhteistyömahdollisuudet telakkateollisuudessa olisi syytä  ottaa esiin myös, kun presidentti Vladimir Putin vierailee Kultarannassa 25. päivä kesäkuuta presidentti Sauli Niinistön luona. Ehkäpä Putinille tarjoutuu tuolloin mahdollisuus itse tutustua alan globaalisti merkittävään osaamiskeskittymään Turun telakalla.

Telakkateollisuuden pelastaminen vaatii nyt uutta asennetta ja uusia yhteistyöavauksia.

*                    *                    *

Valtion omistajapolitiikasta vastaava ministeri Heidi Hautala esiintyi viikonloppuna Ylen kanavilla kommentoiden muun muassa Suomen telakoiden tilannetta. Hänen mielestään valtio ei voi olla pääomistajana telakkateollisuudessa. Hänen mukaansa ”se ajatusmaailma kuuluu aikaan, jota emme enää elä”. Se onkin vahva argumentti.

Kun kirjoitamme Uotilan kanssa ideologisista silmälapuista ja vanhoista ennakkoluuloista, Hautala tarjoaa aiheesta hyvän esimerkin. Eikä tässä mennä edes hänen krooniseen Venäjä-allergiaansa.