Psyykkinen kriisi on tilanne, jossa ihminen kohtaa niin suuren muutoksen tai kuorman, että aiemmin opitut keinot eivät riitä siitä selviytymiseksi. Koronavirusepidemia on suurimmalle osalle meistä juuri sellainen.
Konkreettisella tasolla epidemia muuttaa lähes jokaisen arkea: lapsenhoito pitää järjestää uudestaan, työn tekemisen paikka, tahti ja ehkä tehtävätkin muuttuvat. Elämästä häviää asioita, joista olemme tottuneet hakemaan voimaa ja virkistystä, kuten ystävien tapaaminen ja harrastukset.
Korona muuttaa myös maailmankuvaamme ja psyykkistä todellisuuttamme. Se järkyttää käsitystämme, että elämä on yleensä turvallista ja hallittavaa. Monen elämään on tullut aivan uudenlainen huoli omasta tai läheisten terveydestä, taloudellisesta toimeentulosta tai maailman tilasta. Osalle korona merkitsee suuria henkilökohtaisia menetyksiä kuten irtisanotuksi tulemista tai läheisen kuolemaa.
Tämän kaiken kohtaamiseen meillä ei ole valmiita keinoja. Siksi kriisin läpikäyminen merkitsee oppimista. Joudumme harjoittelemaan elämää erilaisessa arjessa, rakentamaan ajankäyttöämme uudelleen ja etsimään yrityksen ja erehdyksen kanssa keinoja asioiden hoitamiseen etäyhteyksillä tai lastenhoidon ja työn yhteensovittamiseen.
Koemme myös uudenlaisia tunteita. Tiivis yhdessäolo perheen kesken tai eristyksissä olo voi muuttaa suhteita lähimpiin. Vapauden rajoittaminen on monelle aivan uusi kokemus. Yksinäisyys, suru, ahdistus, pelko ja kiukku näyttäytyvät mikä milläkin lailla. Omat reaktiomme liikkumisrajoituksiin tai maailman tilanteeseen voivat olla yllättäviä, koska emme ole kokeneet vastaavaa aikaisemmin. Joudumme oppimaan myös omasta itsestämme.
Kaikki tämä voi herättää hämmennystä. Aikuisuus ei olekaan enää varmuuden tunnetta jokapäiväisessä arjessa. Törmäämme omaan keskeneräisyyteemme ja asioihin, joita emme osaa. Joudumme kohtaamaan avuttomuuden ja keinottomuuden omassa sisimmässämme, sen saman tunteen, kun lapsena kärtimme vanhemmilta vaikeisiin tilanteisiin ratkaisuja, joita ei ollut olemassa.
Saatavilla on paljon ohjeita ja vinkkilistoja korona-arjesta selviytymiseksi. Monet niistä ovat ammattitaitoisesti tehtyjä, sisältävät varsin perusteltuja neuvoja ja niihin tutustumista voi lämpimästi suositella. Silti huomaan pienen epämukavuuden tunteen linkkejä jakaessani. Kuulen takaraivossani tuntemattoman lukijan epätoivoisen kysymyksen: entä kun edes näiden ohjeiden noudattaminen ei vain onnistu?
Vinkkilistat ovatkin kuin vanhempien neuvot uimaan opettelevalle lapselle. Niitä kannattaa kuunnella, ja niistä voi olla paljonkin hyötyä. Mutta eivät ne säästä ketään yrittämästä yhä uudelleen jättäytyä veden varaan silloin, kun se ei vielä kanna.
Oppimiseen kuuluvat aina virheet. Koronakriisissä niitä tapahtuu kaikilla tasoilla. Koululainen unohtuu chattailemaan kavereiden kanssa kesken koulupäivän. Vanhempi raivostuu monta kertaa, ennen kuin löytää rakentavat keinot saada lapsensa pysymään koulutehtävien ääressä. Opettajan vaatimukset saattavat tuntua perheistä kohtuuttomilta, mutta myös opettaja vielä opettelee sitä, miten etäopetus saadaan parhaiten toimimaan. Työpalaverien alussa soitellaan ohjeita etäkokoukseen kirjautumiseksi. Lentokentillä karanteenivalvonta pettää.
Vaikeassa tilanteessa tulee houkutus jaella syytöksiä toisille, jotta välttäisimme tuntemasta sitä keinottomuutta, jonka edessä olemme nyt kaikki yhdessä. Kuitenkin juuri tässä tilanteessa tarvitsemme ennen kaikkea armollisuutta sekä itseämme että toisiamme kohtaan. Jos pystyisimme hetkessä ottamaan haltuun näin suuren mullistuksen, emme olisi ihmisiä.
Hyvä uutinen on, että ihmisellä on kyky oppia. Aikaa se vie, mutta ihmismieleen on rakennettu mekanismeja, jotka hiljalleen auttavat meitä selviytymään. Viha, suru, pettymys ja ikävä eivät ole heikkouttamme vaan merkki mielemme kyvystä toisaalta suojata meitä liian vaikeilta tunteilta, toisaalta auttaa hiljalleen sopeutumaan menetyksiin ja löytämään elämälle uusia merkityksiä.
Toinen hyvä uutinen on, että koronakriisistä selviytymisessä ei jaeta suorituspisteitä. Jokainen reagoi vaikeuksiin juuri omalla tavallaan ja myös jokaisen valmiudet toimia kriisitilanteessa ovat erilaiset. Jälkeenpäin meitä tuskin kiinnostaa, miten monta virhettä matkan varrella teimme vaan miten ehjinä ihmisinä lopulta selviydyimme vaikean ajan läpi.