Keskustelussa koulujen avaamisesta on yhtenä vahvana näkökulmana tuotu esille koulun rooli sosiaalisessa huolenpidossa. On esitetty, että ennen kesälomaa olisi tärkeää nähdä vielä kouluissa kaikki lapset, arvioida heidän vointiaan ja tunnistaa esimerkiksi lastensuojelun tarve.

Tosiasiassa päätöksessä koulujen avaamisesta kyse ei ole niinkään pedagogisesta tai sosiaalipoliittisesta kuin oikeudellisesta harkinnasta. Lain mukaan koulujen on toimittava, ja valmiuslain nojalla tästä voi poiketa vain, jos se on välttämätöntä. Tätä välttämättömyyttä päättäjät joutuvat punnitsemaan epidemiatilanteen ja lain näkökulmasta.

Siksi korostan, että en ota tässä kirjoituksessa kantaa siihen, pitäisikö koulut avata vai ei. Sen sijaan haluan yleisesti kommentoida koulujen roolia lasten hyvinvoinnin arvioimisessa.

Olen ehdottomasti sitä mieltä, että koululla on tärkeä sosiaalinen huolenpitotehtävä. Se on kuitenkin luonteeltaan aivan erilainen kuin vaikkapa lastensuojelulla. Koulun ydintehtävää ei ole perheolojen tutkiminen tai nopea lastensuojelutarpeen arviointi vaan arjen huolenpito. Hyvä vuorovaikutussuhde opettajien ja oppilaiden välillä, turvallinen ryhmä ja ennakoitava arki päivästä toiseen kannattelevat sellaista lasta, joka ei saa tarpeeksi tukea kasvuunsa kotoa.

Vaikeuksissa olevien oppilaiden saattaminen tuen piiriin sujuu normaalioloissakaan harvoin nopeasti. Kun koululla herää huoli lapsen käyttäytymisestä, otetaan se puheeksi vanhempien kanssa, sovitaan tukitoimista ja seurataan niiden vaikutusta. Huolen vakavuutta voi harvoin nähdä päivässä tai viikossa, koska huonoja päiviä tai pienellä keskustelulla ratkeavia pulmia tulee vastaan kaikissa perheissä. Myös koulun ulkopuolisten palveluiden piiriin ohjaaminen vaatii usein aikaa ja monia keskusteluita.

Koronaepidemia ja rajoitustoimet ovat kuormittaneet kaikkia lapsia ja perheitä. Ei ole lainkaan mahdotonta, että vielä koulujen avautumisen jälkeen hankalat tunteet purkautuvat tavalla tai toisella luokissa. Erossa olon jälkeen oppilaat saattavat joutua uudelleen hakemaan paikkaansa ryhmässä. Tässä tilanteessa vaikkapa levottomuus tai mielialan vaihtelut eivät automaattisesti ole huolestuttavia merkkejä vaan voivat olla terveitä reaktioita epänormaaliin tilanteeseen.

Siksi voi mennä pitkään, ennen kuin nähdään, keihin kriisi todella on jättänyt koulun ulkopuolisen tuen tarpeen. Tilanne tuskin ratkeaa tehtailemalla varmuuden vuoksi lastensuojeluilmoituksia. Tärkeintä on sen sijaan rakentaa uudelleen turvallista arkea, olla herkkä lasten tunteille ja palauttaa luottamusta siihen, että tavallinen koulutyö jatkuu.

Parhaimmillaan koulujen avaaminen toukokuussa voisi tukea opettajien ja lasten välistä luottamusta ja yhteisöllisyyttä kriisivaiheen keskellä. Vaikeissa oloissa kasvavalle lapselle tuore muistijälki koulun arjesta saattaa olla arvokas ja auttaa kannattelemaan kesän yli. Kasvokkainen kohtaaminen opettajan kanssa voi vahvistaa luottamusta siihen, että tämä tärkeä aikuinen ei ole kadonnut.

Samalla koulutyön aloittamiseen liittyy riskejä. Emme tiedä, millaisia tunteita tai ryhmäilmiöitä kriisin jälkeen on vastassa. Nopean ja vaativan digiloikan jälkeen opettajat joutuisivat taas improvisoimaan lukukauden päättämisen tilanteessa, jossa kevätjuhlia ei ole valmisteltu eikä tavanomaisiin lukukauden lopun tapahtumiin ole mahdollisuutta.

Uskon, että opettajien vahvan ammattitaidon turvin siitäkin selvittäisiin. Silti julkisuudessa esitetylle huolelle opettajien jaksamisesta on vahvat perusteet. Kyse ei ole vain opettajien mukavuudesta. Lasten aito kohtaaminen vaatii voimia, ja jos opettajat ajetaan uupumusrajoille, kärsivät siitä ennen kaikkea lapset.

Monista koulujen avaamista puolustavista puheenvuoroista heijastuu vahva luottamus koulun kykyyn ottaa nopeasti koppi vaikeuksiin ajautuneista lapsista. Tämä luottamus lämmittää mieltäni ja kertoo siitä, että kouluissa todella pystytään tekemään valtavan paljon hyvää työtä syrjäytymisvaarassa olevien lasten hyväksi.

Ilmassa on kuitenkin myös epärealistisia odotuksia sen suhteen, miten koulu pystyisi tunnistamaan ja ratkaisemaan sosiaalisia ongelmia parissa viikossa. Koulun sosiaalinen tuki perustuu pitkäjänteiseen turvan ja luottamuksen rakentamiseen. On tärkeää, ettei tätä arjen huolenpidon tehtävää vaaranneta valjastamalla koulua nopeaan ongelmien seulomiseen.

Jos koulut päätetään avata, edessä onkin iso haaste rakentaa työskentely siten, että viimeisistä viikoista voi tulla oppilaille hyvä ja turvallinen yhteinen kokemus. Tavoitteissa tarvitaan siksi ennen kaikkea maltillisuutta ja armollisuutta. Koulujen avaaminen tuskin ratkaisisi kriisin aikana syntyneitä sosiaalisia ongelmia, mutta parhaimmillaan se saattaisi luoda vahvemman pohjan niiden kohtaamiseksi syksyllä.