Saksassa sunnuntaina pidettyihin liittopäivävaaleihin ladattiin suuria odotuksia, ainakin maan ulkopuolella. Varsinkin erilaisten poliittisten eliittien edustajat toistelivat, miten EU:ssa isot asiat olivat jäissä vaalien alla. Eurooppalaisissa lehdissä nähtiin pilakuvia, jossa pikkulapsi kysyy jalat ristissä isältään, milloin pääsee vessaan. Odotetaan ensin Saksan vaaleja, isä vastaa.

Nyt kun pidättely on ohi ja vaalit takana, voi todeta, ettei todennäköisesti juuri mikään muutu. Vaikka Saksan ulkopuolella odotuksia oli, piti iso osa saksalaisista koko vaalitaistelua ponnettomana ja hengettömänä. Ehkä isoimmaksi kysymykseksi muodostui se, saako liittokansleri Angela Merkel vielä yhden jatkokauden. Sen Merkel sai ja entistä vahvempana, sillä kristillisdemokraattien ryhmään tuli peräti 72 uutta kansanedustajaa kaikkiaan 630-paikkaisessa parlamentissa.

Samalla kuitenkin Merkelin liberaali hallituskumppani FDP menetti kaikki 93 edustajaansa. Se on historiallinen suurtappio entisen Länsi-Saksan yhteiskunnalliselle tukipilarille, joka on hallinnut maata vuoroin kristillisdemokraattien CDU:n, vuoroin sosialidemokraattien SPD:n kanssa.

Vaikka oikeistolainen taantumus jyräsi Saksan vaaleissa, on uusilla liittopäivilla selvä demareista, vasemmiston Die Linkestä ja vihreistä muodostuva punavihreä enemmistö. Mielenkiintoista on sekin, että Die Linkestä – Vasemmistoliiton saksalaisesta yhteistyöpuolueesta – tuli liittopäivien kolmanneksi suurin ryhmä.

Todennäköisesti siitä tulee opposition ykkösryhmä, jos kristillisdemokraatit ja demarit muodostavat yhteisen hallituksen, kuten todennäköiseltä näyttää. Merkel ja demarien kansleriehdokas Peer Steenbrück ovat aiemminkin hallinneet maata yhdessä. Steenbrück oli Merkelin valtiovarainministeri tämän ensimmäisellä kanslerikaudella 2005 – 2009. Siksi kristillisdemokraattien ja demarien esiintyminen toistensa vaihtoehtoina ei ollut erityisen uskottavaa.

Kiistatonta kuitenkin on, että Die Linke kuului vaalien häviäjiin. Se menetti 3,3 prosenttia kannatuksestaan ja 12 kansanedustajaa. Tappion myötä Die Linken kannatus painottui aiempaa enemmän maan itäosiin. Puolue sai entisen Itä-Saksan alueella peräti 21,2 prosentin kannatuksen siinä missä vanhalla länsipuolella prosenttiosuus jäi 5,3.

Parlamentin punavihreästä enemmistöstä huolimatta Saksaan ei missään tapauksessa tule tämän väristä hallitusta, sillä demarit tuntevat Die Linkeä kohtaan syvää kaunaa, ainakin kahdesta syystä.

Yhtäältä sillä katsotaan edelleen vahva kytkös entiseen Itä-Saksaan ja sen edesmenneeseen kommunistiseen puolueeseen. Toisaalta Die Linken riveissä, myös johtohahmoissa on entisiä sosialidemokraatteja, jotka jättivät vanhan puolueensa protestina sen kovalle, oikeistolaiselle politiikalle, erityisesti työmarkkinoilla. Demarit eivät katso hyvällä puolueen hylänneitä tovereita.

Keskinäisestä kyräilystä huolimatta demarit ja Die Linke ovat kyenneet hallitusyhteistyöhön osavaltiotasolla maan itäosissa.

Toisaalta Die Linkellä on myös merkittäviä ohjelmallisia eroja verrattuna muihin puolueisiin. Se on arvostellut ankarasti leikkaus- ja kurjistamispolitiikkaa, joka on ollut osa eurokriisin hoitoa ongelmamaissa. Puolue vaatii myös Saksan eroa Natosta, mikä ei tavoitteena tietysti ole huono, mutta todellisuudessa jokseenkin mahdoton.

Puoluekartalle oli tyrkyllä myös kokonaan uusi puolue nimeltä Vaihtoehto Saksalle (AfD), jonka tunnuksena oli erityisesti eurokriittisyys ja D-markan palauttaminen. Se hipoi äänikynnystä, mutta jäi lopulta riman alle. Tämä oli eräänlainen taivaan lahja Merkelille, sillä nyt parlamentista jäi pois oikealta lähtevä kritiikki maan europolitiikkaa kohtaan.

Suomessa tietysti kiinnostaa, miten Saksan vaalitulos vaikuttaa eurokriisin hallinnointiin, vaikka itse kampanjoinnissa aihe ei juuri ollut esillä.

Meille iso asia on esimerkiksi se, tarvitseeko Kreikka vielä kolmannen tukipaketin. Tätä mahdollisuutta väläytti Saksan valtiovarainministeri Wolfgang Schäuble ennen vaaleja.

Suomessa Vasemmistoliiton kanta on ollut, että kolmatta tukilähetystä parempi olisi antaa Kreikalle sen ensimmäinen lainapaketti anteeksi. Tämä on perusteltu näkemys, sillä kaikki asioita tuntevat tahot ymmärtävät, ettei Kreikalla ole mitään mahdollisuuksia selvitä koko velkakuormastaan.

Merkelin Saksan johtama kovan kurin europolitiikka on johtanut EU:n kriisimaissa, erityisesti Kreikassa sosiaaliseen romahdukseen, kun ihmisten palkkoja, työehtoja, eläkkeitä ja sosiaaliturvaa on leikattu rajulla kädellä.

Romahduksen seuraus voi pian olla täydellinen räjähdys. Kreikassa yhä syvenevän kriisin ruokkima fasistinen väkivalta on jo vaatinut ensimmäiset kuolonuhrit.

Merkelin kurilinja ei tarkoita taantumusta vain Saksalle, vaan koko Euroopalle.