Tässä vaiheessa Säätytalon ulkopuolisten on mahdoton tehdä ennusteita. Sanna Marinin punavihreä kansanrintamahallitus voi kaatua, mutta saattaa se olla kaatumattakin. Se on silti varmaa, että keskusta on järjestänyt maahan arvottoman poliittisen näytelmän.

Puheenjohtaja Annika Saarikko sanoo, että usko hallituksen toimintakykyyn horjuu. Meillä muilla usko keskustan toimintakykyyn on jo mennyt. Köyhtyvän talon nuori emäntä on lähtenyt laihoin eväin iltalypsylle. Kuntavaalit ovat jo ovella. Näinkö puoliväliriihi on muutettu viikon mittaiseksi keskustan vaalitilaisuudeksi?

On vaikea nähdä, miksi kepu muuten riitelisi toisten hallituspuolueiden kanssa. Turpeesta on kuulemma saatu sopu.

Ansiosidonnaisen työttömyysturvan polkemisella taas ei saada ihmisiä töihin, jos avoimia työpaikkoja yksinkertaisesti on vähemmän kuin työttömiä työnhakijoita. Sitä paitsi suurin osa työttömistä on työmarkkinatuella. Pitääkö kepu nyt koko hallitusta panttivankinaan, jotta se pääsee heikentämään työttömien toimeentuloa? Se ei ole kovin uljas saavutus. Tästäkin saataneen silti jokin ratkaisu.

Mediatietojen mukaan myös erimielisyys vuoden 2023 kehyksen ylityksestä olisi supistunut 200-300 miljoonaan.

Syyt ovatkin syvemmällä – tai pinnallisempia.

Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kurvinen kuvaa Iltalehden haastattelussa, mistä puolueen ahdistuksessa on pohjimmiltaan kyse. Hänen mukaansa ”tämän hallituksen pitäisi näyttää, että se on keskusta-vasemmistolainen punamultahallitus eikä mikään valtavan vasemmistolainen tai vihervasemmistolainen hallitus taloudessa ja monessa muussakin asiassa”.

Kurvisen mielestä, ”jos siirrytään johonkin uuteen talousaikaan ja ruvetaan ottamaan uusia talousoppeja käyttöön, jotka ovat olleet Suomen talouspolitiikalle vieraita, niin sitten se voi muuttua vihervasemmistolaiseksi”. Eli kaikki tiivistyy siihen, miltä kepulaisista näyttää ja tuntuu? Puolue kuitenkin kai neuvotteli ja hyväksyi hallitusohjelman.

Jokainen näkee, että keskusta rypee pahassa identiteettikriisisissä. Juha Sipilän porvarihallituksessa se ajoi lujaa oikeaa kaistaa, oli yksityistämässä sosiaali- ja terveydenhuoltoa ja nosti hallitukseen Anne Bernerin kaltaisen oligarkin. Nyt se tekee yhteistyötä niiden puolueiden kanssa, jotka voittivat eduskuntavaalit lupaamalla peruuttaa politiikan, jota kepu ajoi. Siinä on kannattajilla ollut vaikea pysyä perässä. Ihmiset eivät ole tyhmiä.

Tätä pahaa oloaan keskusta nyt kaataa muiden päälle. Puheenjohtaja Saarikko ei ole saanut puolueen kannatuslukuja nousuun – ja tuskin saakaan ainakaan näillä tempuilla. Tätäkö perussuomalaisiin karkaavat keskustan äänestäjät ovat todella odottaneet ja palaavat nyt takaisin?

Keskustan pitää ilmeisesti nyt saada jokin sellainen vieminen kotiin, jota he voivat selittää kannattajilleen voittona – menettämättä kasvojaan. Vaakakupissa on siis tulevien vuosien talous ja toimintakykyinen hallitus koronapandemian keskellä versus keskustan kasvot. Suomalaisilla ei liene vaikeuksia valita, kumpi on tärkeämpää.

Hallituksen hajoaminen juuri nyt, tällaisiin syihin ei ole kenenkään etu. Siksi se tuskin kaatuukaan. Saarikolla on vielä oppimista kylän parhaaksi lypsäjäksi.