Olen päättänyt ensimmäistä kertaa elämässäni olla ehdolla kunnallisvaaleissa. Ehdokkuus tuntui mielekkäältä, koska pohjalla oli kohtuullinen tulos kevään 2011 eduskuntavaaleissa: Uudenmaan vaalipiirissä vajaat 2 500 ääntä ja kolmas sija ehdokaslistan kärjessä sekä uudessa kotikaupungissani Vantaallakin lähes tuhat ääntä.

Nykyiset kuntapäättäjät ovat viemässä Vantaata huonoon suuntaan. Siksi kaupunginvaltuusto tarvitsee nykyistä vahvemman ja kuuluvamman vasemmistolaisen vaihtoehdon.

Vantaa on nyt katkomassa siipiä omalta tulevaisuudeltaan. Kaupunginvaltuusto hyväksyi keväällä rajun leikkausohjelman, jonka tavoitteena sanotaan olevan katkaista kaupungin vaikea velkaantumiskehitys. Pelkillä säästöillä kaupungin ongelmia ei silti ratkaista – päinvastoin niillä luodaan uusia ongelmia.

Erityisiä vaurioita voi odottaa kouluihin tehtävissä leikkauksissa. Vantaan päättäjät eivät ole ensimmäistä kertaa asialla. Kaupunki nousi kiusallisiin otsikoihin 1990-luvulla, jolloin rajut säästöt johtivat jopa opettajien lomautuksiin. Silloin tehtiin isoja vahinkoja perussivistykseen.

Vantaalainen opettaja Annika Arstila-Aaltonen kertoi Helsingin Sanomien haastattelussa mielenkiintoisella tavalla siitä, miltä on tuntunut kokea rajut leikkaukset Vantaan kouluissa aikanaan oppilaana ja nyt opettajana. Arstila-Aaltonen pelkää enemmän kuin aiheellisesti, että säästöistä koituvat ongelmat ”tulevat kertautumaan nyt niin kuin 1990-luvullakin”.

Vastuussa leikkauksista ovat tietysti Vantaan kuntapäättäjät, mutta eivät onneksi aivan kaikki.

Raju säästöohjelma ajettiin läpi pääosin Sdp:n ja kokoomuksen valtuustoryhmien voimin. Myös tavallisen ihmisen asialla mielellään ratsastavat Perussuomalaiset äänestivät sen puolesta. Leikkausten pehmentämistä on johdonmukaisesti esittänyt ainoastaan Vasemmistoliitto. Olemme myös kannattaneet niitä tavoitteita, joita tavallisten vantaalaisten ”Näpit irti kouluista” – liike on ajanut.

Säästöt lyövät korville kaupungin omia tavoitteita. Kaupungin velkaohjelmakin sanoo, että erityisesti opetustoimella on useita haasteita. Niihin kuuluvat lasten ja nuorten hyvinvointierojen tasoittaminen, palveluiden laadun turvaaminen ja kaupungin vetovoima työnantajana. Nyt tehtävät leikkaukset vievät kaupunkia täsmälleen päinvastaiseen suuntaan.

Vähemmälle huomiolle on jäänyt se, että Vantaan leikkauslista on myös raju ulkoistamis- ja yksityistämisohjelma. Sen seurauksena muun muassa kaikki kaupungin omistamat vanhusten hoitokodit siirretään markkinoiden hoidettavaksi. Perusteena ovat kustannussäästöt. Samalla vakuutetaan, ettei henkilöstön määrä laske eikä palveluiden laatu kärsi. Miten se on mahdollista, jos tulevaisuudessa päälle pitää vielä lätkäistä yksityisen yrittäjän voitto?

Kaupungin leikkausohjelma siis kurittaa sekä vanhoja että nuoria.

Selvää on, että Vantaan mittavaa velkaongelmaa ei saa vähätellä. Se ei kuitenkaan johdu siitä, että koulut voisivat liian kylläisesti tai vanhuksista pidettäisiin liian hyvää huolta. Päinvastoin Vantaa järjestää palvelunsa edullisemmin kuin muut pääkaupunkiseudun kunnat. Velkataakkaa ovat kasvattaneet suuret, valtakunnalliset investoinnit esimerkiksi Kehä III:en kunnostukseen ja Kehärataan.

Siksi tavoitteeksi pitäisi asettaa velkaantumisen pysäyttäminen, ei sen nopea poismaksaminen.

Politiikassa on aina vaihtoehtoja. Vantaalla yksi niistä on, että veroäyriä korotetaan maltillisesti, esimerkiksi 0,5 – 0,75 prosentilla. Tavallisen vantaalaisen kukkarossa se ei juuri tuntuisi, mutta samalla pelastettaisiin kaupungin palvelut pahoilta vaurioilta.

Kokoomuksen leikkaus- ja yksityistämispolitiikalla tälle ymmärtää, sillä sen politiikka perustuu itsekkääseen oman lompakon vaalimiseen ja markkinauskoon. Mutta miksi Sdp ja Perussuomalaiset ovat ryhtyneet yksityistämisen ja leikkausten tukijoiksi?

Onneksi syksyn vaaleissa on mahdollista laittaa kuntapäättäjät vaihtoon – myös Vantaalla