Perussuomalaisten puheenjohtaja, ulkoministeri Timo Soini on keksinyt kuntavaalien loppumetreillä oudon kampanjatäkyn. Hänen mukaansa Suomessa rehottaa piilevä viha kotiäitejä kohtaan. Kun itse keksii vihollisen ja käy raivokkaasti sen kimppuun, ei tappiota yleensä tarvitse pelätä.
Väite on yhtä hurja kuin se on perusteeton. Ei Suomessa kotiäitejä vihata. Miksi vihattaisiin? Sitä vastoin edellytyksiä lasten kotona hoitamiseen on heikennetty. Mutta tässä työssähän perussuomalaiset ovat itse olleet tarmolla mukana.
Jos vanhemmat haluavat hoitaa lapsiaan kotona, se on totta kai mahdollista. Sitä varten on olemassa esimerkiksi kotihoidontuki. Juuri sitä Soinin varapääministerinä johtama hallitus on ollut leikkaamassa, kuten kaikkia muitakin kansaneläkeindeksiin sidottuja etuuksia. Leikkuriin ovat menneet myös äitiys-, isyys- ja vanhempainrahat.
Myös yksityisen hoidon tukea sekä osittaista ja joustavaa hoitorahaa on pienennetty. Ja kaiken kukkuraksi lapsilisiä on leikattu. Siksi Soinin keppihevonen ei kanna. Poliittisen epärehellisyyden taakka on liian raskas.
Kotihoidon tukea ei pidäkään leikata. Ei ainakaan sillä varjolla, että sillä kannustetaan äitejä työelämään. Mihin töihin äidit menevät, jos työpaikkoja ei ole? Järjestetään ensin työpaikkoja, mietitään sitten vanhempien työntämistä työelämään.
Todellisuudessa hallitus on rajoittanut lapsiperheiden vapautta valita, kun päivähoito-oikeuden rajoitukset astuivat voimaan elokuussa 2016. Sen takana olivat kaikki hallituspuolueet ja kristillisdemokraatit.
Oikeus täyteen varhaiskasvatukseen vietiin niiltä lapsilta, joiden vanhemmat eivät ole täysipäiväisesti töissä tai opinnoissa. Kuinkahan monella hiekkalaatikolla on kuultu kirkkaalla lapsen äänellä: minä en saa tulla tänään tarhaan, kun isillä ja äidillä ei ole töitä?
Tämä on melkoista kahtiajakoa jo ennen kouluikää.
Päivähoito tai varhaiskasvatus on lapsen oikeus, ei vanhemmille suunnattu jälkikasvun parkkipaikkapalvelu siksi aikaa, kun he ovat tekemässä tulosta liike-elämälle. Päiväkodissa opitaan sosiaalisia taitoja, ryhmässä toimimista ja yhteisten sääntöjen noudattamista.
Päätöstä on perusteltu säästöillä. Kuntaliiton mukaan niiden summa on vain 30 miljoonaa euroa. Se on yli 200 miljoonaa euroa vähemmän kuin hallitus lupaa ylimääräisiä veronkevennyksiä maakuntauudistukseen liittyen.
Kunnat saavat kuitenkin edelleen tarjota parempia palveluita kuin laki määrää. Helsinki ja Espoo eivät rajoittaneet päivähoito-oikeutta. Niissä onkin luultavasti fiksumpia porvareita kuin Vantaalla, jossa rajaukset vietiin läpi hallituspuolueiden äänin. Kun Vasemmistoliitto äänestytti asiasta vielä budjettikäsittelyn yhteydessä syksyllä 2016, rajoitusten kannalla olivat myös sosialidemokraatit ja vihreiden valtaosa. Tätä ei ole paljon muisteltu kuntavaalitenteissä.
Vantaalla päätös johti yhdenlaiseen farssiin, kun kaupunki päätti, että rajausten piirissä olevat lapset eivät saaneet aamupalaa. He siis katsoivat vierestä, kun toiset söivät. Millaiseen yhteiskuntaan (tai alkeellisiin pöytätapoihin) tällainen kasvattaa alle kouluikäisiä lapsia?
Parasta olisikin, että varhaiskasvatuksen rajoitukset puretaan vaalien jälkeen. Mikäli hallitus ei näin tee, se on mahdollista erikseen jokaisessa kunnassa. Myös tästä asiasta on kyse sunnuntain kuntavaaleissa.